Positiivisuuden etsintä!
Positiivisuuden etsintä!
Kävin viikonloppuna vierailemassa mummullani, hän on yli 80-vuotias. Hän on saattanut elämässään kaksi lasta sekä miehensä hautaan. Nähnyt sota aikaa, asunut maalla ja tehnyt töitä aamusta iltaan. Nykyään hän asuu yksin omakotitalossa, yhdessä koiransa kanssa ja voi hyvin.
Puhuttiin kahvipöydässä talvesta ja pimeydestä joka on valloillaan ja aurinkokaan ei tunnu näyttäytyvän. Mummun asenne ja sanat saivat ajatukset pyörimään ja miettimään omaa elämän asennetta, hän sanoi ” Ei tämä pimeys nyt niin kamalaa ole, aina on huominen jolloin se aurinko voi paistaa”
Eihän kaikki pysty nousemaan pimeyttä vastaan, eikä siinäkään ole mitään pahaa. Jokainen saa tuntea juuri niinkuin haluaa, enkä voi ketään arvostella siitä. Omaa itseäni kun aloin miettimään, niin se perus positiivisuus on kyllä jossain syvällä uumenissa. Niin mussa kuin kaikissa muissakin. Omassa elämässä on sattunut asioita (näistä ehkä myöhemmin toisessa kirjoituksessa) jotka ovat vaikuttaneet paniikin ja ahdistuksen syntymiseen ja vienyt ajatukset aina vain negatiivisempaan suuntaan. Vasta muutamien viime vuosien aikana, sen on tajunnut, että omilla ajatuksilla on voimaa enemmän kuin haluaisin uskoakaan.
Ympäristöllä ja varsinkin ihmisillä siinä ympärillä on suuri vaikutus. Negatiivisuus on jollain tapaa kuin syöpä, se leviää nopeammin kuin positiivisuus, ehkä meillä on tapana piiloutua sen alle, että voidaan sanoa ”mitäs mä sanoin, ei se onnistunut” mieluummin kuin ”no tällä kertaa se ei mennyt kovin hyvin, mutta ens kerralla paremmin” .. niin ehkä se tosiaan on sellainen turvapaikka.. Sitä se on itsellekin ollut, kun pelkää epäonnistumisia, niin onhan se helpompi olla alusta asti negatiivisella asenteella. Loppujen lopuks se kääntyy itseään vastaan, sen tajuamiseen menee vain aikaa, mutta onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää vaikuttaa omiin ajatuksiinsa.
Kun on varustettuna huonolla itsetunnolla, ujoudella ja paniikilla, on se tie aika kivikkoinen. Välillä mennään askel eteen ja kymmenen taakse, mutta jo nyt voin sanoa, että kaikki se taistelu on sen arvoista. Se on hieno tunne, kun tajuaa ensimmäisiä kertoja, että osaa nauttia onnistumisestaan, eikä varsinkaan jää virheeseensä makaamaan. Positiivisuus luo myös positiivisuutta, ja kun itse yrittää nähdä asioista hyviä puolia, niin ympärilläkin näkee enemmän positiivisuutta. Eikä ne virheetkään loppujen lopuks ole yhtään kamalia, päin vastoin, moka on lahja ja sen voi ottaa ilolla ja naurulla vastaan, sekä ennenkaikkea ottaa opikseen niistä.
Musikaalisuus ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani, mutta se ei ole estänyt käymästä laulutunneilla, saati tanssimassa. Hyppääminen epämukavuus alueelle on kasvattavaa, eihän me koskaan voida muuten kehittyäkään jollei kokeilla rajoja ja ylitetä niitä. Tanssi on harrastuksena sellainen, jossa joutuu taistelemaan tämän epämukavuusalueen kanssa jatkuvasti, mutta pikkuhiljaa kun on uskaltautunut olemaan avoinna virheille, on tanssistakin saanut enemmän irti. Ja kun ei enää pelkää sitä mokaamista niin paljon. Mitä siihen positiivisen ajatuksen voimaan tulee, esimerkkinä voin kertoa hetken meidän tanssiesityksestä, tanssin eturivissä ja ensimmäinen unohdus taisi tulla kolmannen liikkeen kohdalla, ehkä hetkellisestä ilmeestä näky että voi perkele! Muutama vuosi takaperin, olisi mennyt koko loppu tanssi mönkään myös, koska ensimmäinen ajatus olisi ollut ”no niin, mokasin ja heti näin alussa, en voi mitenkään korjata enää tilannetta” Nyt ajatus oli ”oho, sehän meni vituiks, no otetaan kiinni seuraavasta liikkeestä ja täysillä loppuun asti, enää ei pysty kuin parantaan”.
Toinen asia jonka olen huomannut on aika pieni ja arkinen asia, mutta vaikuttaa jaksamiseen henkisellä tasolla. En ole mikään aamuihminen ja jos mahdollista nukkuisin iltapäivään asti. Aikaisemmin aikaiset aamut ovat olleet ahdistavia ja jo illalla olen ajatellut että en vain jaksa aamulla nousta ylös ja kuitenkin olen väsynyt kokopäivän ja mikään ei onnistu. Tätä asiaa olen yrittänyt korjata, en aikaisemmin nukkumaan menemisellä, joka sinällään olisi ihan tosi hyvä vaihtoehto, vaan pelkällä ajatuksella, en ajattele aamuja enää kauheuksina jotka on vain kohdattava, vaan tavallaan uusina tilaisuuksina, ja jos väsyttää niin sitten väsyttää, se on sen hetkinen olotila ja sillä mennään. Iltaisinkaan en ajattele että aamulla varmasti väsyttää, vaan mietin että tänä yönä on aikaa nukkua 6 tuntia, ehtiihän siinä jo yhdet unet näkemään. Okei, aamuista en siltikään tykkää :)
Itselläni on vielä pitkä matka edessä tämän asian suhteen, ja tuskinpa kukaan on koskaan täysin perillä. Pienistä askeleista koostuu loppujen lopuks pitkä matka! Eikä se perille pääseminen ole tärkeintä vaan se seikkailu siinä matkalla.
Yhtä tärkeätä kuin omat ajatukset on kanssa ihmiset. Niin kauhealta kuin se saattaa kuulostaakin, niin miksi sitä kantaa mukanaan ihmisiä joista paistaa negatiivisuus. Aina ei tietenkään voi vaikuttaa siihen ketä on ympärillä, mutta silloin kannattaa etsiä vaikka kivenkolosta edes yksi ihminen joka tuo positiivista energiaa ympärilleen. Itselläni on useammin ollut elämässä niitä negatiivisia ihmisiä, mutta onnekseni olen alkanut huomaamaan, että nykyään ympärillä on enemmän ja enemmän hyvää energiaa hehkuvia ihmisiä. Joten tässäkin asiassa uskon, että ajatuksen voimalla on merkitystä, me keskitytään ja huomataan asioita joita me haluammekin. Aivan kuten mummuni, hän näkee jokaisessa huomisessa auringon ja se luo toivoa ja voimaa jaksaa eteenpäin!
Jokainen meistä voi saada sen auringon paistamaan toiselle. Hymy ei ole keneltäkään pois, eikä kivat sanat, eikä kehut vaikka pienetkin, eikä ne hyvät ja välittämisestä kertovat teotkaan.