Kun aikuisuus ei olekaan sitä mitä odotit

En ollut ikinä ajatellut, että ihmisellä pitäisi olla rakastava aviopuoliso, seksiä, lapsia ja unelmatyö kun hän täyttää 30. Silti tajusin odottavani montaa näistä asioista tapahtuvaksi kun syntymäpäivääni oli aikaa enää vuosi.

Lähestyvän kolmenkympin ja edellisen ”oikean” suhteeni väliin mahtui nelisen vuotta. Nämä vuodet olivat täynnä eripituisia tapailuja, kokeiluja, hyvästejä ja taas uusia ihastumisia. Työpaikan vaihdoksia ja muuttoja.

29-vuotiaana asetuin kuitenkin aloilleni (kuten kunnon kolmenkympin kriisiä potevan sinkun täytyy), olin unelmatyössäni ja vihdoin… löysin Hänet. Tuosta noin vain, suoraan Tinderin kautta lähikahvilan sohvalle, sieltä yhteisille mökkimatkoille ja kesäisiin festariöihin. Mies oli kaikkea sitä, mitä olin ikinä uskaltanut elämältäni toivoa. Olin onnellinen: montaa sammakkoa suudeltuani Hän olisi oleva lopun elämääni tässä. Paitsi ettei ollut.

Eroa seurasi paniikkihäiriökohtaus ja kaksi vuotta kestänyt on-offailu (just DON’T do it!), lapsuudenystävieni ensimmäiset lapset, kihloja, häitä, omakotitaloja, lisää lapsia ja taas kihloja ja häitä. Omassa elämässäni pyöri lähinnä karaokebaarin taustanauha ja aikuisviihde.

Tämä blogi kertoo aikuisuudesta, jota en ollut odottanut. Rakkaudennälästä, krapulasta, parisuhdekateudesta, pyllyhiestä, karvoista, epäilyttävistä vauvoista ja oudoista petipuuhista. Kaikesta siitä, mistä ei edes parhaimpien ystävien kanssa uskalla puhua. Siitä kun äiti whatsappaa, vaikka toivoo, että tärinä olisi johtunut uudesta matchista. Siitä aikuisuudesta, joka on ihan yhtä arvokasta kuin kaikki muutkin aikuisuudet. Ja aivan helvetinmoinen matka itseen.

Enjoy the ride!