Kun oma mielipide ja ajatukset on pahin vastustaja!
KUN OMA MIELIPIDE ON PAHIN VASTUSTAJA!!
Älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa suhun. Tätä mieltä mäkin oon, jokaisella on oikeus tehdä niinkuin itse tahtoo, mennä sitä omaa polkua tässä elämässä. Mutta, entäs sitten kun antaa omien mielipiteiden ja ajatusten vaikuttaa liikaa itseensä, negatiivisesti.
Mä kirjoitan nyt aiheesta, joka itselle osottautukin aremmaks, kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Nyt jo tuntuu itsekkäältä kirjoittaa tästä, mutta tiedän, miten paljon se helpottaa kun saa laitettua ajatukset ylös ja näkyväks. Mä käyn viikottain terapeutilla, juttelemassa ahdistuksesta ja niiden syistä. Viime viikolla mä sain tehtäväks seistä peilin edessä ja katsoa itseäni neutraalisti, no en pystynyt siihen. Tänään sitten seisoin terapeutin vastaanotolla kokovartalo peilin edessä, ja kahden minuutin jälkein aloin itkemään, mä en nähnyt mitään muuta kuin pelkkiä virheitä ja ajatuksia, että miks toikin kohta on tollanen ja toi tollanen… Mä oon tottunut näkemään ne virheet koko ikäni, eikä se ennen oo vaikuttanut tällä tavalla. Ne virheethän kuuluu muhun.
Enkä mä tullut surulliseks siitä, että mussa on virheitä. Surulliseks mut teki, se kun multa kysyttiin, että miten mä reagoisin jos mun sisko tai paras ystävä näkis itsensä samanlailla kun mä. ”Mä en kestäis sitä. Ei kenenkään pitäis ajatella itsestään niin koska jokainen on kaunis” – oli mun vastaus. Se sai mut surulliseks, miks mä näen itseni pelkkänä kasana virheitä, ja miks mä ansaitsisin ajatella niin, jos en itse haluais kenenkään muunkaan joutuvan ajatella niin, ja miks mä oon alkanu ajattelemaan niin, koska ei kukaan oo koskaan haukkunut mua.
Jos joku näkee itsensä samanlailla kun mä, ja kertoo sen mulle, niin mun sydän oikeesti särkyy siitä. Jokainen on kaunis, niinku sanoinkin, jokaisella on ne virheet jotka kaikessa epätäydellisyydessään tekee täydellisen, ja omanlaisen, persoonallisen, ihanan. Tätä mieltä mä oon muista, mutta en itsestäni. Enkä mä halua hakea mitään sääliä tällä, koska tää asia on mun omien korvien välissä ja syy jossain menneisyydessä. Ehkä perhepiirissä josta ei oo saanut mallia kehumiseen, tai itsensä arvostamiseen, ehkä ihmissuhteessa jossa jokaista ulkonäöllistä päätöstä pidettiin merkkinä pettämisestä. Jossain syvällä se on.
Kaikesta huolimatta mä toivon, että jokainen joka tän lukee, näkee itsensä kauniina ja arvokkaana!! Koska tällästä oloa omaa itseä kohtaan en toivo kenellekään. Mä en vihaa itseäni, mä tiedän että mussa on hyviä puolia, mutta ehkä niiden näkeminen kaiken muun alta on joskus todella vaikeeta.
Mä ajattelen nytkin, että ei mulla oo oikeutta kirjoittaa tällästä, koska ne viat on mussa ja ne kuuluu olla. Mutta mä haluan taistella tätä tunnetta vastaan, ja ehkä joskus osata katsoa peilistä itseäni niin että sieltä katsoo joku muu kuin kasa virheitä.
Ehkä tän takia, mulle on tärkeetä yrittää sanoa kaikki pienetkin positiiviset asiat muille, heidän ulkonäössään, tekemisissään, missä vaan, koska jokainen ansaitsee tuntea itsensä tärkeäksi, hyväksytyksi ja ihanaksi.