Tiiätkö sen tunteen, kun jotain asiaa on pitänyt täysin itsestäänselvyytenä ja on tuntunut todella hullunkuriselta, kun kuuntelee jonkun muun kamppailevan sen asian kanssa, etkä voi sitä käsittää, koska sinulla itsellä ei ole koskaan aijemmin ollut samanlaista ongelmaa?

Noh, täällä on juuri tuollainen tunne, mutta olen saanut todistaa sen, kuinka joku todella voi kärsiä siitä ja kuinka helvettiä se onkaan… nimittäin unettomuus. 

Olen ollut aina todella sopeutuvainen, mitä tulee aikaeroihin ja unirytmeihin. Lapsena matkustellessa muu perhe oli aikaerosta aivan sekaisin ja väsynyt, mutta minä olin aina pirteänä menossa ja sainkin aina onneksi isäni mukaan hotellin illan tapahtumiin, kun muut jäivät nukkumaan. Aikaerot muuten reissatessa eivät ole tähän mennessä vaikuttaneet ja olen aina pystynyt nukkumaan riippumatta edellisistä yöunista tai päivän tapahtumista. Sama on pätenyt nyt viimeisen puolivuotta yötöitä tehdessä. Olen jaksanut hyvin valvoa ja unikin on aamulla tullut heti sänkyyn päästyäni, unirytmi on myös kääntynyt heti yövuorojen päätyttyä ja olen saanut nukuttua univelkoja pois. En kuitenkaan koskaan ole ollut sellainen nukkuja, joka tarvitsisi erityisen paljon unta vaan loistavasti on menty 6-8 tunnin unilla.

Viime viikon vaihteessa tein taas perinteisesti 4 yövuoroa aivan samalla tavalla kuin tähänkin asti. Yövuorojen aikaan tulee paljo mietittyä kaikenlaista ja tulikin poikaystävälle ihmeteltyä sitä, kuinka paljon elämästä me nukumme. Innoissani kerroin, että jos vaan nukkuisimme vähemmän, saataisiin elettyä enemmän. Loogista kyllä, mutta nyt olen saanut pienen muistutuksen siitä, kuinka se ei käytännössä kuitenkaan tulisi toimimaan. Heräsin keskiviikko aamuna kokonaisen yön ollessa takana, 11:00 aikaan aamupäivällä. Tuli torstai ilta, olin erittäin väsynyt ja menin nukkumaan. Pyörin sängyssä ja odotin unen tulemista, jota ei sitten ikinä kuulunutkaan. Aamulla herätyskellon soidessa todella tajusin, etten ollut nukkunut yön aikana hädintuskin tuntiakaan. Nooh, tästä ajattelin, että ensi yönä se uni viimeistään tulee. Päivä meni aikamoisessa väsymyksessä iltaa ja unta odottaen. Ilta tosin tuli, mutta uni ei… vieläkään. 

Tässä sitä nyt ollaan, kolmenvuorokauden sisällä nukuttuja tunteja max 3. Olo ei ole niinkään väsynyt, mutta ahdistunut, kun tietää ettei kroppa saa tarvitsemaansa lepoa. Myöskin pientä pelkoa siitä, onko tämä tästä missään vaiheessa korjaantumassa ja uskaltaako yövuoroja tästedes tehdä, jos tämä on niistä johtuvaa. Olen myös miettinyt nimim. karmaan uskova, josko unettomuus johtuisi suustani päässeistä sanoista liittyen vähäiseen nukkumiseen 😀 Netistä kuitenkin lukiessani tajusin, kuinka yleisiä erilaiset uniongelmat ovat… tai olinhan sen aina tiedostanut, mutten koskaan tarkemmin osannut ajatella, kun ei itsellä koskaan kyseista ongelmaa ole ollut… Unen tärkeys on kyllä tullut päin naamaa kertaheitolla, että sitä todella tarvitaan ja ilman sitä ei todella elämästä saa yhtäpaljon irti.

Nyt kuitenkin menen keittämään kupin kahvia ja illalla suunnataan kavereiden luokse viettämään iltaa hyvän ruoan parissa ja toivoen että ensi yönä uni  tulisi kera melatoniinin. Toivottavasti palataan ensikerralla vähemmän väsyneenä ja positiivisempien asioiden parissa!

Hyvää viikonloppua kaikille <3 ja todella tsemppiä kaikille niille, jotka uniongelmien kanssa kamppailevat syystä tai toisesta. Näiden muutaman nukkumattoman yön jälkeen osaan jo jonkin verran kuvitella kuinka kamalaa se on. Onneksi nykypäivänä siihen aika hyvin saa apua, vai mitä?

<3 tiffany