”Kelatkaa, nää ihmiset elää näin joka päivä”
-Arman Alizad

Jos ikinä enää haukun Kouvolaa, Myllykoskea, mitä vain tylsäksi, muistuttakaa Jandowaesta. Ensimmäiseksi uuteen kotikylään saavuttuamme mieleen tuli Armanin lausahdus. Meidän uutta kotia ja työpaikkaa ei välttämättä enään Jyrki Sukulakaan pelastaisi, aikamoinen murju. Muutenkin koko kylä näyttää lähinnä hylätyltä, ihmisiä ei liiemmin näytä elinympäristön viihtyisyys kiinnostavan. Mutta älkää ymmärtäkö väärin, ei meitä pahemmin haittaa täällä olla. Ruokaa saa syödä niin paljon kuin jaksaa, ja se on hyvää. Ihmiset on ihan mukavia. Palkka siirtyy helposti säästöihin, kun aktiviteetteja sen tuhlaamiseen ei ole. Kylästä löytyy kirjasto, kirppari, pieni kauppa ja kolme baaria. Pubien lukumäärästä voi päätellä yleisimmän harrastuksen liittyvän liialliseen mallasjuoman kulutukseen. Duunikaan ei rasita liikaa, asiakkaita tulee harvoin ja hitaasti, sekä nekin tuppaavat olevan samoja päivästä toiseen. Kunhan muistaa, mitä olutta kukakin juo! Ja aina voi yrittää hieman jutella, usein kuulumisien vaihto kyllä tökkää semipahaan kielimuuriin. Ehdottaisin, että Australialainen maajussiaksentti virallistettaisiin omaksi kielekseen, harvoin sitä englanniksi tunnistaa.

Ainoa päänvaivaa ja pakokauhua aiheuttava fakta tässä todellisuudessa on wifin puute. Verkkoyhteys löytyy vain ja ainoastaan kylän kirjastosta. Eli skypetellään siis maanantaista perjantaihin, kasista viiteen! Oh my…

Kaikesta huolimatta, haaste vastaanotettu. Viime postauksen uhosta huolimatta emme jätä tätä jumalan hylkäämää kylää samantein. Ajateltiin treenata, lukea, bloggailla ja nauttia rauhallisesta elämästä. Viimise puoli vuotta tätä elämää on ollut aika hektistä, joten pieni hengähdystauko ja paikoilaan olo ei varmasti tee pahaa. Oikealla asenteella täällä on ihan hauskaa, ainakin hulvaton stoori ja kokemus! No worries mate.

For you Susie: My new home town. Do not even ask. 

xoxo – Ansku ja Jutta