Pintaa syvemmälle

Juttelin hiljattain ystäväni kanssa kahvilassa teekupin äärellä. Kohtasimme oikeastaan sattumalta, mutta koska kummallakaan ei ollut sen kummempia suunnitelmia, istahdimme hetkeksi paikoillemme ja harjoitimme sellaista pientä ja vaatimatonta suomalaista small talkia, jota käytetään, kun ei olla nähty pitkään aikaan. Vaihdoimme kuulumiset, ja kun mukit olivat tyhjentyneet, poistuimme kahvilasta.

  Kotona havahduin omiin mietteisiini. Ymmärsin, että minun ja ystäväni keskustelu oli juuttunut samoille urille. Keskustelimme täsmälleen samoista aiheista, joista olimme aina ennenkin keskustelleet: säästä, politiikasta ja viime päivien tapahtumista. Jollakin tavalla ystäväni jäi kuitenkin etäiseksi. En saanut hänestä otetta. Tarkemmin kun asiaa miettii, ei keskustelu ollut ainoa laatuaan. Kaikki keskustelumme viimeisen vuoden aikana ovat olleet samaa luokkaa. Keskustelumme ovat muuttaneet välejämme – olemme edelleen läheisiä, mutta jotenkin kuitenkin kaukana toisistamme. Toistemme saavuttamattomissa.

  Vika ei ollut ystävässäni. Minä olin keskustelussa yhtä vaitonainen kuin hänkin. Tilanne painosti meitä olemaan hiljaa. Mutta samaan aikaan juuri hiljaa oleminen vain pahentaa tilannetta. Päivä päivältä, keskustelu keskustelulta, etäännymme toisistamme ja muutumme vain utuisiksi hahmoiksi, jotka satunnaisesti ilmaantuvat toistemme päiviin.

  Ajatus väliemme muuttumisesta alkoi nakertaa itseluottamustani sisältä päin. Millainen keskustelija minä oikein olen? Olenko minä todella ajautunut niin eroon ystävästäni, että keskustelumme muistuttavat toisiaan? Tiesin, mitä ystäväni teki viime viikonloppuna, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä hänen päänsä sisällä liikkui. Edes hänen ilmeensä ja eleensä eivät antaneet siitä minulle pienintäkään vihjettä hänen mietteistään. En oikeastaan enää tunne koko ihmistä. Läheinen tuttavani on muuttunut satunnaiseksi juttelukaveriksi.

  Kun seurasin muiden ihmisten elämää, huomasin, etteivät kaikkien muidenkaan ihmissuhteet ole täysin vakaalla pohjalla. Samanlaista jutustelua harjoitetaan päivittäin eri ympäristöissä. Varsinkin sosiaalisen median utopistiset päivitykset ja nimimerkin takaa tapahtuva kommentointi etäännyttävät ihmisiä toisistaan. Syvällisiä keskusteluja tulee käytyä harvoin, ja nekin usein viinilasin ääressä. En enää tiedä, osaanko keskustella ollenkaan.

  Olisiko meillä peiliin katsomisen paikka? Voisimmeko joskus avautua toisillemme ja kertoa mitä oikeasti kuuluu? Kuinka pääsisimme pintaa syvemmälle?

  

 

puheenaiheet syvallista ajattelin-tanaan

Opiskeluvinkkejä ja motivaation kohotusta

Ehdin jo viime viikonloppuna hihkaista onnesta, kun ylioppilaskirjoitukset loppuivat. Salissa tuntitolkulla istuminen on varmasti maailman tylsin tapa viettää aikaa, mutta onneksi otin paljon eväitä mukaani.

No, ei se opiskelu tietenkään kirjoituksiin loppunut. Seuraavaksi pitäisi päntätä pääsykokeisiin. Tai pääsykokeeseen, sillä olen vakavasti kiinnostunut ainoastaan yhdestä opiskelupaikasta. Aion nimittäin hakea opiskelemaan suomen kieltä ja suomalais-ugrilaista kielentutkimusta Turun yliopistoon. Hyvä puoli asiassa on se, että aiempien vuosien tilastojen perusteella kyseinen oppiaine ei ole kovin suosittu hakukohde (verrattuna esimerkiksi lääkikseen, jonne hakee monesti jopa tuhansia ihmisiä vuodessa).

Pääsykoekirja, Johdatus kielitieteeseen, ei ole mielenkiintoisimmasta päästä. Toki olen lukenut paljon pahempaakin asiatekstiä, joten ei tuo nyt maailman tylsinkään kirja ole. Ikävää on tosin se, että kirja sisältää paljon sellaistakin tietoa, joka ei varsinaisesti liity opiskelualaani mitenkään. Joudun siis tavallaan opiskelemaan sellaistakin tietoa, jota en välttämättä tarvitse.

Jos olet itsekin hakemassa opiskelemaan samaa alaa tai opiskelet jo, ilmianna itsesi! Olisi nimittäin mielenkiintoista kuulla muiden mietteitä asiaan liittyen. Myös vinkkejä otetaan vastaan!

En kuitenkaan kirjoita pelkästään kertoakseni, mitä aion opiskella, vaan ajattelin myös jakaa muutaman hyväksi kokemani opiskeluvinkin. Toivottavasti näistä on apua muille pääsykokeiden kanssa tuskaileville!

