Mihin aika kuluu?

Taas mennyt kaksi viikkoa kirjoittamatta. Harkka alkoi kaksi viikkoa sitten, se  ja opinnäytetyö ovat vieneet kaiken ajan ja jaksamisen mitä on ollut. Onneksi opparin teko tauottuu nyt ainakin hetkellisesti ja jää aikaa muullekin elämälle. 🙂

Nämä kaksi viikkoa ovat olleet samalla todella mahtavat, että pisimmät ja vaikeimmat viikot pitkään aikaan. Näillä viikoilta tein harkkaa lasten osastolla kahtena 12,5 tunnin vuorona viikossa. En ole aiemmin lasten osastolla ollut joten kokemus oli aivan uusi. Tämän kokemattomuuden lisäksi kieli ei ole äidinkieleni ja sanasto kuitenkin vieraampi kuin mitä joka päiväinen perusenglanti. Lisäksi Walsall on todella kansainvälinen joten aksentteja riittää niin monta kuin puhujaa joten kyseleminen ja sanojen tarkistelu tulivat todellakin tutuiksi. Päivät ovat myös todella pitkiä, 12,5 tunnin vuorot yhden tunnin tauolla tuntuivat aivan mahdottomilta varsinkin alussa. Osastolla oli myös kiire, koko ajan sai olla jalkojen päällä mikä alkoi todellakin tuntumaan yhdeksännen tunnin kohdalla. 😀

Asia mikä minua hämmensi eniten oli aseptiikan puute, käsidesiä ei käytetty juuri ollenkaan eikä niitä ollut esillä etteivät itsetuhoiset potilaat niitä joisi. Käsiäkin pestiin harvoin. Verikokeita saatettiin ottaa ilman hanskoja ja kyllä useammin kun kerran olisi tehnyt mieli sanoa jotakin, vaihtarina olossa on vain se huono puoli ettei tälläisistä asioista mainaa kehdata/uskaltaa sanoa sillä ei ole edes omassa maassa. Toki asiasta ohjaajalleni sanoin ja hän myönsi ettei aseptiikka toteudu aina toivotulla tasolla vaikka siihen on yritetty puuttua. Toinen asia mikä minua ihmetytti oli yksityisyyden puute. Potilaan asioista keskusteltiin kovaan ääneen keskellä käytävää nimien kera, sairaalassa käytetään paperisia potilaskansioita ja ne olivat välillä aivan missä sattuu muiden luettavissa. Nämä kansiot olivat välillä myös hukassa ja muiden hoitajien/lääkäreiden käytössä joten niiden etsimiseen meni paljon ylimääräistä aikaa. Jokaisella potilaalla oli myös huoneessa kansio johon kirjattiin vitaalit, joissa oli lääkelistat sekä muuta tietoa, ja näihin pääsi käsiksi kuka vain osastolla oleva. Myös lääkäreiden paperit joissa oli hyvässä lykyssä potilaan koko sairaushistoria olivat lukottomassa kaapissa käytävällä. Näin suomalaisen sairaalan yksityisyyteen ja tietoturvasuojaan tottuneena olin todella hämmentynyt.

Yksi asia jota en ollut aiemmin tullut edes miettineeksi,on se miten paljon itsetuhoisuutta ja itsemurha ajatuksia lasten osastolla voi tulla vastaan. Lisäksi todella monessa tapauksessa oli mukana sosiaalityöntekijät ja heidän kanssaan tehtiin paljon yhteistyötä. Vaikkakin tuntuu ettei Briteissäkään sosiaalityö toteudu niin hyvin kuin pitäisi, joissakin tapauksissa sosiaalityöntekijät vain jättivät asian sikseen eivätkä tehneet mitään lapsen eduksi. Tämä oli turhauttavaa ja johti muutamaan tilanteeseenkin, jotka olisivat saaneet jäädä tapahtumatta. Nämä olisi luultavasti voitu estää jos asiaan oltaisiin puututtu ajoissa sen sijaan että lapsi on osastolla, sillä mitään ei ole tehtävissä, sillä tilanne ”ei ole tarpeeksi paha”. Tuntui välillä myös ettei Briteissä oltu ikinä kuultukaan monialaisesta yhteistyöstä, tuli tilanteitaa mistä tarvittavan osaston lääkäriäkään ei saatu koko päivänä edes käymään lasten osastolla sillä ei kuulemma kuulunut kenellekkään.

Turhauttavaa on myös se, ettei harjoittelija saa tehdä juurikaan mitään. Tuntuu että harjoittelijat ovat osastoilla lähinnä ottamassa vitaaleja sekä siivoamassa sänkyjä. Toki sairaanhoitajankin rooli on Briteissä todella erillainen kuin Suomessa. Lähinnä kaikki ”haastavammat”toimenpiteet tekee lääkäri ja kaikkeen perushoitoa erikoisempaan tarvii erillisiä koulutuksia joita kaikilla hoitajilla ei ole. Tuntui että välillä tuli aika pitkäksi vain seuratessa ja perässä kävellessä vaikka yrittikin olla valppaana ja seurata kaikkea.

Vaikka osastolla oli paljon sellaista mikä laittoi miettimään sitä, miten hyvin asiat Suomessa ovatkin, oli sielä joitakin asioita joita olisi kiva nähdä toteutettavan meilläkin. Toki en ole Suomessa lastenosastolla harjoittelussa ollut, tietoni ovat täysin aikuisten osastolta joten vertailu voi tässä suhteessa mennä välillä pieleen, jo edellisissäkin kappaleissa. Osastolla oli koko ajan lääkäreitä paikalla, he istuivat ja työskentelivät sairaanhoitajien työtilassa/pöydän ääressä ja olivat käytettävissä aina tarvittaessa. Suomessa lääkäreiden soittelussa ja perässä juoksemisessa menee paljon enemmän aikaa. Lisäksi osastolla oli monta sairaanhoitajaa, lähihoitajaa ja muuta muutatyöntekijää joten melkein aina oli apua saatavilla kun sitä tarvitsi. Lisäksi hoitajat kyselivät jatkuvasti toisiltaan tarvitsivatko he apua, tämä oli mielestäni kiva huomata sillä vaikka Suomessa saa toki apua jos sitä kysyy, niin en ole tähän avun tarjoamiseen erityisemmin törmännyt.

Hoitajat osastolla olivat myös todella mukavia ja toivottivat meidät hyvin tervetulleeksi. Kaikki tekivät parhaansa opettaakseen ja ohjatakseen meitä, kukaan ei turhautunut vaikka välillä tuli eteen kielimuuri tai muuten osaamattomuus. Omien mielipiteiden kertominen oli sallittua ja usein hoitajat kyselivätkin miten se ja tämä tehdään Suomessa ja mitä eroja on tullut vastaan. Vaikka moni asia olikin hämmentävä, kiire oli kova ja joitakin asioita kuten aseptiikka olisin tehnyt itse erilailla, jäi minulle todella hyvä mieli näistä kahdesta viikosta.

Nyt on seuraavana harjoitteluna kolmen viikon harjoittelu päivystyksessä. Ensimmäisen vuoron tein maanantaina ja täytyy sanoa että seuraavat vikot hirvittävät. Päivystys on yksi niistä paikoista jonne en Suomessakaan olisi piitannut mennä sillä tunnen olevani liian hidas sinne. Nyt on hitauden lisäksi edessä kielimuuri. Hoitajat olivat kaikki mukavia ja ottivat minut hyvin huomioon mutta kiire on minulle vähän turhan kova. Lisäksi minulla oli aika epämieluisa kohtaaminen erään lääkärin kanssa joka laski intoa sekin. Mutta takana on vasta ensimmäinen vuoro joka yleensäkkin on hämmentävä ja melkeinpä kamala paikasta riippumatta, joten ei vielä viskata kirvestä kaivoon. Ehkä tämä tästä vielä lähtee sujumaan kun rutiini alkaa luonnistumaan!

-Janika

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *