Tiikerin alkuvuosi
Tiikerin vuosi alkoi kiinalaisen kalenterin mukaan jo 1.2., ja vihdoin sain blogin auki! Vuoden alussa on ollut paljon sulateltavaa sekä kotona että työhön liittyvissä asioissa.
Ensinnäkin perheeseen tuleekin vielä kolmas lapsi syksyllä. Tämä ajatus oli jo työnnetty syrjään ja kaikki vauvatarvikkeet myyty eteenpäin. Toisin kävi. Raskaus on tuntunut minusta tosi kummalliselta ja vaikka kokemusta omista lapsista on jo, en yhtään pysty kuvittelemaan että meille tulee oikeasti uusi perheenjäsen (jos kaikki menee hyvin).
Olen onneksi parhaassa fyysisessä kunnossa viiteen vuoteen. Perheen muut lapset ovat 3- ja 5-vuotiaita ja itsellä on vapautunut paljon energiaa järjettömien pikkulapsi- sekoiluvuosien jälkeen. Ja olen iloinen, että lapset saavat uuden sisaruksen.
Ristiriitaa itselleni aiheuttaa se, että oikeastaan haluaisin käyttää sen energiani ennemmin työntekoon kuin lastenhoitoon. Olen korkeasti koulutettu taiteilija ja viimeisen kahden vuoden aikana saanut tärkeitä työkokemuksia, uusia verkostoja ja valtavasti ammatillista itseluottamusta. En todellakaan kaipaisi nyt vauvavuotta kotona, varsinkaan koronan jälkeen!
Olen kulkenut taiteilijan ja opettajan töissä ympäri Suomea. Puolisoni on (ammatiltaan) Rahamies, jolla on vakituinen päivätyö, johon hän panostaa paljon. Rahamies on ollut valmis olemaan paljon lasten kanssa, jotta pääsen kauemmaskin töihin. En ole korvaamaton kotona, mutta työnjaon tasapuolisuuden vuoksi unelmani on työ kohtuullisen työmatkan päässä.
Näihin pulmiin ratkaisuna olen päättänyt perustaa tämän vuoden aikana yrityksen, jonka kautta teen töitä myös vauvavuoden ajan kodin lähellä. Todennäköisesti yliarvioin jaksamiseni rankasti. Yrityksessä on kuitenkin se hyvä puoli, että töitä voi tehdä sen verran kuin pystyy.
Lämpimästi tervetuloa mukaan jännittämään, miten meille käy. Onko teillä tulossa uusia käänteitä elämään tänä vuonna?