Christmas is coming!

photo.jpg

Oon niin fiiliksissä jouluvaloista ja siitä, että lumi vihdoin tuli! Mentiin keskiviikkona illalla vihdoin leffaan ja sitä ennen pyörittiin kaupungilla ja pysähdyin vähän väliä ottamaan kuvia söpöistä joulujutuista. Kuinka iloiseksi voikaan tulla jostain noin pienestä?

Vaikka tossa vaiheessa ei vielä ollutkaan lunta, niin keskustassa näkyi ihania valoja ja joululaulut soi taustalla. Nyt kun eilen vihdoin tuli lumi, ei voinut olla hymyilemättä. Tulihan sitä nyt aika urakalla, ja jokasesta hihasta sitä jotenkin päätyi vaatteiden sisäänkin, mutta onhan nyt aika ihanaa kun on valoisampaa!

Täällä mä istun koululla viimeistelemässä mun rakasta gradua, niin valmis jo palauttamaan. Ei sitä oikein tajua, että kohta tää on ohi eikä tartte enää istua täällä koululla. Outoa kuvitella, että vastahan mä reilu neljä vuotta sitten alotin opinnot. Ja tottakai tälläkin hetkellä pitäisi keskittyä tuolla Wordin puolella ja tänne päädyin. Oon kyllä välttelemisen kuningatar.

iv

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään Höpsöä

Kahvi Charlotta

1416379506.595171.IMG_8992.JPG

Tiistai aamuna olin sopinut tapaavani graduohjaajani kanssa. Kellonajaksi sovittiin 7.30, jolloin olen yleensä vielä nukkumassa. Meikäläinenhän ei todellakaan ole mitään aamuihmisiä. Joka tapauksessa pomppasin sitten bussiin jo vähän ennen seitsemää, että varmasti olisin ajoissa ja saavuin pian Kampissa sijaitsevaan Kahvi Charlottaan (Runeberginkatu 5 B).

Paikkana niin symppis, vaikka autotalo muuten onkin aika tylsän harmaa. Tiskin takana oli erityisen pirteä myyjä, joka innokkaana tarjoili ja kertoi eri kahvivaihtoehdoista. Kuvassa näkyvä kahvikuppi, tai sinänsä enemmänkin kahvikulho, on siis keskikokoinen kahvi ja sen vieressä varsin jättimäinen ja tuore croissant. Molemmat olivat herkullisia ja tuollaisen asiakaspalvelun jälkeen paikalle palaa mielellään uudestaankin. Hintataso oli erittäin normaali, mutta hienoa oli mielestäni se fiilis mikä kahvilassa oli, suosittelen lämpimästi!

iv

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Mieli