USA road trip- matkareitin hienosäätöä
Talviloman ja Lapin reissun jälkeen on aika jälleen suunnata ajatukset kohti toukokuun matkaa Jenkkeihin. Lapin matkan aikana saimme sukulaisilta vinkkejä nähtävyyksistä reittimme varrella, joten päädyimme muuttamaan hieman reittiämme San Franciscon ja Vegasin välillä.
Alkuperäisessä suunnitelmassa tarkoituksemme oli ajaa San Franciscosta Muir Woodsin sekä Sacramenton läpi kohti Lake Tahoeta sekä Carson Cityä ja viettää yö pienessä Bishopin kylässä. Nyt saimme kuitenkin niin hyvän vinkin, että päätimme muuttaa reittiä niin, että jätämme väliin Bishopin yöpymisen. Syynä yöpyminen pienessä Bridgeportin kylässä Kalifornian puolella. Tämä siksi, että menemme vierailemaan Bridgeportin lähellä sijaitsevaan Bodien aavekaupunkiin!
Bodiesta mielenkiintoista faktaa;
”Bodie on aavekaupunki Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Se sijaitsee Sierra Nevada -vuoriston itäisillä rinteillä Monon piirikunnassa, noin 80 kilometriä kaakkoon Tahoejärveltä, 2 550 metrin korkeudessa.
Kaupungin perusti William S. Bodey (alias Waterman S. Body), ja kaupunki nimettiin hänen mukaansa. Kaupungin perustamisen syynä oli Bodeyn vuonna 1859 tekemä kultalöytö. Vuonna 1877 Standard Oil Company löysi entistäkin rikkaamman kultasuonen, ja Bodie kasvoi 20 hengen kyläpahasesta vilkkaaksi 10 000 asukkaan kaupungiksi. Parhaimmillaan tuossa kultakaupungissa toimi jopa 60 saluunaa. Murhat ja tappelut olivat arkipäivää. Legendan mukaan eräs tyttö, joka sai kuulla joutuvansa muuttamaan Bodieen, kirjoitti päiväkirjaansa ”Goodbye God, I’m going to Bodie” (Hyvästi Jumala, minä olen menossa Bodieen). Bodie on aavekaupunkien joukossa epätavallinen siinä mielessä, että pieni osa väestöstä jäi kaupunkiin kultaryntäyksen päätyttyä ja kaivoksien sulkeuduttua. Suuri osa Bodien rakennuksista säilyi 1930-luvulle saakka, jolloin ne tuhoutuivat kaupungin keskustassa riehuneessa tulipalossa. Vuonna 1962 Bodiesta tuli osavaltion hallinnoimaa puistoaluetta, ja sitä ylläpidetään ”pysäytetyn rappion tilaisena”. Bodie State Historic Park, johon kaupunki kuuluu, on aito kalifornialainen kultaryntäysaavekaupunki. Vierailijat voivat kävellä entisen suurkaupungin autioilla kaduilla. Nykyisin vain pieni osa kaupungista on jäljellä. Rakennuksien sisustus ja jäljelle jääneet tavarat ovat yhä niillä sijoillaan. Bodie on määritelty kansalliseksi historialliseksi maamerkiksi.” (Lähde: http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Bodie)
Vinkin meille antaneiden mukaan Bodie oli yksi mieleenpainuvimmista kohteista, joten pakko oli muuttaa reittiä, että pääsemme myös näkemään kyseisen kohteen.. 🙂
Alapuolella muutama kuva Bodien aavekaupungista.
Onneksi majoitukset ovat vielä muutettavissa veloituksetta, ettei Bodie jää sen takia näkemättä. 84 päivää reissuun! :-)