Älytön nykynainen

On taas se aika vuodesta, kun pitäisi perata aikakauslehtiään. Säilyttelen lehdet, joissa on jotain kiinnostavaa ja heitän turhemmat menemään tai pistän kiertoon. Oikeastihan tänään on vapaapäivä ja pitäisi imuroida, mutta päädyin ”siivoamaan” lehtiäni, eli toisinsanoen makaan sängyssä ison lehtipinon kanssa ja lueskelen niitä. Naistenlehdissä tuntuu olevan kyllä joka vuosi samat vakioteemat. Näin laihdutat, hän onnistui laihtumaan, meikkaa kissarajaukset / sumusilmät / kuulas kevätmeikki, julkkiksen tehotreeni / lempeä aamujooga / ruokapäiväkirja, onko sinulla kilppari / syöpä / mielenterveysongelmia, mitä vikaa miehessäsi on, mitä vikaa sinussa on, näin korjaat kaiken…

Bongasin 3/16 Kauneus & Terveys -lehdestä haastattelun joka nosti hieman niskakarvoja pystyyn. Omakohtaisesti kiinnostava aihe, sillä siinä puhuttiin nykynaisista ja vauvoista. Meillä nykynaisilla ”on liikaa aikaa miettiä itseään ja tarpeitaan.” Haastateltavana oli gynekologi ja seksologi Anneli Kivijärvi, 64.

Jutussa kerrotaan, että jos Anneli saisi päättää, naiset löytäisivät kumppanin 17-19 -vuotiaina ja lapset olisi tehty viimeistään 25-vuotiaina. Annelin mukaan naiset toivovat kummallista yhdistelmää. Ensin pitäisi saada koulutus, koti ja työelämä täydellisesti valmiiksi, löytää sitten kaikin puolin ihana puoliso ja saada hänen kanssaan kaksi lasta. Nimenomaan kaksi, vaikka perhe-elämä osoittautuisikin helvetiksi.

”Kun minun sukupolveni hankki lapsia, emme ajatelleet että kaiken pitäisi olla uraa ja kotia myöten valmista ja etukäteen suunniteltua. Nykynaiset ovat varovaisia, kaiken pitäisi olla valmiina. Se on älytön ajatus, ei tässä elämässä voi olla varma mistään.”

Myös sanapari ”oma aika” saa Annelin puhisemaan, koska hän kuulee sen vastaanotollaan joka päivä. Anneli kommentoi asiaa näin:
”Naisilla on liikaa aikaa miettiä itseään ja tarpeitaan. Lasten hankkimista lykätään, koska halutaan omaa aikaa. 2000-luvulla tärkeintä tuntuu olevan minä ja minun tuntemukseni, muiden tunteet ja tekemiset eivät kiinnosta. Lasten saamisen jälkeenkin haluttaisiin elää osa ajasa sinkkuna, päästä baariin ja viikonloppumatkoille. Harrastaa ja touhuta. Se on hirveän itseriittoista, tässä elämässä ei voi saada kaikkea. On kyettävä valitsemaan.”

No, minä olen 29-v. joten se lastensaamisen juna taisi Annelin mukaan mennä jo. Sinkkukin olen. Tunnistan kyllä itseni osittain noista jutuista, esimerkiksi koulutuksesta ja työstä, mutta sekin on ihan käytännöllistä. Jos minulla on koulutus, saan todennäköisesti töitä. Jos minulla on töitä, saan rahaa. Rahalla pystyn elättämään lapseni. Ei kaiken tarvitse olla täydellistä, mutta mun mielestä nämä asiat on hyvä olla olemassa. Kodinkaan ei tarvitse olla mikään sisustuslehdestä repäisty, mutta kuitenkin oma tai vuokrattu, ettei asu vanhempien nurkissa. Sillon kun Anneli on ollut nuori, töitä on saanut paljon helpommin ja ylioppilaslakki on taannut hyväpalkkaisen homman. Nykyään on todella vaikea päästä työelämään, jos koulupohjana on pelkkä peruskoulu tai lukio, ikää 25v ja kotona kaksi pientä lasta, eikä minkäänlaista työkokemusta.

Ihana puolisokin on ilmiselvä asia. Ei sen tarvitse olla mikään myyttinen haavemies, mutta sellainen mies, jota minä rakastan. Minkä ihmeen takia lapset pitäisi tehdä huonoon parisuhteeseen? Ei ne sitä liittoa korjaa. Kuinka moni puolestaan muistaa ne seurustelukumppanit, joita tapaili alle parikymppisenä? Olisitko tehnyt lapsia sen ihmisen kanssa, olisitteko vielä yhdessä? On mahdollista tavata tuleva puoliso vaikka ala-asteella ja olla yhdessä kymmeniä vuosia, mutta ei mun mielestä ihmisellä ole mikään kiire löytää elämänkumppania alle kaksikymppisenä. Ei siinä vaiheessa tiedä välttämättä vielä itsekään mitä tahtoo elämältään.

Sitten se oma aika. Käsittämätöntä, että vieläkin voidaan syyllistää naisia, jos nämä haluavat välillä vähän omaa aikaa. Ei se tarkoita sitä, että dumpataan muksu mummolaan ja lähdetään reppureissaamaan Aasiaan ja etsitään samalla itseä, mutta jotain arkipäiväistä. Käynti kuntosalilla, kaupassa, kauneushoitolassa, hieronnassa, höyhensaarilla… Parin tunnin omalla ajalla lataa uskomattoman paljon akkuja. Äidit voi myös käydä baarissa silloin tällöin ja niillä voi olla harrastuksia.

Mitä itseriittoista on käydä viikonloppumatkalla? Omat vanhempani ovat ottaneet minut aina matkoille mukaan, esimerkiksi laivalle tai jos ollaan oltu vaikka viikonloppu jossain kylpylässä, Puuhamaassa jne. Eihän se matkoilla käyminen tarkoita, että lasta ei voi ottaa mukaan niille matkoille. Lapsen kanssa ja ehdoilla kykenee reissaamaan ihan hyvin. Mentiin sitten Puuhamaahan tai Phuketiin. Harrastuksistakin löytyy vaikkapa äiti-lapsi jumppia ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että naisella pitää olla joku muukin identiteetti kuin ÄITI. Äitiyden lisäksi nainen on myös puoliso, sisar, tytär, ystävä, työkaveri…

Annelin mukaan ”tässä elämässä ei voi saada kaikkea”, eli on ilmeisesti mahdotonta olla hyvä äiti, jos haluaa samalla harrastaa jotakin tai muutaman tunnin omaa aikaa. Ei riitä, että on äiti, pitää olla ÄITI. Sellainen supersankari, joka soseuttaa kaikki ruoat itse, imettää itse, on oppikirjojen malliesimerkki äitiydestä, suoranainen pyhimys.

Tällaisia mielipiteitä laukovien ihmisten pitäisi sisäistää se, että maailma muuttuu kauheaa vauhtia. Se mikä on ollut arkipäivää 40-50 vuotta takaperin, ei ole sitä enää. Mutta onhan se hyvä tietää ammattilaisen suusta jo tässä vaiheessa, että tulen todennäköisesti olemaan epäonnistunut äiti. Minun lapseni tulee todennäköisesti menemään tarhaan, sille syötetään kaupankin soseita ja jos imetys ei onnistu, niin sitten korviketta. Lapseni kasvaa sitten varmaan kroonisesti vinoon, koska äiti on päälle kolmenkympin (ehkä) saadessaan esikoisensa ja on (toivottavasti) työelämässäkin. Huono, huono äiti. Huono minä. Itseriittoinen paskiainen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *