Siloiteltu arki
Keskustelun puheenaiheeksi nousee tasaisin väliajoin huoli siitä, mitä photoshoppaus tekee naisihanteelle. Miten se vaikuttaa kasvaviin nuoriin tyttöihin? Mikä on median vastuu ja mikä jää medialukutaidon varaan? Olen aina suhtautunut tähän kevyesti, kunnes löysin kätköistäni vanhan lehtileikkeen. Se oli Seventeen-lehdestä leikattu kuva, jossa nuori tyttö heittää iloisena lehtiä. Se oli pitkään minun teemakuvani, tavoite johon pyrkiä. Iloiseen, hauskaan elämään, jossa jalassa on varrelliset saappaat ja pohjemittainen hame. Aikuisena katselin kuvaa hämmentyneenä. Mallilla oli olemattomiin käsitelty vatsa. En siis ollutkaan niin tietoinen kuin luulin olevani.
Isosta pahasta naiskuvasta huolimatta olen huomannut menneeni enemmän lankaan sisustuspuolella. Sisustuslehtien kiillotettu maailma on helppo ajatella epätotena. Kuvat ovat raikkaita ja niissä on mittasuhteet kunnossa. Junarata on vähän liiankin huolettomasti lattialla vailla leikkijää, sängyllä on heitetty viltti. Eteisessä on kenkäpari lattialla. Kaikki on niin täydellisen epätäydellistä, että sisustuskuviin on helppo suhtautua toimitettuina ideoina. Lehtien kuvissa on niin ilmiselvää, että kuvan on ottanut ammattilainen, sitä ennen on siivottu, stailisti on järjestellyt, yhtä kuvaa on otettu monia versioita. Kokonaan uutta on sosiaalisen median luoma mahdollisuus, että me pulliaisetkin voimme osallistua narutukseen. Oli kyseessä muoti tai sisustus, lehtien vääristämää todellisuutta jatkaa tavalliset ihmiset blogeillaan ja kuvillaan, joissa ihmiset tyypilliseen tapaan näyttää itsestään sen parhaan puolen. Tämä on kokonaan uutta ja siksi sitä on vaikea suhteuttaa.
Tervetuloa kuvaretkelle minun tämän aamun Instagram-feediin, itse valikoimaani sisältöön, josta päivittäin ammennan itseeni kauneutta. Aloitetaan aamupalasta. Sen tunnelmasta kuuluu aloittaa, päivän tärkein ruoka jne. Ihana herkullinen aamiainen tai teehetki pöydän ääressä. Kauneus on pienissä hetkissä…
Mutta hetkinen hei! Siis mähän en syönyt aamupalaa. Teen join tietokoneen edessä. Lapset sentään söi aamupalaksi leipää ja yhden jämäkarkin eilisistä juhlista. Insta vastaan meiksi, 1-0.
En aio kuitenkaan luovuttaa heti alkuun, sillä meillä oli eilen juhlat! Ja siksi minulla on tuoreita kukkia maljakossa!
Mutta ne kukat on samalla pöydällä kuin aamupalan jäljet. Näköjään pöydällä on myös leivontaa varten ostetut jauhot ja sokerit, jotka ei mahtuneetkaan keittiönkaappiin. Pahus! Insta vastaan meiksi, 2-0.
Tämä keittiö masentaa mua. Siirrytään olohuoneeseen. Kuvaan vaikka tauluja seinällä.
Taulu vinossa, pyykkikasa odottaa viikkaajaa, ei sohvapöytää, mutta keinutuoli on nurin, sohvan selällä hattu. Tunnustan erätappion, 3-0. Nyt menee kuitenkin peli rumaksi. Minähän olen luovan alan ammattilainen, nostetaan siis pisteet siitä…
Miksi kaikkien muiden luovien tyyppien arki on niin paljon kauniimpaa?! Ja miksi minun työpöytä on se, jonne lapset tuo aina kaiken sekalaisen irtosälän? Tässähän lähtee tukka päästä, 4-0.
Pakko palata takaisin korkeammalle. Hyllyasetelmat on pop, sinne ei lapsetkaan yllä nostamaan tavaroita.
