Risteykssä – narsistin kanssa

 

 

Risteyksessä narsistin kanssa

 

Mun elämässä näitä ”risteys” kohtia on ollu useimpiakin, mutta yks sellasen joka vaikuttaa valitettavasti vieläkin on seuraavanlainen.
Mä rakastuin sydämeni pohjasta ihmiseen, joka vaikutti olevan juuri täydellinen, se oli huomaavainen, empaattinen ja laitto mut aina kaiken edelle. Sen näkeminen oli aina jännittävää ja mahanpohjasta ottavaa, sitä odotti aina enemmän kuin mitään, se osas hemmotella ja kaikki oli just sellaista täydellistä mitä oli aina toivonut.

 

Yhtäkkiä alko kaikki muuttumaan, niin pikkuhiljaa, ettei sitä ite tajunnu ennenku oli jo liian myöhäistä. Ensiks se oli sellasta pientä mustasukkaisuutta, joka tuntu jopa ihan kivaltakin, kuitenkin se alko kasvamaan ja kasvamaan kokoajan. Yhtäkkiä, mä en saanu enää moikata tutuille kaupassa, ilman että siitä syntyi riita. Mä en saanu vastata puhelimeen, en edes silloin kun oma äiti tai sisko soitti. Mun piti poistaa mun kavereiden numerot kännykästä, koska en tarvinnu muita kun hänet. Se repi kaikki kavereilta tulleet osoitteenmuutos kortit, poltti mun päiväkirjat ja kortit, ja samasta syystä, että en tarvii muita kuin hänet, ja miks mä haluaisin haikailla menneisyyteen. Pikkuhiljaa mä aloin ahdistumaan yhä enemmän ja enemmän, mutten osannu tehdä mitään, en osannu lähteä siitä suhteesta pois, ja vaikka yritin sitä, se sai aina mun pään kääntymään. Se lupas miljoona kertaa muuttuvansa, ja ymmärtävänsä miten väärin mua kohteli.

 

Sitä kesti hetken aikaa, kun kaikki oli taas hyvin. Sitten se alko uudestaan, ja paheni jatkuvasti. Mä en saanu enää olla mukana kesäteatterissa, tai edes haaveilla näyttelemisestä, kaiken huippu oli ehkä se, että se haki myös teatterikorkeaan ja vaihto pääsykoe päivänsä samalle päivälle, jotta pääsi vahtimaan etten vaan puhunu kenellekään siellä, tai päässyt tutustumaan toisiin. Mutta hän sai kyllä flirttailla ja puhella kenelle haluaa. Ylipäänsä aina kun oltiin yhdessä jossain ulkona, kaikki käänty aina niin, että hän teki kaikkensa päästäkseen puhumaan muille, ja jätti mut yksin. Sitten ku sanoin tästä asiasta, niin se kaikki oli mun syytä, mitäs olin sellanen joka ei puhu muille, tai sitten olin mukamas katsonut jotain toista sillä silmällä ja hänellä oli oikeus kostaa mulle.

 

Jos oltiin erossa, mun piti vastata kymmenen minuutin sisällä sen viesteihin, tai muuten olin automaattisesti pettämässä sitä. Ja jos en vastannu seuraava viesti oli uhkaus itsemurhasta.. Mä muistan hyvin mun serkun pojan ristiäiset, ja lähetin viestin, että nyt en pysty ainakaan puoleen tuntiin vastaamaan puhelimeen, kun tilaisuus alkaa. Mulle oli tullu 20 puhelua, ja 15 tekstiviestiä, joissa luki mm. ” miten joku vitun kakara voi olla sulle tärkeämpi kuin mä” , ”jos sä et nyt vastaa, niin saat tulla keräämään palasia junaraiteilta..” jne..
Mä aloin voimaan todella todella huonosti, mä en ollu ikinä tuntenu sellasta raivoa mitä sen seurassa, ja se alko pelottamaan mua. Mä olisin monta kertaa halunnu vaan satuttaa sitä. Mä pelkäsin, että mä sekoaisin jos joutuisin vielä kauan olemaan sen kanssa, mutta keinot oli jotenkin tosi vähissä eroon pääsemisessä. Kaiken huippu oli se, että se onnistu aina puhumaan mut ympäri ja saamaan asiat kuulostamaan siltä, että mä olin syyllinen ja kaikki vika oli mussa. Ja mä uskoin sen! 

