Materialismimaailma

Näin viikko ylioppilasjuhlien jälkeen olo on huojentunut. Kaikki se paine, jota juhlajärjestelyt, pääsykokeet ja lukion viimeiset loppurutistukset ovat saaneet aikaan, alkaa vihdoin hellittää. Nyt on viimein aikaa keskittyä asioihin, joita haluan tehdä.

  Eri kaverini puhuivat Whatsappissa ja Snapchatissa saamistaan ylioppilaslahjoista. Oli kuulemma tullut paljon kaikkea, mitä oli toivottukin. Joku oli saanut lomamatkan, joku astiaston, joku ison tukun seteleitä. Osa kaikkia noista eri mittasuhteissa. Olin itsekin tyytyväinen lahjoihini, jotka sukulaiseni olivat minulle ajatuksella ostaneet.

  Lahjoista keskusteleminen kavereiden kesken oli vielä ihan ymmärrettävää, mutta se, mihin mittasuhteisiin se levisi, ei ollut. Kaverini nimittäin lähettelivät kuvia omista lahjasaaliistaan ja setelipinoista, jotka olivat kertyneet sukulaisten kirjekuorista. Sitten kyseltiin, kuinka paljon kukakin oli saanut mitäkin. Pientä lahjakasaa selitettiin pienemmällä vierasmäärällä, suurempaa taas sukulaisten anteliaisuudella. Ikään kuin olisi pyritty selvittämään, kuka sai eniten lahjoja suhteessa vierasmäärään.

  Itse tyydyin vain katselemaan muiden kuvia ja viestejä, sillä minulla ei ollut mitään halua vertailla omaa pottiani muiden potteihin. Koko touhu tuntui jotenkin lapselliselta: harrastin lahjojen vertailua viimeksi joskus 9-vuotiaana isoveljeni kanssa, kun avasimme yhdessä joululahjapakettejamme. Kun minulta ylioppilasjuhlien jälkeen kysyttiin, paljonko sain rahaa, vastasin ”sopivasti” ja lisäsin vienon onnellisen hymyn perään. Kukaan ei jäänyt kyselemään sen tarkemmin.

  Lahjoista keskusteleminen jäi kuitenkin vaivaamaan. Missä vaiheessa lahjojen määrästä tuli olennaista? Eikö tärkeintä ollut se, että sukulaiset olivat muistaneet tärkeänä päivänä, suurin osa jopa saapunut paikan päälle onnittelemaan? Miksi kavereillani oli tarve kysellä muiden lahjoista?

  Joskus on kohteliasta olla kyselemättä liikoja. Minunkin kaveripiirissäni on ihmisiä, joiden perheet eivät ole kovinkaan varakkaita. Lahjojen vertaileminen voi saada toisen kokemaan olonsa köyhemmäksi, heikommaksi ja arvottomammaksi. Niin ei pitäisi käydä, varsinkaan tärkeänä juhlapäivänä. Näinä aikoina, kun monella nuorella toinen vanhempi on työtön, olisi hyvä voida keskittyä iloitsemaan edes yhtenä arvokkaana päivänä.

  Ehkä kaverini eivät tulleet ajatelleeksi, miltä kysymykset saattoivat kuulostaa jonkun toisen korvissa. Tässä materialismimaailmassa voi olla joskus vaikeaa olla kiinnittämättä huomiota tavaran määrään. Se, mikä on toiselle vähän, on joskus toiselle hyvinkin paljon.