Hukassa mutta paikalla

Onko tuttu tunne, istut sohvalla, peilin edessä tai makaat sängyssä ja yhtäkkiä tajuat että jotain puuttuu. Mutta ongelma on se, että vaikka tunne huutaa olemassa olollaan et pysty sanomaan tai edes tunnistamaan mikä tai mitä se jotain on. Ja siis tunne on läsnä kokoajan, välillä sivussa muiden asioiden tieltä ja välillä hyvin esillä ja voimakkaasti läsnä.

Ja kyllä, kokeiltu on meditaatiota, ulkoilua, rääkkitreeniä, musiikkia, elokuvia, sarjamaratoneja, syömistä, lukemista, äänikirjojen kuuntelua, värittämistä, leipomista ja tyynyyn huutamista mutta se jotain ei vain ole malliintunut.

Onko nää niitä hetkiä kun ihmiset laittaa elämänsä kokonaan uusiksi, matkustaa kuka-minä-olen-matkoille ja ”luo nahkansa”? Koska jos on, niin rakas hukassa oleva kompassini, mulla ei ole just nyt rahkeita tähän. Eikä korona anna mun lähteä kotoa mihinkään.