Missivuosi takana

Hei taas ja ihanaa alkanutta heinäkuuta.

Tänään 4.7.2020 valitaan uusi hallitseva Miss Eloweena ja perintöprinsessat , mikä tarkoittaa että mun missivuosi alkaa olemaan taputeltu. Kulunut vuosi on ollut ennen kaikkea antoisa ja opettavainen. Olen kiitollinen kaikille ihmisille, ketkä ovat olleet mukana mun matkassa.

Koska nostalgia ja menneiden muistelu on ihanaa, päätin tiivistää viime vuotisen Miss Eloweena finaalimme ja kuluneen vuoden fiilikset tähän postaukseen.

Noin vuosi sitten 10.8.2019 oli Miss Eloweena 2019 finaali, joka käytiin Hämeenkylän kartanossa. Olimme saapuneet Hämeenkylän kartanoon jo edellisaamuna valmistautumaan h-hetkeen.

Finaalipäivä alkoi jo aikaisin aamulla. Hiukset ja meikit oli laitettava ennen tuomarihaastattelua ja iltapukuja oli sovitettava. Tässä vaiheessa kaikki olivat todella odottavaisin ja kannustavin mielin.

Muistan, kun tuomarihaastattelut alkoivat ja ilmapiiri alkoi olla jännittynyt.
Olin ensimmäisenä vuorossa ja mua jännitti, sekä jalat tutisivat.
Tuomariston edessä jännitys kuitenkin katosi, sillä tuomariston vastaanotto oli lämmin ja iloinen. Haastattelussa mainitsin olevani tanssija ja tuomarit laittoivatkin mut esiintymään haastattelun lopuksi. :D

Finaali -ilta alkoi ja ihmisiä alkoi ilmestyä katsomoon, sekä takahuoneessa kävi kohina.
Finaalissa meillä oli arkiasu-, Fiinifröökynä-, uimapuku- ja iltapukukierros. Iltapuvuissa oli myös henkilökohtaiset haastattelut lavalla. Kävelykierrokset ei jännittänyt mua niin paljon kuin haastattelu, sillä pelkäsin, että mennen lukkoon. Loppujen lopuksi haastattelu menikin nappiin ja pelko oli turha.

Kun tuli aikaa julistaa voittaja kolmikko, menimme riviin seisomaan ja pitelimme käsistä kiinni hillitäksemme jännitystä.
Ensimmäisenä julistettiin yleisön suosikki ja palkinnon voitin minä -jee!
Seuraavaksi julistettiin toinen perintöprinsessa, jonka voitti ihana Essi Tähkä. Sitten kuulutettiin ensimmäinen perintöprinsessa, jonka paikan voitti upea Vilma Halme. Tässä vaiheessa jännitys tiivistyi rivissä ja paikka josta kaikki olivat haaveilleet kuulutettaisiin pian.
Kun voittaja kuulutettiin ja mun nimi sanottiin, alkoivat ilon kyyneleet valua suoraan pitkin poskia. ”Mä tein sen! ” -ajattelin. Olin niin iloinen ja olen vieläkin.

Nyt istun junassa matkalla kruunaamaan uutta Miss Eloweenaa. Tänä vuonna olen tuomarin penkissä ja tsemppaamassa tyttöjä. Jokainen tyttö voi olla itsestään ylpeä, sillä kaikki ovat selvinneet kovatasoiseen finaali kymmenikköön.

Mun fiilis on tällä hetkellä todella kiitollinen. Mun missivuosi on ollut mahtava ja ainutlaatuinen. Suuret kiitokset Miss Eloweena organisaatiolla ja mun tukijoukoille. Kiitos, että teitte mun unelmista totta. ❤️

Terkuin,

Tiia Aalto

Kulttuuri Tapahtumat ja juhlat