Kiltin miehen syndrooma

Täällä ei varmaan ole ketään, joka ei olisi jotain kautta kuullut Ensitreffit Alttarilla -ohjelman yhdestä pariskunnasta, joilla ei vain tunnu yhteiselo luonnistuvan. Siis Rosa ja Eetu. Siinä missä monet tuntuvat syyttävän räiskähtelevää Rosaa kaikesta, Ilta-Sanomien kommentissa käännettiin osa tilanteesta myös Eetun niskaan. 

”Tähän mennessä Rosa on tuntunut suhteessa haastavalta osapuolelta, jolle mikään ei yksinkertaisesti riitä. Hän on ollut tyytymätön kaikkeen ja hakenut syytä Eetusta. Suhde vaatii kuitenkin aina kaksi osapuolta, ja Eetun rooliksi on jäänyt kiltti, kitaraa soittava ja myötäilevä aviomies, joka on mieluiten hiljaa, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa. (–) Mutta rajansa on toki kiltteydelläkin. Eetu on jotenkin viimeiseen asti hyvätapainen, toista kunnioittava herrasmies, joka ei halua aiheuttaa konfliktia. Mutta joskus konflikti saattaisi olla paikallaan.”

Eetu on kiltti, kitaraa soittava, vähän jeesjees-miesmäisyyteen taipuva kaveri. Todennäköisesti Eetua luonnehdittaisiin sanoilla ”ihan kiva, mutta…” Utulalla on tässä pointti, mutta valitettavasti se menee monella juttua kommentoivalla lukijalla reippasti yli korvien. Tiedän, iltapäivälehtien lukijakommentteja ei pitäisi koskaan lukea, ainakaan ilman aspiriinia, mutta minkäs teet. 

Kommenteista poimittuja:

Naiset haluavat kiltin miehen lastensa isäksi, ei kumppaniksi.
Ei kelpaa normi työssäkäyvä mies nykyään.Täytyy olla jännämies joka ei todellakaan käy töissä eikä edes päästetä.Pari linnatuomiota on vaan plussaa.Jännää olla kun on vähän draamaa kokoajan kotona.Toisin kun normi miehen kanssa jonka kanssa elämä menis tylsästi hyvin.
Ei tietenkään halua. Silloin ei voi valittaa ystävättärille kuinka kamalaa on ja kuinka hirveä sika mies on. Eikä voi ottaa elämäntehtäväkseen miehen ohjaamista naisen haluamiin suuntiin ! Vankiloista ja murhamiehistäne parhaat löyty. Johan kirjetulva sen todistaa !
Eivät halua. Meille Eetun kaltaisille on tarjolla elättäjän osa, jos on sen virheen tehnyt, että lapsia on mukana kuviossa. Muuten tarjolla on marinaa ja hapanta naamaa.

Mun mielestä tässä menee nyt iloisesti puurot ja vellit sekaisin. Ensinnäkin, kiltteyteen ei pidä sekoittaa jämäkkyyden puutetta tai persoonattomuutta. Itse en ole tavannut yhtäkään naista, joka tietoisesti haluaisi kumppanikseen pahoinpitelijän tai rikollisen. Naiset haluavat useimmiten ihan normaalin, mukavan miehen, jonka kanssa on turvallista olla ja joka pystyy kommunikoimaan / omaamaan mielipiteitä. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin yrittää onkia toiselta mielipiteitä tai kommentteja asiaan ja vastaus on aina ”Noemmätiä, ihasama”, koski se sitten lastenhankintaa, asunnon tai auton vaihtoa tai ravintolaa.

Vastaavasti myös monet nämä keskustelupalstojen ”kiltit” miehet tuntuu suhtautuvan naisiin jotenkin aggressiivisesti, että se on yksinomaan niiden naisten vika, kun eivät huoli minusta, vaan ottavat jonkun vankilasta karanneen murhamiehen, kun naiset tarvii jännän miehen. Vahvalla veikkauksella väitän, että se suurin syy miksei naisille kelpaa, johtuu ihan siitä omasta asenteesta. Jos jatkuvasti suhtautuu naisiin joko huorina tai telaketjufeministilesboina, niin ei se kyllä intohimoja herätä tai anna minkäänlaista perustaa parisuhteelle. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *