Sunnuntaiaamuna pakkasin reppuun eväät kahdelle ja lampsimme stazionelle. Ehdotin, että hypätään parin minuutin päästä lähtevään Bergamon junaan. Se ei kuulemma missään nimessä käynyt kumppanilleni, mutta onneksi pidin pääni, joskus sitä vain tietää ennakkoon hyvät jutut.

Italialaiset ovat kokemukseni mukaan erittäin kotiseuturakasta kansaa. Yleensä omista kotikaupungeista ja paesinoista kuulee toinen toistaan värikkäämpiä legendoja, ruoka on aina maistuvinta ja ihmiset mukavimpia. Tämän reissun jälkeen pitääkin kysäistä Bergamolaisilta tuttaviltani, että miksi en muista kuulleeni hehkutusta.?? Tosin vastauksen tähän sain jo paikan päällä räpsiessäni innoissani kuvia tunnelmalliselta kujalta. Kärtty vecchietto kuikuili ihmeissään perääni mutisi italiaksi, että mitä helkkaria toi tyttö oikein kuvaa. Mies on todennäköisesti viettänyt koko ikänsä niillä kulmin, eivätkä vanhat talot, kapeat kujat, jännittvät ikkuat, haalistuneet seinäkoristeet, ikkunaluukunpidikkeet, sisäpihalla kuivuvat pyykit tee muuta kuin tavallisen arkisen vaikutelman. Aika traagista.

Itse olen melko intuitiivinen matkaaja ja harvemmin suunnittelen asioita etukäteen. Lukaisin menomatkalla junassa Wikipedian artikkelin kaupungista. Mielestäni perusfaktat on hyvä olla tiedossa, mutta muuten tykkään vain vahingossa tupsahtaa johonkin huikeaan paikkaan. Tästä syystä en ala tähän listaamaan mitään turre must see spotteja.

Bergamo on Milanosta alle tunnin junamatkan päässä aivan Alppien ja Padanan tasankoalueen rajalla. Kaupunki jakautuu ylä- ja alakaupunkiin, Città alta nousee nimensä mukaisesti ylös kukkuloiden rinteeseen ja Città bassa levittäytyy tasangolle. Sekä ylä- että alakaupunki ovat samanikäisiä, mutta alakaupunki on monin paikoin uudelleenrakennettu, joten tunnelma kaupunginosien välillä on erilainen. Reilun 100 000 asukkaan kaupungissa välimatkat ovat lyhyet ja kaikkialle pääsee mukavasti myös kävellen.

Päivän pituisella pyrähdyksellä keskityimme itse vain yläkaupunkiin (itse olisin vielä kyllä kierrellyt alhaallakin, mutta seuralaiseni halusi säästää jotain seuraaville kerroille) ja siinä ajassa ehtii kyllä kiertämään joka kujan ja istumaan rauhassa kuppiloissa. Ravintolatarjonta vaikutti nopealla silmäyksellä olevan varsin turisteille suunnattua perus pizzapastaa tai sitten fiinimpää, tyypillistä pohjoisen raskasta polenta-, liha-, rasva- settiä, joka ei kyllä sopinut meikäläisen mallidieettiin ja paahteiseen kesäpäivään. Ostimme kulmakorttelin leipomosta kuitenkin paikallisen herkun eli polentaleivokset, jotka nautittiin idyllisissä Sant’Eufemian linnoituksen kukkulamaisemissa.

Olen erityisesti viimeisen reilun vuoden aikana ehtinyt matkustamaan Italiassa aivan harmillisen vähän. Italiassa kohteita riittää aivan loputtomiin ja onneksi myös kivenheiton päästä kotoa.

Ja vinkkinä Suomen kesäsäissä kärvisteleville, että Bergamo on Tampereelta reilun kolmen tunnin Rynkkymatkan päässä… 😉