Bye A&E

BYE A&E

Taas on yksi osuus takana vaihdosta. Lauantaina tein viimeiseen harkkapäivän Walsallin päivystykseen. Yllätyksekseni viimeinen päivä oli jopa melkein tunteellinen. Olen aivan valmis siirtymään seuraavaan paikkaan, sillä päivystys ei ole minun juttuni. Samalla kuitenkin tuntuu että jään kaipaamaan joitakin ihmisiä ja nopeaa tahtia mihin nyt kolmen viikon aikana tottui. Vieläkään en päivystykseen halua töihin mutta kokemus oli todella jotakin sellaista mitä en ihan heti tule unohtamaan. Näin ja koin niin paljon ettei kaikkea pysty millään edes käsittelemään.

Päivystyksessä ollessani, olin useammalla eri alueella. Olin  R.A.T:ssa eli rapid assessment triagessa, minorilla, resuksessa eli resuscitation arealla ja pediatrian triagessa. R.A.T:iin tuotiin ambulanssilla tuodut potilaat, heille tehtiin perus vitaalit, verikokeet ja ekg jonka jälkeen heidät ohjattiin oikeaan paikkaan odottamaan lääkäriä. Olin täällä eniten ja vaikka tahti oli välillä todella kova, pidin siitä eniten sillä asiat alkoivat tulla tutuksi ja tiesin mitä tehdä. Suurin osa RATiin tuoduista potilaista ohjattiin minorin koppeihin joissa olivat potilaat jotka eivät olleet hengen hädässä mutta joita piti tarkkailla. Olin täällä muutaman vuoron enkä pitänyt siitä yhtä paljon kun RATista. Resusissa olin muutaman vuoron myös, tänne tuodaan huonoimmassa kunnossa olevat potilaat joita tarvitsee tarkkailla koko ajan ja pahimmassa tapauksessa he tarvitsevat apua hengissä pysymiseen. Pediatrian triage oli myös mukavaa, lapsesta otettiin perus vitaalit ja tarvittaessa muita kokeita. Lisäksi päivystyksessä oli major ja perus triage alueet joilla en ollut. Majorin ja minorin ero jäi hiukan epäselväksi mutta jos ymmärsin oikein niin majorissa olivat vähän paremmassa kunnossa olevat potilaat. Triage oli niille potilaille jotka olivat omin voimin kävelleet päivystyksen ovista sisään eikä välitöntä hätää ollut.

Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, minulla ei ole ollut omaa mentoria. Tämä oli turhauttavaa sillä tuntuu ettei saanut tarpeeksi palautetta omasta toiminnasta ja kehityksestä, sillä kukaan ei työskennellyt kanssani vuoroa pidempään. Toki itse huomasin itsessäni kehitystä, itsevarmuus parani koko ajan ja usko omiin kykyihin kasvoi. Turhauttavaa oli ettei Britanniassa saa tehdä opiskelijana läheskään niin paljoa kuin suomessa on tottunut. Pääsin kuitenkin osallistumaan joihinkin koulutuksiin mitä Suomessa ei ole vielä tullut vastaan. Kävin muun muassa puolen päivän koulutuksen lapsen ensiavusta ja opin joitakin asioita joita en ainakaan Suomesta muistanut. Lisäksi kävin harjoittelemassa kipsaamista mitä en ollut aiemmin tehnyt. Lisäksi kävin luennolla makuuhaavoista ja niiden ehkäisystä, Britanniassa tämä on vielä aivan lapsen kengissä. Asentohoitoa ei toteuteta nimeksikään. Vanhemmat ihmiset ja muut joilla on vaikeuksia liikkua, voivat maata sängyssä useita tunteja ainakin päivystyksessä, ilman että heitä pahemmin autetaan liikkumaan.

Erot kuten edellä mainittu asentohoito ovat tulleet yllätyksenä sillä en uskonut että meno täällä on näin paljon erilaisempaa ja jollakin tavalla vanhan aikaisempaa kuin Suomessa. Myöskään jo aiemmissa postauksissa vilahtanut aseptiikka on välillä aivan surkealla tolalla. Samalla kanyylilla tai neulalla pistetään monta kertaa, välissä se lasketaan vielä likaiselle tarjottimelle ja itse tekisi mieli kiljua tässä kohdin viimeistään. Otin tämän puheeksi erään mentorini kanssa ja vastaus oli suurin piirtein että näin se vain on, tarpeeksi hyvä. Britannia on kuitenkin kehittynyt maa jossa luulisi ettei tälläistä enää tapahdu. Lisäksi asia mikä käy hermoilleni on papereiden kanssa sählääminen. Varsinkin päivystyksessä oli turhauttavaa kun vauhti oli kova ja niitä pahuksen papereita ei vain löytynyt kun ne olivat jollakin toisella eri puolella päivystystä. Kyllä ei Suomeen palattua ihan heti valita Effikan monimutkaisuudesta tai hitaudesta.

Tuli tässä käytyä myös Cardiffissa. Reissu oli kiva ja kerkesimme käydä monessa paikassa vaikka aika ei turhan pitkä ollut. Joitakin tärkeitä historiallisia paikkoja, kuten Cardiffin linnan, kiersimme ja sitten shoppailtiin. Oli ihana välillä ottaa välimatkaa kiireiseen vaihtarin elämään mitä tässä on nyt eletty melkein kaksi kuukautta. Cardiff oli ihan kiva kaupunki ja varsinkin satama alue oli todella kaunis. Myös muutama vastoinkäyminen tuli vastaan, vääristä yöllisistä palohälytyksistä aina kanssa katsojan sairaskohtaukseen elokuvateatterissa. Näistä kuitenkin selvittiin ja vaikka matkaväsymys iski reissun jälkeen, oli se kuitenkin hyvässä välissä. Oli kiva nähdä siskoa Suomesta ja olla välillä vain turistina.

Huomenna alkaa harjoittelu osastolla kaksi joka on vanhusten osasto. Vähän jännittää aina uuteen paikkaan meno, mutta vanhustyö on kuitenkin sellaista mitä olen aiemmin tehnyt joten olo on varmempi kuin päivystykseen mennessä. Toki Britannia voi ottaa ja yllättää ja hoitaa asiat aivan eri tavoin! Ensi viikolla näihin aikoihin tiedetään jo paremmin! 😀

-Janika