Ruokavaliomuutoksia ja ravintolisiä
Tervehdys taas!
Edellinen postaus oli jo useampi viikko sitten. Tavallaan paljon on ehtinyt tapahtua. Toisaalta paljoakaan ei elämässä ole muutoksia tullut. Suurimpana ehkä ruokavalion hiomista optimaalisempaan suuntaan niin kokonaiskuvassa että mikrotasolla lisäravinteiden muodossa. Tämä on ruokavaliomuutoksiin keskittyvä postaus.
Ruokavalio ja ravintolisät
Olen viime viikot tutkaillut omaa ruokavalioa ja sitä miten voisin saada siitä enemmän irti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Olen jonkin verran viime vuosien aikana mittaillut eri veriarvojani, mutta systemaattista veriarvojen mittausta en koskaan ole ottanut käyttöön.
Ruokavalioni on tähän mennessä ollut todella monipuolinen ilman oikeastaan mitään erikoisempia kommervenkkejä, ruokavaliokikkailuja yms. Perusarjessa ruokavalio on ollut ihan normaalia kotiruoan mukaista sekasyöntiä, mutta olen havahtunut siihen, että monipuolisesta ruokavaliostani huolimatta en välttämättä ole saanut hyvinvointini kannalta oleennaisia vitamiineja ja hivenaineita riittävissä määrin.
Toimistotyöläisenä etenkin d-vitamiinin saanti on ollut vähäistä, johon saan toivonmukaan ensi viikolla tarkempaa dataa eilen napattujen verikokeiden perusteella. Kävin mittauttamassa siis d-vitamiinitasoni, koska maitotuotteiden, kalan sekä auringon nautiskelu ei koskaan ole ollut minulle itsestäänselvyys. Etenkin päivien pimetessä uskon d-vitamiinin saannin painuvan liian vähäiselle tasolle.
Viime viikkojen lukulistalla on ollut paljon artikkeleita, kirjoja ja verkkolähteitä. Tässä muutama mainio lukuvinkki:
- The Complete Low-FODMAP Diet: A Revolutionary Plan for Managing IBS and Other Digestive Disorders
- Suomalainen erinomainen ja kattava d-vitamiinista
- Erinomainen artikkeli ketogeenisestä dieetistä
Tänään kävin hakemassa vahvempaa 50 ug vahvuista d-vitamiinia, joka näyttäisi olevan korona-aikana erityisen hyödyllinen vastustuskyvyn sekä yleisen hyvinvoinnin kannalta. Mikäli roska osuu tuulettimeen, riittävästä d-vitamiinin saannista ei liene ainakaan erityistä haittaa.Ketogeeninen dieetti on alkanut kiinnostamaan itseä viime aikoina. Ainoat miinuspuolet sen käytännön toteuttamiseen vielä löytyy käytännön järjestelyistä, sillä se vaatii todennäköisesti ajatuksen myymisen avopuolisolle 😀
Lyhyempi postaus tällä kertaa. Jahka saan verikokeiden tulokset labrasta, voin valottaa niiden tuloksia tarkemmin. Tavoitteena olisi ottaa uudet mittaukset muutaman kuukauden kuluttua d-vitamiinikuurin aloittamisesta. Palataan asiaan tulosten tultua! 🙂