 

Se sai musta esiin piirteitä joita inhosin itsessäni, ja joita en ollut ennen kokenut, mä en ollu koskaan oikeesti vihannu ketään niin paljon. Mä en ollu koskaan, enkä onneks sen jälkeenkään oo hermostunu kehenkään niin paljon, huutanu niin paljon, ja ajanu tahallani sen auton kylkeen.

 

Se petti mua, ja sekin oli mun syytä, kun olin niin etäinen, mä en saanu mennä antamaan lääkkeitä mun sairaalle mummulle, koska ei se voinut olla häntä tärkeämpi. Sitten, kun mun mummu kuoli, ja soitin sille asiasta, niin ainoa mitä sain vastaukseks oli et aijaa, ja sitten mulle suututtiin, kun en siinä hetkessä osannu antaa empatiaa hänen isälleen joka oli pudonnut tikkailta ja nyrjäyttäny nilkkansa.
Sitten tapahtu jotain joka sai mut tekemään ratkaisun, ja etsimään ehkä kyseenalaisenkin keinon päästä eroon siitä. Mun mitta alko tulemaan täyteen, mä olin joka päivä todella todella ahditunut, mä en koskaan voinu tietää milloin se tulee pihaan huutamaan, mä en uskaltanu olla kotona, mutta en uskaltanu myöskään lähteä minnekään jos se olis sattunu tulemaan. Mulla ei ollu kavereihin enään kontaktia, mulla ei ollu mun harrastuksia. Mä olin jokapäivä aivan varma, että tuun löytämään itseni hullujen huoneelta. Meidän viimeiseks jääny riita yltyi väkivaltaan asti, ja se oli mulle se viimeinen pisara. Mä etsin netistä tietoa narsisteista ja selvis, että niin kauan ku uhreista on niille hyötyä ne pitää otteessaan. Mun täyty siis tehdä itsestäni hyödytön sille. Mä valehtelin, että olin käyny lääkärissä, jossa mulla epäiltiin vakavaa mielenterveyshäiriöö ja etten saa olla kenenkään stressaavan henkilön kanssa tekemisissä niin kauan ku saadaan selville mikä mulla on. Näitä lääkärissä käynti valheita mä sitten viljelin monen kuukauden ajan, ja niin pikkuhiljaa mä pääsin eroon siitä.

 

Oman itsensä uudelleen rakentaminen on ollu prosessi joka on vieny monta vuotta, itseasiassa 6 vuotta, ja nyt vasta tuntuu, että alkaa taas luottamaan ihmisiin, ja on saanu kaverisuhteet takaisin, ja uskaltaa kulkea kaupungilla, ilman että pelästyy aina kun näkee samannäköisen tyypin.
Näin jälkikäteen ajatellen, olis pitäny löytää se rohkeus irrottautua siitä heti, kun alko ensimmäiset oireilut ja mustasukkaisuudet näkymään, mutta rakastuneena sitä on sokea kaikelle. Nykyään uskaltaa kuunnella sydäntään enemmän, ja tietää milloin on hyvä olla missäkin. Enää en antais kenenkään yrittää manipuloida mua noin pahasti, ja osaa erottaa niitä piirteitä ihmisistä joita ei kannata päästää lähelleen.
Oon kuitenkin kiitollinen tästäkin kokemuksesta, sillä se on tehny musta paljon vahvemman kuin mitä olin. Mä arvostan pieniä asioita nykyään enemmän, ja erityisesti aitoutta ihmisissä ja hyvä sydämisyyttä, ja uskon, että mun ihmistuntemus on kasvanu tän kokemuksen myötä paljon.