Miksi mennä naimisiin? Ulkomaalais-suomalaisilla pariskunnilla ainakin siksi, että voi muuttaa samaan maahan. Hääfoorumeilla suomalais-amerikkalaisten (ja muiden pariskuntien, joista toinen Suomesta, toinen EU/ETA-alueen ulkopuolelta) keskustelunaiheista numero yksi tuntuukin olevan se, minne muutetaan ja miten. Se sama on ollut myös meillä tutustumisemme alusta asti se ykköskysymys. Sinänsä kuitenkin suoraviivainen, että itse olen saanut asua niin Kanadassa kuin Venäjälläkin. Mies sen sijaan ei ole koskaan asunut Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Tässä toki reiluuden nimissä sanottava, että kun hänellä on kotipaikkoina olleet San Jose (Kalifornia) ja Portland (Kanadan raja), niin vähänhän se on sama kuin olisi asunut kahdessa eri Euroopan maassa. Ainakin etäisyys on sitä luokkaa.

Yllämainitun pohjalta mies siis päätti muuttaa Suomeen. Päätin tiivistää yhteen postaukseen sen, miten homma käytännössä hoitui: menimme naimisiin siinä vaiheessa, kun mies asui vielä Yhdysvalloissa, minä taas Suomessa.

Eli:

– Menimme kihloihin Suomessa ja aloimme selvitellä sitä, miten voisi mennä helpoiten naimisiin maistraatissa.

– Miehen osalta siihen sisältyi vierailu seuraavalla reissulla Yhdysvaltojen suurlähetystössä Helsingissä esteettömyystodistusta varten tarvittavien papereiden hankkimiseksi.

– Menimme naimisiin maistraatissa.

– Mies lensi Los Angelesiin Suomen suurlähetystöön toimittamaan ne paperit, jotka oli saanut maistraatista yhdessä oleskelulupahakemuskaavakkeiden kanssa.

– Los Angelesista paperit lähetettiin Helsinkiin.

– Ensin paperit seisoivat jonossa melkein neljä kuukautta, sitten ne käsiteltiin parissa viikossa. Tämän jälkeen tieto hyväksytystä oleskelulupahakemuksesta lähetettiin minulle, itse oleskelulupakortti Los Angelesin suurlähetystöön.

– Los Angelesin suurlähetystöstä kortti lähetettiin miehelle Portlandiin.

Monet tuttumme ovat pitäneet yllä kuvattua tapaa tosi hankalana ja tiedustelleet, josko se oli meille se ainoa vaihtoehto. Pohdiskelimme myös toista mahdollisuutta, joka oli se, että mies muuttaisi ensin Suomeen ja sitten hakisi oleskelulupaa täältä. Emme kuitenkaan uskaltaneet toteuttaa tätä taloudellisista syistä, sillä oleskeluluvan odotusvaiheessa ei voi tehdä töitä. Sittemmin olen kuullut useilta tutuiltani, että tuo Suomessa tehtävä maahanmuuttoprosessi on tosi nopea. Eräskin tuttavapariskunta oli viisumia odotellut Suomessa vain kolmisen viikkoa. Helppo olla jälkikäteen viisas, mutta yllämainittu olisi ollut järkevin tapa hoitaa asiat.

Liian helppoa? Liian hankalaa? Hyvä juuri näin? Ehkei, ei ihmisten eikä yhteiskunnan kannalta. Miten te menitte naimisiin?

Ps. Kuva tällä kertaa hääkuvaajamme, ystävä S. Tirkkosen käsialaa.