 

10 vinkkiä opiskeluun:

1. Varaa opiskeluun runsaasti aikaa. Ei haittaa, vaikka et pitäisi tarkkojen aikataulujen tekemisestä, sillä tärkeintä on, että löydät aikaa tarpeeksi aikaa lukemiseen, ei se, että lukeminen noudattaisi tiettyä rytmiä. Varmista myös, että opiskeluun varattu aika sijoittuu siihen vuorokaudenaikaan, jolloin olet pirteimmilläsi. Minulle ei esimerkiksi sovellu aikainen herääminen aamulla, joten sijoitan mieluummin opiskelun iltapäivään ja iltaan (tai ehkä jopa yöhönkin).

2. Etsi paras mahdollinen opiskeluympäristö. Ympärillä ei kannata olla liikaa vipinää, sillä muuten huomio herpaantuu helpommin. Kirjastojen lukusaleja ja kodin hiljaisia hetkiä kannattaa hyödyntää. Aurinkoisella ja lämpimällä säällä voi lukea myös ulkona terassilla. Puhelin kannattaa laittaa äänettömälle, jos haluaa minimoida häiriötekijät.

3. Kirjoita kaikki käsitteet ylös. Tämä on tietysti todella aikaavievää ja jopa turhauttavaa, mutta auttaa käsitteiden muistamisessa todella paljon. Jos et heti opi muistamaan käsitettä, voit kirjoittaa sen esimerkiksi muistilapulle, jonka liimaat sivun laitaan. Tällöin lukeminen helpottuu, kun ei tarvitse jatkuvasti käännellä sivuja ja pohtia, että mitähän tuokin nyt oikein tarkoitti.

4. Etsi aiheeseen liittyviä YouTube-videoita. Käytin tätä taktiikkaa ylioppilaskirjoituksiin lukiessani. Ruokatauonkin voi hyödyntää opiskeluun, jos syödessään katsoo muuataman aiheeseen liittyvän videon. Tubesta löytyy yllättävän laajasti asiavideoita eri aiheisiin liittyen. Jos englanti taipuu, niin mahdollisuuksia löytyy vieläkin enemmän. Kannattaa toki myös vilkaista esimerkiksi Yle Areenan dokumentit, sillä joskus sieltäkin saattaa tehdä osuvia löytöjä.

5. Hyödynnä värejä. Opiskelusta tulee mieluisampaa, kun mustavalkoinen teksti saa ympärilleen kirkkaita sävyjä. Voit esimerkiksi alleviivata tietyn käsitteen tietyllä välillä tai omistaa tietylle aihepiirille oman sävynsä. Teksi hahmottuu paremmin, jos sen pilkkoo tällä tavalla osiin. Voit myös käyttää värejä tärkeimpien asioiden korostamiseen, jolloin kerratessa alleviivaukset ikään kuin pomppaavat silmille.

6. Etsi motivaatio. Tämä on varmasti monille se vaikein osuus. Motivaation löytääkseen kannattaa pähkäillä ainakin seuraavia kysymyksiä. Miksi haluan lukea tätä kirjaa? Mikä on tavoitteeni? Mitä kaikkea minun tulisi tehdä saavuttaakseni sen? Tavoitteen löytäminen kasvattaa motivaatiota, joten kannattaa tehdä itselleen selväksi, miksi lukemisesta on hyötyä. Joka kerta, kun keskittyminen herpaantuu, muistuta itseäsi siitä, miksi keskittyminen juuri kyseiseen asiaan on olennaista.

7. Pyhitä lepopäivä. Raamatustakin voi löytää hyviä elämänohjeita. Jotta opiskelusta saisi kunnon otteen, kannattaa muistaa varata aikaa myös harrastuksille ja ystäville. Lepäämisen jälkeen nimittäin jaksaa keskittyä paremmin. Yksi päivä viikossa voi olla kokonaan opiskeluvapaata aikaa, jonka käytät mieleisimpiin harrastuksiisi.

8. Opiskele kaveriesi kanssa. Ovatko kaverisi samalla kurssilla tai hakemassa opiskelemaan samaa alaa? Siinä tapauksessa teidän kannattaa hyödyntää yhteistä osaamistanne. Lukekaa yhdessä ja selittäkää asia toisillenne ääneen. Kun asian kertoo omin sanoin, painuu se mieleen todennäköisemmin. Jos yhteistä aikaa ei tahdo löytyä, voitte hyödyntää myös Skypeä yhteisopiskeluun.

9. Etsi tietoa kirjojen ulkopuolelta. Internet on täynnä sisältöä, jota voit hyödyntää opiskeluusi. Kun käytät monipuolisesti erilaisia tietolähteitä, ei mielikuvasi aiheesta jää liian yksipuoliseksi. Voit myös esimerkiksi luoda oman opiskelublogin – kirjoittaminen auttaa sinua oppimaan, mutta toisaalta tekstisi voivat auttaa myös muita samojen ongelmien kanssa painivia.

10. Rentoudu ennen koetta. Jos jotain olen 12-vuotisen koulu-urani aikana oppinut, niin ainakin sen, että viime hetken pänttäämisestä on harvoin hyötyä kokeessa, jossa tarvitaan laajaa osaamista. Niinpä viimeinen ilta kannattaakin käyttää rentoutumiseen. Ota hyvä asento, kuuntele musiikkia, josta pidät ja nauti elämästä. Varmista myös, että herätyskello soi ajoissa, jotta ehdit kokeeseen!

tyo-ja-raha opiskelu