So much fun

photo-2.JPG

Tää viikonloppu kuten varmaan muutamat seuraavatkin menee täysin gradun parissa. So much fun. Miten sitä aina dediksen lähestyessä tajuaa, että olisi pitänyt aloittaa aiemmin. Ja sitten sitä ei koskaan opi.

Eilen graduilu alkoi kymmeneltä aamulla ja loppui kymmeneltä illalla. Onneksi välissä oli muutaman tunnin leffabreikki, ei tota koko 12 tuntia olisi millään jaksanut. Tänään on kuitenkin uusi päivä ja pitää yrittää tsempata niin päästään taas eteenpäin. 26 päivää jäljellä.

iv

Suhteet Oma elämä Opiskelu Ajattelin tänään

Siinä se viikko sujahti

photo.JPG

Miten aika sujahtaakin näin nopeasti ohi! Toissapäivänä kävelin aamulla junalle ja pysähdyin matkalla ihastelemaan puissa olevia keltaisia lehtiä. Seuraavana aamuna pysähdyin samaan kohtaan ja yli puolet lehdistä oli tippunut pois. Tänä aamuna pysähdyin taas. Ihastelin ilmassa hitaasti leijailevia lumihiutaleita. Hymy oli huulilla kun jatkoin matkaa.

Kova on ollut tarkoitus kirjoitella tänne useammin. Tämä viikko on kuitenkin sujahtanut ohi duunin parissa. Kauhea kiire, eilenkin tunteja kertyi päälle 10. Mutta ei kai siinä mitään kun nauttii. Vaikka se tottakai ottaa aikaa gradulta.

Eilen käytiin Tony’s Delissä herkuttelemassa. Mulla oli tällä kertaa odotukset varsin matalalla, kun edellisellä kerralla oli aikamoinen pettymys. Tällä kertaa oltiin kuitenkin ihan eri merkeissä. Koko seurueen ruuat olivat erittäin onnistuneita ja palvelu erinomaista. Sen kyllä edelleen huomaa, että ruokalistan hinta-laatusuhde on varsin vaihteleva, mutta tällä kertaa osui nappiin. Tottakai myös jos ei ihan koko dinneriä halua, niin baarin puolella halpa skumppa ja maistuva alkupalapöytä on myös aika hyvä combo.

Huomenna suunta kohti Tukholmaa. Jos jollain olisi vielä pikaisia lounasvinkkejä niin ottaisin oikein mielellään vastaan!

iv

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Ajattelin tänään