Can I mute you?

Onko sinulla joskus ollut sellainen työkaveri, joka ei koskaan ole hiljaa? Toinen puhuu ja puhuu ja puhuu ja puhuu ja puhuu. Et ole viimeiseen neljään viikkoon enää edes jaksanut kuunnella. Et pysty keskittymään työntekoon, kun toisella suu porisee kuin papupata, mutta et myöskään kehtaa pyytää häntä sulkemaan suutaan vaan nyökkäilet ja hymyilet tuijottaen tuskastuneena hänen lävitseen. Joskus ehkä havahdut siihen, että hän katsoo sinua kysyvästi. Voi helvetti, mitähän se kysyi?

Minulla on tällä hetkellä juurikin tällainen tilanne töissä. Työkaverini on minua muutaman vuoden nuorempi – tosin henkisesti ikäero tuntuu olevan kuin valtava kuilu välissämme. Tämä tyttö pitää minua selvästi kaverinaan ja ikätoverinaan, minkä huomaa myös juttujen tasosta. Omituisinta mielestäni on se, että hän puhuu minulle ystävistään joita en edes tunne! Venla teki sitä, Roosa sanoi tätä, Jenni tuli sieltä, Aku oli tällainen ja voitko kuvitella, Jore on tätä mieltä tästä asiasta! I… don’t… care…!

Olen niitä ihmisiä, jotka tarvitsevat absoluuttisen työrauhan. On kivaa välillä pitää taukoa ja vaihtaa kuulumisia, mutta enhän minä pysty keskittymään yhtään mihinkään kun toisella suu käy aivan jatkuvasti vieressä! Tilannetta ei myöskään helpota se, etten meinaa saada hänen puheestaan selvää. Jostain syystä tämä on kehittänyt itselleen aivan käsittämättömän maneerin: puhe hiljenee lauseen loppua kohden kunnes viimeiset sanat tulevat ulos pelkkänä hengettömänä kuiskauksena.

Muutamia kertoja olen sanonut, että ”Mun pitää nyt keskittyä, en voi jutella.” Siitä ei ole ollut mitään hyötyä. Olen luonteeltani aivan liian kiltti tyyppi sanoakseni, että ”Olisitko nyt hiljaa edes hetken!”

Hulluinta tässä kaikessa on se, että minulla on ihan oma työhuone johon hän tunkee selostamaan juttujaan! Jaaaaaaa lukko-ostoksille……