Maxim & Theory of Everything

kuva täältä

Koska tällä hetkellä en ole töissä kahdeksasta neljään, saa päivät suunnitella ihan täysin omien fiiliksien mukaan. Eilen päätin vihdoin mennä katsomaan kehutun Theory of Everything -elokuvan. Kun ostin lippuja huomasin ilokseni, että leffa pyörisi iltapäivällä Maximin kakkossalissa, joka on ehdottomasti Helsingin sympaattisin leffasali.

Pelastetaan Maxim on saanut paljon huomiota ja tällä hetkellä FB-sivusta tykkää yli 15 000 ihmistä. Itse taustoihin sen enempää pureutumatta tilanne harmittaa hirmuisesti. Itsekin, suurena leffadiggarina, olen saanut kokea monia ikimuistoisia hetkiä tuolla pienessä elokuvateatterissa. Kaksi salia on riittänyt hyvin, kun ohjelmisto on oikein valittu. Kun eilen trailereiden aikana screenille pärähti pätkä, missä kehuttiin ja puolustettiin Maximia, tuli melkein kyyneleet silmiin. Siellä minä istuin eilen kellarissa parinkymmenen eläkeläisrouvan kanssa ja vaikka rivini oli muuten täysin tyhjä olo ei ollut yksinäinen. Tuntui, että me kaikki oltiin kokoonnuttu yhteen nauttimaan erityisestä hetkestä ja elokuvien taianomaisesta maailmasta. Puolustuspuheen loputtua, yksi näistä ihanista rouvista huokaisi ja kysyi ”Miksi kaikki vanha tulee tuhota?”

Itse elokuva oli juuri sitä mitä odotinkin. Paljon suuria tunteita ja siinä sivussa hieman tieteellistä pohdintaa. Tarinaa esitettiin molempien osapuolien kannalta, mikä oli oletettavaa, perustuihin elokuva Janen kirjoittamaan kirjaan. Vaikka saduista tuttu ”and they lived happily ever after” ei toteutunutkaan perinteisessä merkityksessä, jäi itselle hyvä mieli. Kun seurasi minkälaisia vaikeuksia perheellä elokuvassa oli, omat ongelmat tuntuvat vähäpätöisemmiltä. Ei sillä, että ongelmia pystyisi arvottamaan, mutta se ehkä korosti toivoa, valintoja ja pienistä asioista nauttimista.

”While there’s life, there is hope”

iv