Asun ruuhkaisen kadun varrella, pienen punaisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Parvekkeeltani on näkymä puistoon, makuuhuoneesta kurkottelemalla näkyvät Alpit. Joka kolmas minuutti alhaalla jyristelee metro ja viereiseltä kadulta kuuluu raitiovaunun kalske. 

Korttelissani on lihakauppa, leipomo, rautakauppa, konditoria, kemikalio, apteekki, monta kahvilaa, ravintolaa ja baaria, pizzeria (jossa margaritat 2,5e) kampaamo, seksikauppa, joka vieressä seurakuntatalo, paperikauppa, hedelmäkauppa, kissojen hotelli, päähineliike jne… Joka perjantai yksi sivukaduista suljetaan liikenteeltä ja paikalle pystytetään torikojut. 

Minusta on ihanaa astua kotiovelta kadulle, joka on mihin kellonaikaan tahansa täynnä elämää. Varhain aamulla leipomosta leijuu aivan vastustamaton paistetun leivän tuoksu, aamulla baarit ovat täynnä asiakkaita sippailemassa kahvejaan ja säntäämässä sitten metroon. Lounasaikaan useimmat liikkeet ravintoloita lukuunottamatta sulkevat ovensa ja palaavat takaisin vasta myöhemmin iltapäivällä. Kuuden jälkeen alkaa aperitiivi-aika ja kuppilat täyttyvät jälleen asiakkaista. Vanhemmilla italialaismiehillä on kellonajasta riippumatta tapana notkua sanomalehti kainalossa kuppiloiden lähettyvillä ja tarkkailla elämää. 

Vaikka ollaan suuressa kaupungissa, naapurustossa vallitsee kylämäinen ilmapiiri. Tai ehkä täällä mun hoodeilla enemmänkin maailmankylämäinen ilmapiiri. Arvioisin, että italialaiset ovat täällä etninen vähemmistö, mistä johtuen alueella on yleisestiottaen hieman poco raccomandabile -maine (minusta aivan turhaan). Perulaiset tytöt harjoittelevat kansantanssejaan piazzalla, pohjois-Afrikkalaiset poikaporukat pelaavat jalkapalloa, ukrainalaiset kodinhoitajat viilettävät ohi kauppakasseineen. 

Täältä tarvitsee poistua asioille toiseen kaupunginosaan vain jos on asiaa postiin tai kirjastoon (tai eräillä yliopistolle ja töihin…). Alakerran kuppilan terassilla ja pääkadulla kasvot ovat tuttuja, ihmiset tuntevat toisensa nimeltä ja huutelevat kuulumisia kadun toiselta puolelta. Kun muutin tänne, kerran liikennevaloissa vanhempi herra tuli tiedustelemaan että mitäs tyttöjä sitä ollaan ja niin edelleen ja lopulta toivotti tervetulleeksi naapurustoon ja kertoi missä on alueen paras ruokakauppa.

Tuntuu aika hyvältä just näin.