Ilta Favelassa

Developed (1 of 4).jpg

Missä päin Helsinkiä syödä edullisesti ja mukavan palvelun säestämänä kysyin mennäviikolla. Ainakin yksi vastaus on Bar Favela Töölössä, osoitteessa Mechelininkatu 13. Päädyin sinne eilen kavereiden kanssa (ja suosituksesta) päivän skumppamaisteluiden päätteeksi. Favela on hauska ravintola – nimenomaan hauska. Ulkoseinässä lukee jättimäisin kirjaimin ravintolan nimi, sisällä seinät ovat kovin värikkäitä, palvelu on ystävällistä ja pirteää ja ruoka- ja juomavalikoima on hyvin konstailematon. Mikään muu ei olisi voinut sopia paremmin päivään, jonka aikana tuskailin jo parantumaan päin olevan enterorokko-ihottuman kanssa. Varsinkin, kun en edes ollut aikaisemmin moisesta taudista paljon kuullut tai edes tiennyt, että sellainen voisi aikuisille tulla. Tilanteen kohentumista oli syytä juhlia.

Developed (4 of 4).jpg

Pirteä ravintola sai unohtamaan vaivoista valittamisen. No niin, mitä sitten oli eilen lautasella? Minä nautiskelin lohileivän, joka oli ihanan raikas. Seuralaisilla oli kuulemma hieman tukevammat härkäleivät. Maistuivat nekin kuulemma hyvin. Leipäset kustansivat kuusi euroa, lisukesalaatti kaksi euroa. Katuruoaksi olin kuullut näitä tarjoiluita etukäteen tituleerattavan: oikein onnistuneita sellaisia olivatkin, aina ravintolan itse tekemää leipää myöden. Viinejä oli tarjolla useaa sorttia, alkaen 3,90 euroa/ 12 cl. Siispä myös juomapuolella kohtuullinen hinnoittelu jatkui. Jotenkin tämä hinta-laatu-yhdistelmä oli tosi kiva piristys verrattuna yleiseen tilanteeseen Suomessa.

Developed (3 of 4).jpg

Useampi lasillinen kuohuvaa siinä illan aikana menikin: Favelaan ei oteta pöytävarauksia ja toisin kuin ennakkoluuloni oli, paikka on tosi tilava. Kadulle näkee vaan baaritiskin ja nk. etutilan, mutta kun menee sisälle ja katsoo tarkemmin, ravintolasali jatkuu pitkälle baaristiskin taakse. Niinpä saatiin istuskella siellä ihan rauhassa omassa kulmassa ja jutustella. Koska ravintolassa ei oteta pöytävarauksia, ei ole mitään painetta katkaista iltaa ja jatkaa matkaa muualle. Niinpä tupa olikin aika lailla täynnä, kun kello ehti kahdeksaan.

Developed (2 of 4).jpg

In English: I visited Bar Favela in Töölö for the first time last night. Bar Favela is a relaxed streetfood restaurant which serves buns (6 EUR) with small side salad (2 EUR). I decided to have a salmon bun which was full of fresh flavors. My friends went for beefbuns that they said were very filling. The wine prices are very good, starting from 3,90 EUR per glass. I also liked the colorful walls as well as the large sign outfront indicating the restaurant’s name.

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.