Uusia tuulia, ehkä

Ensi maanantaina on työhaastattelu! Laitoin hakemuksen ja sain jo seuraavana päivänä vastauksen, että näyttää tosi hyvältä ja haluttaisiin tavata sut ihan kasvotusten, pääsetkö silloin ja silloin paikalle? Haku päättyy vasta haastatteluani seuraavana päivänä, joten ihan kiva päästä haastateltavaksi hakuajan aikana. Tietysti toivon, ettei ne olisi haastatelleet kovin montaa, jotta saisin sen paikan.

En oo ollut työhaastattelussa sitten vuoden… 2014? Oon ollut siitä asti nykyisessä työpaikassani ja jos totta puhutaan, niin tekisi mieli jo päästä sieltä pois. Väkeä vähennetään ja tahtia kiristetään. Meillä on aika huono työhyvinvointi, koska on jatkuva kiire, joka aiheuttaa pinnan kiristystä ja sitten naisvaltaisella alalla on aika paljon sitä seläntakana juoruilua. Kun pinna kiristyy ja joku sanoo vähän tiukemmin takaisin tai antaa palautetta ei-niin-silotellusti, niin sitä ollaan äkkiä loukkaantuneena ja sotajalalla.

Lisäksi meiltä löytyy muutama sellainen tyyppi, joilla mikään ei ole ikinä hyvin ja kaikkea pitää dramatisoida. Tällainen dramaattinen tyyppi valittaa aina pomolle joka työvuoron jälkeen, keksii asioita ja paisuttelee niitä. Esimerkiksi jos hänelle sanotaan, että tauot ovat vartin myöhässä, et pääsekään kello 12 kuten taukolistassa lukee, vaan 12.15, niin hän kertoo työvuoron jälkeen esimiehelle, että häntä ei ole päästetty tauolle. Sitten muut vuorossa olleet joutuvat selventämään, että hänet on kyllä päästetty tauolle, mutta vartin myöhässä. Seuraavaksi pitää vielä selvittää, kuka puhuu totta, kun tilanne on sana sanaa vastaan.

Eli joo, olen ihan kypsä lähtemään sieltä pois. Vähän kyllä jännittää, koska en haluaisi pettyä, ja tiedän että harmittaa, jos en saakaan sitä paikkaa. Salaa jo fantasioin marssivani pomon luo ja kertovani irtisanoutuvani. Saatan myös hieman fantasioida isommasta tilipussista, mikä olisi väistämätöntä. Saisin melkein tonnin enempi bruttona ja se on jo huima parannus nykytilanteeseen.

Noh, saahan sitä aina haaveilla. Toisaalta vähän kyllä mietityttää, että jos saan sen työpaikan, niin meneekö tässä nyt sitten mahdollisuudet törmätä mieheen uudelleen ihan kokonaan? Kaverit on kyllä ehdottaneet jo CIA Naistenhuoneen valjastamista apuun, mutta en taida ihan vielä olla niin epätoivoinen. Katsotaan sitten tammikuussa, jos mitään edistystä ei ole tapahtunut.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *