Elettiin herran vuotta 2005, kun olin työssäoppimassa eräässä turkulaisessa askartelukaupassa ja hyllytin aamulla saapuneita hieman omituisen värisiä kamoja. Oranssia, mustaa, keltaista, violettia – Addams familyn sisustuskartasto. Samassa paketissa tuli ilmeisesti saman kartanon eläintarha, koska mukana oli outoja olioita, hämähäkkejä, ja muumiotarroja. Pomo oli tilannut tavarantoimittajilta halloweentarvikkeita, ja ihmettelimme muiden myyjien kanssa niiden tarkoitusta ja tulevaa menekkiä. Puhuimme aiheesta yleisesti, kunnes  pomo lausahti painokkaasti: ”Halloween tulee Suomeen.”

Nythän väite kuullostaa melkein hassulta, mutta tuo bisnesvainuinen nainen oli täysin oikeassa.

Moni kritisoi halloweenia krääsäjuhlana, mutta voisiko asiaa myös lähestyä iloisemmaltakin kannalta, varsinkin kun olemme jo valmiiksi valtaosan vuodesta pimeässä elävä kansa joka rännässä vaeltaa? Meillä on juhannus, vappu ja joulu, mutta yksi hirtehisen iloinen juhla mahtuu varmasti mukaan.

Meillä on viitenä vuotena peräkkäin löytynyt kotoa kurpitsa, mutta vain kolmena joulukuusi. Kaivan koristeet esille jo syyskuun puolessa välissä samalla kun asettelen viherkasvit talviunille. Syksyllä annan itselleni luvan muistella edesmenneitä, ja vasta halloweenin myötä olen tajunnut, että tämän varjolla voin lapselle puhua luontevammin kuolemasta. Sitä on lupa surra, mutta myös juhlia. Krääräjuhlaksi en tätä koe, koska samalla tavalla pakkaan koristeet talteen odottamaan seuraavaa vuotta niin kuin joulukoristeetkin.

Halloweenille olen kuullut ehdotettavan myös muitakin termejä, kuten marrasyö, kekri tai kummitusaatto.