5-0. Siirryttäisiinkö suoraan seuraavaan? Kaunis villalanka puikoilla on aina ihanaa kuvattavaa.
Paitsi, että mun villa on mytyssä lattialla, siinä on näköjään hius eikä mulla oikeastaan ikinä ole edes tilaisuutta neuloa. 6-0. Viimeisenä on kisan ratkaisu. Mulla on nimittäin tyhjä valkoinen seinä ja söpö poika! Söpöstä pojasta saa instassa extrapisteitä, ainakin kymmenen, eikä tyhjän valkoisen seinän kanssa voi mennä pieleen. Mä niin voitan tämän.
Öh? Mistä tuo Ikean muuttolaatikko tuohon tuli? Ja miksi on niin pimeää, eikä voi kuvata luonnonvalossa? Insta vie pisteet 16-0. Tappio on karvas.
Tämä on minun aamun feedini. Kontrasti omaan maanantaihin oli niin räikeä, että nauratti. Omat kuvani on otettu sellaisena kuin ne tämän päivän aikana meillä on ollut. Yhtään hiusta ei ole kuvaa varten siirretty, mutta rehellisyyden nimissä pyysin poikaa kipuamaan laatikkoon, kuten luultavasti viereistä poikaakin on pyydetty istahtamaan tuolille.
Sosiaalisen median kauneus on siinä, miten se korostaa pienien hetkien kauneutta. Se muistuttaa, miten niiden edessä voi ja kuuluu pysähtyä. Näitä hetkiä on jokaisen arjessa. Kuvat, pienet ajatukset ja lausahdukset, ne ovat arjen timantteja. Sitä en voi kieltää ja se on se syy, miksi itse kuvaan omaa arkeani ja miksi nautin muiden kuvien katselemisesta. Ero hetkistä nauttimisen ja lavastetun aamiaisen välillä on kuitenkin hiuksenhieno. Jokaisella on myös niitä päiviä, kun uusi kirkasvalolamppu on ainoa valonlähde päivän aikana, kun leipäpussit jää pöydälle, eikä jauhot mahdu kaappiin. Oma päivä oli tänään seurausta yllätysjuhlista, yöllisestä leipomisesta, kuormittavasta työtilanteesta ja ihan vaan siitä, että meillä on kolme lasta. Ruuhkavuodet on sanansa mittainen termi, aamiaiset meillä päin ei aina ole instakamaa, oikeastaan vain viikonloppuisin – jos silloinkaan.
Pakko myöntää, että onhan tämä kaikki itsestäänselvyyttä, osa medialukutaitoa. Ihan hassuun naruun sitä on itse mennyt ja ajatellut, että muiden stailattu ja siloteltu todellisuus on jotain, mihin ei itse pysty kuin ajoittain. Oman mausteensa soppaan tuo se, että minähän olen itse itselleni luonut feedin niin Instagramiin, Pinterestiin kuin Blogloviniin. Minä HALUAN itse pitää yllä sitä kuvaa, että olisi mahdollista elää jatkuvan kauneuden keskellä.
Valokuvaajana toimiminen on jatkuvaa tasapainoilua todellisuuden ja stailauksen välillä. Miten kuvata ja kertoa tarinaa, muttei silotella liikaa? Miten näyttää kuvissa se paras puoli, mutta säilyttää persoona? Miten antaa sisustusideoita, jotka näyttää hyvältä myös arjessa? Hääkuvaajana problematiikka korostuu entisestään. Stailaanko ja siivoanko kuvat? Kuvaanko häät, kuten joka toinen kuva Pinterestissä vai uskallanko oikeasti hypätä ihon alle? Kertoa kliseiden sijaan kuvatarinan siitä, mitä hääpäivänä oikeasti tapahtui ja miltä tuntui?
Yhtään seurattavaa en kuitenkaan poista. Nautin Pinterestin ihanuuksista täysin siemauksin, rakastan Instagramin feediäni ja uppoan seuraamiini blogeihin. Välillä on kuitenkin hyvä löysätä nutturaa ja palata omaan, ajoittain rumaan ja karuun arkeen. Timantteja sielläkin.