No more keeping my feet on the ground

1959691_10203358827192113_1452016157_n.jpg

Liian monta kertaa on halunnut kehittyä, oppia uutta, skarpata. Ja lähestulkoon aina homma jää unohduksiin. Usein se johtuu siitä, että konkreettisia tavoitteita tai toiveita ei ole kirjattu. Omalla kohdalla on ainakin erityisen tärkeää miettiä myös niitä todennäköisempiä sudenkuoppia, jotta niitä voisi ehkä vähän helpommin välttää. Tavoitteena ei ole täydellisyys tai se, että kaikki onnistuu. Haluan vain yrittää ja nähdä voiko tästä olla apua.

Tavoitteiden ja ajatusten jakaminen kuukausittaisiin teemoihin vaikutti kätevimmältä, joten tässä on mun oman onnellisuusprojektin tavoitteet:

Kesäkuu: Hidasta

Oli sää ulkona ihanan aurinkoinen tai harmaan sateinen, niin tarkoituksena olisi hidastaa tahtia ja ottaa enemmän omaa aikaa. Tähän kohtaan kuuluu konkreettisesti myös tämän blogin aloittaminen, minkä tulisi muistuttaa mua päivittäin minkä takia tähän hommaan ryhdyttiin.

Heinäkuu: Seikkaile

Kesä ja ne muutamat lomapäivät saa aikaan tarpeen seikkailla. Oli kyseessä reissu ulkomaille tai ex tempore pyöräretki jätskikiskalle, niin tarkoituksena olisi seikkailla enemmän ja olla suunnittelematta liikoja.

Elokuu: Yllätä itsesi

Siinä vaiheessa kun eskaritaaperoista tulee isoja ekaluokkalaisia tarttuu yleensä se innokkuus ja tarmo myös muihin. Elokuussa olisi tarkoitus mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja yllättyä positiivisesti

Syyskuu: Tsemppaa

Kun rutiinit jatkuu haluan pysyä vauhdissa mukana tehokkaasti ja sen takia teemana on tsemppaaminen. Oli kyse sitten gradun kirjoittamisesta tai raha-asioden tarkkailemisesta, pitää pystyä hoitamaan hommat kunnolla ja vähentää asioiden viime tippaan jättämistä

Lokakuu: Pidä huolta

Pimeys alkaa lähestyä ja sen takia ennakoivasti pitäisi kiinnittää huomiota hyvinvointiin. Onko aikaa liikunnalle ja minkälaisia juttuja suuhun pistää milloinkin, unohtamatta vapaa-ajan tärkeyttä ja hiljentymistä.

Marraskuu: Unelmoi

Valmistuminen lähestyy ja vuosia kertyy lisää. Kun valmistautuu uusiin seikkailuihin, pitäisi ensin vähän pysähtyä ja unelmoida siitä mitä mä toivon tulevalta. Missä mä haluaisin olla vuoden päästä entä vaikka ensi kuussa.

Joulukuu: Rakasta

Ystävät ja perhe on ehdottomasti tärkeintä mitä tiedän. Usein toisen huomioiminen jää kuitenkin valitettavasti vähemmälle, joten tavoitteena olisi kehittyä perheenjäsenenä ja ystävänä. Piristää ja kuunnella, nauttien yhteisistä hetkistä joulua odotellessa.

 

Jokaiselle kuulle on myös tarkempia tavoitteita, mutta kirjoitan niistä aina teeman alkaessa. Toivottavasti pysyn vauhdissa ja vuodenvaihteessa huomaan edistyneeni ainakin jossain asioissa. 

iv

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Here we go

msmmsms.jpg

Viimeisen vuoden aikana mä oon oppinu paljon itestäni. Kai se on vihdoinki pakko uskoo, että yksinolo tekee mulle hyvää. Se on ollu vaikeeta hyväksyä, mutta siitä on seurannu kanssa paljon hyvää.

Vuos sitten mä luin kirjan, joka muutti mun ajattelua. Tuntuu kliseiseltä et self help –kirjallisuus vois auttaa, mutta “The Happiness Project” anto paljon ajateltavaa. Kyseessä ei oo mitään maagista ohjelistaa onnellisuuteen, vaan tavallisen ihmisen halua parantaa omaa, jo ennestään onnellista, elämää. Uusien ajatuksien sulattelu tapahtu hitaasti ja kun nyt muistelen minkälaista mun elämä oli vuosi sitten, niin on kyllä ihmeellistä kuinka paljon onnellisempi oon. Se ei tarkota, että mun matka ois ollu helppo tai että olisin aina ollu onnellinen sen aikana, mutta tässä sitä nyt ollaan ja haluun ehottomasti jatkaa.

Tuntuu, että tässä vaiheessa tartten järjestelmällisemmän tavan edetä. Tuntuu, että mun pitää asettaa itelleni tavoitteita tai ainakin jotain ohjenuoria, jotta mä oikeesti jatkan tätä matkaa. Aina välillä on ok ottaa pari askelta taaksepäin, mutta pääasiallisesti on kuitenkin tarkoitus mennä eteenpäin. Että sitten joskus ens kerralla, kun tulee huonompia aikoja niin on helpompi päästä takasin pinnalle.

Tarkoituksena on ottaa mun lempiopuksesta mallia ja pyhittää kuukausille omia teemoja. Tavoitteena ois selvitä tän vuoden loppuun eikä luovuttaa kesken. Katotaan miten käy.

iv

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään