Valmistautumista valmistujaisiin eli tarttis taas varmaan tehä jotain

Valmistun, valmistumme, valmistuisimmeko, valmistuisihan, valmistuisimmehan, valmistuisimmekohan, valmistukaa.. Kaikki kuulostaa lopulta ihan tyhmältä.

Vaikka ei koulusta valmistuminen kyllä mitenkään tyhmää ole. Helpottavaa lähinnä.

Olen todella taitava sokaistumaan omalle sotkulleni. Voin helposti elää kuukaudenkin siivoamatta, kunnes tajuan, että pölyn takia keuhkot alkavat rohista ja yskin karvapalloja ja että syön päivällistä epäkäytännöllisen pienestä koristekiposta, koska kaikki muut astiat ovat likaisia.

Tai no, ei nyt ihan, mutta on täällä aina välillä maailmanloppua ennakoiva tilanne päällä.

Eli tarttis varmaan tehä taas jotain, koska lauantaina minulla tosiaan on valmistujaiset (apuaapuaapua taas! tuntuu, että valmistun koko ajan jostain koulusta..) ja perheeni, mummini ja vaarini ahtautuvat kreisibailuihin tähän tilaihmekaksioon.

Aika siis valmistautua, koska (valmistautukaa tuntemattomasta syystä sumeisiin, mutta sitäkin enemmän tekotaiteellisiin kuviin)..

Tämä luonnonkatastrofi potenssiin kymmenen vallitsi aamulla asunnossa. Tässä kuvassa tilanne on jo positiivinen, koska matto näkyy.

Eiliset kahvittelut (fokus peräseinässä, mutta niin on muussakin elämässä, röhröh) olivat jättäneet jäljen sohvalle, kuten kaikki muukin ruokailu. Emme ikinä syö keittiössä ja se kieltämättä välillä näkyy..

Ja pisteenä monen i:n päällä – joista kaikista ei kannata tänne edes kuvia tuupata, koska teidän kärsivällisyytenne ei sitä kestäisi – kirpparilla myynnissä olleet tavarat ainakin kuukauden takaa. Katse on kuitenkin tiiviisti hakeutunut aina TV:n hekumallisiin tosi-tv-ohjelmiin. Että kyllä sen huoneessa seisovan elefantinkin todella voi jättää huomiotta.

Sotasuunnitelmiin siis kuului voileipäkakkujen ohjeen tuijotus vailla mitään erinäistä päämäärää. Koemaistoin paketillisen kirsikkatomaatteja varsinaisia leivontasessioita varten, jotka koittavat huomenna kun pikkuveljeni saapuu leivontaorjakseniavukseni Heinolasta.

Siivotessani melkein seivästin vapusta asti sinnitelleen minion-pallon, mutta eihän sitä sydän kestänyt ollenkaan. Roikkukoon, kunnes vajoaa.

Valmistelin myös itseäni ja lääpin tukkaani – joka on kuulkaa ainakin yli 15 senttiä lyhyempi ja puoliksi lila nykyään! – jotain naamiota, joka näytti vanukkaalta ja sen takia tuli kamala nälkä.

Tärkeintä kuitenkin on, että viikon ruokalista on päivitetty..

.. herneet ovat uiskentelemassa ja pulskistumassa..

.. ja juhlan arvokkuutta hienosti täydentävä ananaskoriste on testattu suurten ihastuneiden huokausten saattelemana.

Eikö ole ihana!

Ja nyt, koti tuoksuu kodilta eikä pölyltä. Kaikki lattiat ovat näkyvissä. Erinäiset vaeltelevat esineet ovat joko paikoillaan tai sullottu väkivaltaisesti piiloon poikaystävän vaatekaappiin (siellä luonnollisesti on aika paljon tilaa) ja tuorejuustovuoret odottavat jääkaapissa huomista vatkaamista ja vispaamista.

Kaikki hyvin. Ei voi olla huonostikaan, koska on niin komea ananas.

Siinäpä taas pala glamoröösiä elämää. Kyllä te muista blogeista näette ihan tarpeeksi herkkiä kukka-astelmia ja skandinaavista minimalismia. Se kun taitaa vuodesta toiseen olla tuore uutuus, vaikka samat valkoiset seinät ne siellä kuulkaa vilkkuvat graafisten, washi-teipillä kiinnitettyjen postikorttien taustoina. Ja kai siellä vilahtelee jotain ruusukullan värisiä henkareitakin.. Ja vanhoja viinilaatikoita pöytinä. Ja Vallilan verhot, jos on yhteistyöhön asti päästy.

Noniin, höpönlöpö menee tästä nyt nukkumaan.

Kuullaan taas ihmiset! Miten teidän vapaapäivä on sujunut?

– Jenni ”teinpäs kerrankin oikeasti jotain hyödyllistä” H.

PS. Ostin itseni kiusaksi Cosmopolitanin (lehden, en drinkkiä, vaikka ne taitavat kyllä tulla ihan samasta suolesta) ja aion toteuttaa jo kauan intensiivisen pohdinnan alla olleen Päiväni Cosmonaisena -postauksen, kunhan taas pääsen kakkujen lumoista joskus eroon ja koneen äärelle. Vihaista ja eeppistä settiä siis luultavasti tulossa, hyvät ihmiset.