Rakas äiti

IMG_2229.JPG

Tänään on juhlapäivä, kun mun rakas äitini täyttää vuosia.

Meiän perheen synttäripäivät menee lähes aina samalla kaavalla. Aamulla päivänsankarille tuodaan jotain herkkua ja lahja, sitten illalla ulos syömään tai itsekokattu illallinen. Ja vaikka enää ei mennä täysin samalla rutiinilla, kun kotona en enää asu, niin yksi juttu on aina varma. Oli kyseessä äitienpäivä tai synttärit niin oletuksena on se, että meikäläinen keksii lahjan ja hankkii sen. Sen lisäksi pitää monta kertaa muistuttaa, että loppuperhe laittaa aamulla herätyksen soimaan ja muistaa tehdä kortin. Ei ole muuten oletusarvoista, viimekin äitienpäivänä saavuin lounaalle 12 jälkeen ja rakas sisko veteli vielä sikeitä huoneessaan.

Mutta ei niissä synttäreissä nyt kuitenkaan tärkeintä ole se, että meneekö kaikki nappiin vai ei. Kunhan päivänsankaria muistetaan. Jotenkin tulee semmoinen olo, että kai nyt jokainen ihminen ansaitsee edes kerran vuodessa vähän erikoiskohtelua. Varsinkin meiän äiti. Harmittaa myöntää, että harvoin sitä osaa kiittää ja kehua tarpeeksi niinkin läheistä ihmistä kun omaa äitiään. Siitä voisi tehdä vaikka oman teemakuukaudenkin. Niin ahkera, lämmin ja pirskahteleva nainen. Aina valmiina kuuntelemaan ja olemaan tukena. Ja ei pelkästään kuuntelemaan omia lapsiaan tai perhettään, eikä edes vain omaa lähipiiriään, vaan ihan kaikkia.

On aika hienoa kun on maailman mahtavin äiti.

iv

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Merellä

photo (2).jpg

Eilen lähdettiin merelle. Kaveri osti kesän alussa purkkarin kavereidensa kanssa ja pitkään olin jo puhunut siitä, että mukaan on päästävä. Aamulla tuli soitto, että tänään olisi hyvä keli ja eikun menoksi. Ottaen huomioon, että aiemmin veneilykokemuksiin ei ole kuulunut purkkarit, niin hyvin selvittiin. Pojat hoisi hommat ja yritin vain pysyä poissa tieltä. Mutta kun vene ensimmäistä kertaa kallistui oikein kunnolla, sydän nousi kurkkuun ja mietin kaikki ne eri mahdollisuudet mitä voisi käydä jos nyt kipattaisiin ympäri. 

Yllättävän nopeasti siihen kuitenkin tottui. Ja siinä me sitten mentiin. Aurinko paistoi ja Helsinki näytti erityisen kauniilta. Ihastelin merta ja kuuntelin kun ympärillä huudeltiin mitä kummallisemmilta kuulostavia purjehdustermejä. Välillä aallot kastelivat ja sitten vilkuteltiin ohimeneville paateille. Ymmärrän kyllä ihan täysin, että tähän hommaan hurahtaa.

iv

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Ajattelin tänään