Wellnessmalli Finalisti 2020
Kyllä, olen Wellnessmalli 2020 finalisti -Jes!
Fiilis on tällä hetkellä todella hyvä, vaikkakin edelleen hieman hämmentynyt kaikesta tapahtuneesta. Multa on kyselty paljon Casting vaiheesta ja tulevasta Wellnessmalli kisakaudesta, joten kerron tapahtumista yleisesti.

Viime keskiviikkona 3.6.2020 järjestettiin casting tilaisuus, missä valittiin 10 finalistia. Casting järjestettiin Vantaalla Villa Grandessa. Päivä oli pitkä, jännittävä ja tunteikas. Oli ihanaa päästä tapaamaan kaikki tytöt kasvokkain pitkän semifinaali vaiheen jälkeen. Semifinaalissa meitä oli 21 tyttöä, joten meidät jaettiin kolmeen seitsemän tytön ryhmään ( A,B,C ). Itse olin A-ryhmässä ja meidän päivä alkoi klo. 14:00. Ensimmäiseksi Kia Lehmuskoski veti meille alkulämpät, jonka jälkeen saimme näyttää lavakävelymme. Lavakävely vaiheen jälkeen Kia opetti meille tanssin, jonka esitimme tuomaristolle pienissä ryhmissä. Ensimmäisen vaiheen lopuksi oli ryhmähaastattelu, jossa tuomarit kyselivät sattumanvaraisessa järjestyksessä kysymyksiä meiltä. Ryhmähaastattelun jälkeen ryhmästämme putosi 2 tyttöä pois ja 5 jatkoi eteenpäin odottamaan yksilöhaastattelun vuoroa.

Yksilöhaastatelut alkoivat n.klo 18:00 ja olin viidentenä vuorossa. Tässä vaiheessa mua stressasi, jännitti ja en tiennyt mitä pitäisi ajatella. Kun mun vuoro tuli, kävelin itsevarmana ja omana itsenäni tuomariston eteen. Tuomaristossa oli Veera Könönen, Anni Vallius, Lola Odusoga, Yasmin Kallava, Janita Pastuhov ja Linda ”Lifu” Lipponen. Haastattelussa multa kyseltiin vaikeitakin kysymyksiä liittyen omaan elämään ja vaintoihin. Haasttatelu tilanteessa ei ollut aikaa miettiä vastausta, vaan piti sanoa mitä mieleen tuli. Mun yksilöhaastattelu kesti n.5 min, osalla kesti pidempään ja osalla vähemmän aikaa . Yksilöhaastattelun jälkeen menimme kaikki 15 tyttöä seisomaan riviin odottomaan tuloksia. Muistan, kun 8 nimeä oli sanottu ja omaa nimeä ei kuulunut vielä, niin silloin iski pieni paniikki. Lopulta mun nimi sanottiin kuitenkin 9. ja pääsin muiden finalistien seuraan istumaan, ”Jes, mä tein sen”, ajattelin.
Seuraavana päivänä torstaina 4.6.2020 meillä oli Iltasanomien kuvaukset. Päivä alkoi klo. 8:00 Bow -hoitolossa. Ensimäiseksi istuin kampaamopenkkiin hiusten laittoon ja siitä suoraan meikkiin. Seuraavaksi suuntasin Sanomatalolle kuvauksiin, jossa Veera, Anni ja Lifu olivat jo vastassa. Kuvauksissa oli hyvä ja kannustava ilmapiiri. Iltasanomien kuvat löydät täältä -> https://www.is.fi/viihde/art-2000006530570.html

Kesällä tulemme tapamaan seuraavan kerran Wellnessmalli porukalla 25.6-27.6.2020, jolloin meillä on koulutuksia, sekä Fit-lehden kuvaukset.
Näemme myös useamman kerran elokuussa, syyskuussa ja lokakuussa eri koulutuksien, showtreenien ja kuvauksien parissa. Wellnessmalli kisakausi huipentuu I Love Me -messuille 18.10.2020.
Tästä tulee huippu kesä! <3
Tiia