En kestä enää pitää sisälläni omia ajatuksiani näistä äitien tekemistä perhesurmista.
Lueskelin näistä viimeisimmistä, eli Rautavaaran bussiturmasta ja Kouvolassa tapahtuneesta lastensurmasta, enkä voinut käsittää miten vahvasti monet eri tahot puolustelivat näiden äitien tekoja.
Niin että olivat väsyneitä? Joo. Puhutaanpa hetki väsymyksestä.
Tiedät sen tunteen, kun väsyttää ihan hirveästi etkä jaksaisi pitää silmiä auki. Ja tiedät senkin tunteen, kuinka väsymys etenee siihen pisteeseen, ettet pysty enää keskittymään mihinkään. Et muista, mitä piti sanoa ja vaikka asia muistuisikin mieleen, et enää muista sanoja. Tiedät myös sen tunteen, kun väsyttää niin paljon, ettet jaksa edes puhua saatika tehdä mitään. Ehkä turhaudut omaan väsymykseesi ja purat sen ärtyneenä itkupotkuraivarina läheisiisi? Kuinka usein sinua väsyttää niin paljon, että lyöt puolisoasi, lastasi tai muita tiellesi sattuvia?
Kuinkahan uupuneita maatilan emännät olivat vuonna nakki ja käpy, kun he heräsivät joka aamu klo 4 lypsämään lehmiä ja tekemään muita maatilan hommia, kasvattaen samalla viittä pientä lasta ja varmistaen, että isännällä on ruoka pöydässä ja tarpeet tyydytetty päivän päätteeksi?
Kuka sitten on lopulta syyllinen karmivaan tekoon?
Minkälaisessa yhteiskunnassa me elämme, jos pienet lapsensa tappanut äiti on se jota puolustellaan? Katsotaanpa asiaa laajemmin.
Äiti elelee kotona kahden pienen lapsen kanssa ja isä käy töissä elättääkseen perheensä. Äiti tuntee olonsa väsyneeksi ja riittämättömäksi, jokainen päivä on täynnä askareita ja monenlaisista asioista pitää huolehtia. Kun pitkä päivä on pulkassa ja pääsee viimeinkin ummistamaan silmänsä, kuuluu lastenhuoneesta hentoinen ”äiti?” tai mahdollisesti ”ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!” Isä tulee töistä kotiin väsyneenä, eikä jaksaisi juuri nyt tyhjentää tiskikonetta tai vaihtaa kuopuksen vaippaa. Perheellä on hyvät välit naapureiden kanssa, mutta naapurit eivät ole koskaan auttaneet perhettä. Lapsilla on tätejä, setiä ja enoja, mutta nämä asuvat toisella paikkakunnalla eivätkä ole päässeet apuun, koska junalla kulkeminen on niin kovin kallista. Isovanhemmat ovat jo iäkkäitä, eivätkä jaksa katsoa lasten perään. Päiväkotiin äiti ei ole halunnut lapsiaan laittaa. Äiti kääntyy sosiaaliviranomaisten puoleen saadakseen apua, mutta käsittelyajat ovat pitkiä. Äiti vaipuu masennukseen ja tekee äärimmäisen teon: hän surmaa omat lapsensa.
Kuka on moraalisesti eniten vastuussa tapahtuneesta, kuka vähiten? Onko syyllinen isä, joka ei jaksanut työpäivän jälkeen auttaa vaimoaan? Entä sosiaaliviranomainen, joka ei voinut heti tarjota konkreettista apua? Entäpä naapurit tai sukulaiset, jotka eivät auttaneet vaikka tiesivät äidin olevan väsyneen perheen arjen pyörittämiseen? Mutta mietipä tätä. Entä jos syyllinen olikin äiti, joka teki tietoisen päätöksen riistää hengen lapsiltaan?
Sen pystyn vielä jotenkuten ymmärtämään, että tarpeeksi väsynyt ja epätoivoinen ihminen ajautuu tunnetilaan, jossa ”ei jaksa enää elää” ja päätyy itsemurhaan. Mutta sitä en ymmärrä nyt enkä tule koskaan ymmärtämään, miten ratkaisu siihen on lasten tappaminen!
Kuten eräs lapsensa menettänyt isä sanoi Rautavaaran turmasta: ”Keskustelussa sivuutetaan se, että äiti surmasi lapset ja keskitytään siihen, kuinka äidin on pitänyt selviytyä tuhansista asioista. Minusta se tuntuu äidin puhtaaksi pesemiseltä. Äidin teko oli äärimmäisen julma. Mikään syy ei oikeuta äitiä tappamaan lapsia. Teossa ei ole mitään puolusteltavaa.”
Yhteenvetona haluan sanoa kaikille äideille seuraavaa.
Jos tunnet olosi liian uupuneeksi, vaadi apua lasten isältä, perheeltäsi tai tuttavilta. On ihan ok sanoa, että väsyttää. Väitän, että aivan jokaista äitiä väsyttää ja siksi he myös ymmärtävät tunteesi. Sovi jo etukäteen päiviä tai viikonloppuja, jolloin lapset tai osa lapsistasi ovat kylässä ja saat itse rentoutua. Vaadi miestäsi osallistumaan kotitöihin ja puhu hänelle avoimesti omista tunteistasi. Älä huuda, älä raivoa, älä syyllistä. Muista myös, että lapsesi ovat ihmisiä ja ymmärtävät tunnetiloja. Kerro heille, että äitiä väsyttää niin paljon että äitiä itkettää. Lapsi ymmärtää. Lapsen empatiakyky on usein jopa parempi kuin aikuisilla. Jopa pienet lapset ymmärtävät, miltä tuntuu kun suututtaa tai surettaa ja osaavat omalla pienellä tavallaan lohduttaa äitiä. Ei lapsia tarvitse suojella omilta tunteilta.
Pidä huolta lapsistasi. Halaa heitä silloinkin kun ärsyttää. Halaa myös isiä. Sano että rakastat. Puhu tunteista. Älä pelkää. Anna kodin mennä sotkuiseksi ja siivoa myöhemmin. Leiki. Naura. Ja pidä huolta itsestäsi.
