Joulun fiilistelyä

IMG_4066_preview.jpgIMG_4246_preview.jpg

Käytiin alkuviikosta ystävän kanssa Tuomaan markkinoilla kiertelemässä ja joulufiilistelemässä, kun kerrankin sattui ihan hyvä ilma. Aijempina kertoina kun olen ollut sinne menossa, on sattunut hirveä vesi/räntäsade, jolloin kotisohva ja lämmin glögi on vetänyt enemmän puoleensa. Ensimmäisen kerran moneen vuoteen mulla on oikeasti joulufiilis. Mikä ihana tunne! Vaikkakin kotia en ole joulukuntoon tänä vuonna laittanut ja kuusikin uupuu tilanpuutteen takia. Onneksi ihanat jouluherkut, kynttilät ja valot ovat ajaneet asian. Joulufiilistä ovat nostattaneet myös ihanat erilaiset joulumarkkinat sekä eilen pyörähdettiin pikaisesti porvoon vanhassakaupungissa.

Olen nauttinut tästä joulun odotuksesta jopa niinkin paljon, että ei tarvitse juoda glögiä tai syödä joulutorttuja kun vasta ensi vuonna. Toiseksi odotan sitä, että saa antaa lahjoja sekä avata omansa !:D Tänä jouluna olen hankkinut lahjan jokaiselle läheiselle, ja omasta mielestäni niissä jopa onnistunut, Nimimerkillä maailman huonoin lahjojen keksijä. Tämän vuoden lahjoista olen ollut erityisen innoissaan ja moneen otteeseen järjestellyt niitä sekä suurimmassa innostuksessani meinannut paljastaa antamiani lahjoja.

Meillä joulu menee rauhallisissa merkeissä syöden hyviä jouluruokia ja ottaen rennosti. Oikeastaan aloitettiin joulunvietto jo tänään perheeni kanssa ja huomenna jatketaan joulupuuron merkeissä. Aattoillaksi suunnataan poikaystävän vanhemmille, jossa myöskin luvassa rentoa oleilua yhdessä ja hyvää ruokaa. 

IMG_4073_preview.jpg

IMG_4096_preview_Fotor.jpg

IMG_4159_preview.jpg

Ihanaa ja rauhallista Joulua jokaiselle <3

 

Kuvat Iinalaila

Muoti Ystävät ja perhe Ajattelin tänään Päivän tyyli

Ensimmäinen

IMG_4184__photoshop_preview_Fotor.jpg

Hei!

Pitkän mietinnän ja pohdiskelun jälkeen, opinnoista ”joululomalle” päästyäni sain vihdoin hyvän tilaisuuden palata takaisin blogin kirjoituksen pariin. Oma blogihistoriani ajoittuu yläaste ajoilta ammattikoulun puoliväliin asti, jolloin blogia pidin suhteellisen aktiivisesti. Se kuitenkin lopulta päättyi koneelta tilan loputtua ja kovalevyn hajottua, eikä korjaukseen vientiä vaan saanut aikaiseksi. Tällöin aloitin myös opintojen ohessa työt, jolloin vapaata aikaa jäi luonnollisesti vähemmän. Nyt näin reilut neljä vuotta myöhemmin ja hyvän ajankohdan tullessa, ajattelin perustaa tämän blogin, sillä olen tätä jo niin pitkään miettinyt. 

Tällä hetkellä opiskelen sairaanhoitajaksi Helsingissä. Tätä ennen suoritin lähihoitajan tutkinnon, jonka jälkeen tehnyt lähihoitajan töitä ja teen edelleen. Sairaanhoitaja opinnot aloitin vuosi sitten tammikuussa, jotka ovat lähihoitaja tutkinnon ansiosta edenneet niinkin hyvin, että hieman vajaa puolet opinnoista suoritettu. Tällä hetkellä haaveena olisi sairaanhoitajana työskennellä kauneuden ja kirurgian alalla, tästä varmasti lisää myöhemmin!

Blogin sisältö tulee olemaan laidasta laitaan omasta arjestani ja ajatuksista, muodista ja kauneudenhoitoon liittyvistä asioista, matkustamisesta ja sisustamisesta sekä mistä vaan ikinä keksinkin. 

IMG_4208_preview_Fotor.jpg

Tervetuloa lukemaan ja seurailemaan <3

 

 

Kuvat  iinalaila

Suhteet Oma elämä