Pintaa syvemmälle
Juttelin hiljattain ystäväni kanssa kahvilassa teekupin äärellä. Kohtasimme oikeastaan sattumalta, mutta koska kummallakaan ei ollut sen kummempia suunnitelmia, istahdimme hetkeksi paikoillemme ja harjoitimme sellaista pientä ja vaatimatonta suomalaista small talkia, jota käytetään, kun ei olla nähty pitkään aikaan. Vaihdoimme kuulumiset, ja kun mukit olivat tyhjentyneet, poistuimme kahvilasta.
Kotona havahduin omiin mietteisiini. Ymmärsin, että minun ja ystäväni keskustelu oli juuttunut samoille urille. Keskustelimme täsmälleen samoista aiheista, joista olimme aina ennenkin keskustelleet: säästä, politiikasta ja viime päivien tapahtumista. Jollakin tavalla ystäväni jäi kuitenkin etäiseksi. En saanut hänestä otetta. Tarkemmin kun asiaa miettii, ei keskustelu ollut ainoa laatuaan. Kaikki keskustelumme viimeisen vuoden aikana ovat olleet samaa luokkaa. Keskustelumme ovat muuttaneet välejämme – olemme edelleen läheisiä, mutta jotenkin kuitenkin kaukana toisistamme. Toistemme saavuttamattomissa.
Vika ei ollut ystävässäni. Minä olin keskustelussa yhtä vaitonainen kuin hänkin. Tilanne painosti meitä olemaan hiljaa. Mutta samaan aikaan juuri hiljaa oleminen vain pahentaa tilannetta. Päivä päivältä, keskustelu keskustelulta, etäännymme toisistamme ja muutumme vain utuisiksi hahmoiksi, jotka satunnaisesti ilmaantuvat toistemme päiviin.
Ajatus väliemme muuttumisesta alkoi nakertaa itseluottamustani sisältä päin. Millainen keskustelija minä oikein olen? Olenko minä todella ajautunut niin eroon ystävästäni, että keskustelumme muistuttavat toisiaan? Tiesin, mitä ystäväni teki viime viikonloppuna, mutta minulla ei ollut mitään käsitystä, mitä hänen päänsä sisällä liikkui. Edes hänen ilmeensä ja eleensä eivät antaneet siitä minulle pienintäkään vihjettä hänen mietteistään. En oikeastaan enää tunne koko ihmistä. Läheinen tuttavani on muuttunut satunnaiseksi juttelukaveriksi.
Kun seurasin muiden ihmisten elämää, huomasin, etteivät kaikkien muidenkaan ihmissuhteet ole täysin vakaalla pohjalla. Samanlaista jutustelua harjoitetaan päivittäin eri ympäristöissä. Varsinkin sosiaalisen median utopistiset päivitykset ja nimimerkin takaa tapahtuva kommentointi etäännyttävät ihmisiä toisistaan. Syvällisiä keskusteluja tulee käytyä harvoin, ja nekin usein viinilasin ääressä. En enää tiedä, osaanko keskustella ollenkaan.
Olisiko meillä peiliin katsomisen paikka? Voisimmeko joskus avautua toisillemme ja kertoa mitä oikeasti kuuluu? Kuinka pääsisimme pintaa syvemmälle?