Pariskuntakupla
Kaverilla oli viikonloppuna babyshowerit. Itsehän olin töissä, etten olisi edes päässyt paikalle, muttei kyllä kutsuttukaan. Pistin jälkeenpäin jotain kommenttia fb-postaukseen, tyyliin Onpa kivan näköiset showerit 🙂 Onnea! ja sain sit samana iltana whatsapp-viestin.
”Kiitti 🙂 Mä aattelin että sä et varmaan sinkkuna olis viihtynyt siellä, kun noi vauvajutut on enemmän semmosia perhejuttuja kuitenkin.”
Saman kaverin kihlajaisia juhlittiin vain pariskuntaporukalla, koska sekin on sellainen iloinen perhetapahtuma. Oon vähän loukkaantunut. Ei siinä, kaikilla on oikeus kutsua keitä tahtoo, mutta tuntuu typerältä jäädä ulkopuolelle vain sen takia, että on kaveriporukan ainoa sinkku. Mitä ne oikein ajattelee, että teen? Vamppaan kaikkien miehet ja harrastan villiä seksiä jossain komerossa? Tuntuu myös typerältä, että ilmeisesti päästäkseni tämän kaveriporukan illanviettoihin mukaan, pitäisi palkata ruokapalkalla joku miespuolinen esittämään tuoretta poikaystävää. Sitten oon jotenkin samalla tasolla ja kelpaan vertaisteni seuraan.
En toisaalta edes tiedä, miksi vaivaudun. Ehkä siksi, että me ollaan oltu ystäviä ekaluokasta ja meillä on ollut tällainen tiivis paketti, jonka ainoa virhe on se, että minä olen sinkku enkä koe semmosta paniikinomaista tarvetta iskeä miestä vain sen takia, että en olisi enää sinkku. Samaten oon välillä ehdottanut, että mentäisiin ihan tyttöporukalla jonnekin. Leffaan, baariin, syömään, mitä näitä nyt on. Eiei, ei ole aikaa. Vastaavasti sitten taas pariskuntaporukalla on aikaa mennä, mutta kun minä en kuulu siihen porukkaan.
Näin sinkkuna tuntuu tosi ankealta kun ihmiset hautautuu siihen pariskuntakuplaansa ja luokittelevat sinkut jotenkin… En edes tiedä miten. Epätoivoisiksi, jotka vain odottaa oikeaa hetkeä vampata sun miehen? Toisen luokan kansalaisiksi, jotka ei vaan ymmärrä mitään mikä liittyy parisuhteisiin, ihmissuhteisiin, seksiin tai vaikka lapsiin?
Entisen bestikseni kanssa ei olla puhuttu yli kymmeneen vuoteen, kun hän päätyi parisuhteeseen. Sellaiseen todella tiiviiseen suhteeseen, jossa ollaan aina yhdessä. Vähän aikaa yritin, että jos nähtäis tai tehtäis jotain, mutta kun hänellä ei ollut enää aikaa, niin jossain vaiheessa vain lopetin yhteydenpidon. Päätin, että hän saa itse ottaa yhteyttä sitten kun on aikaa. Ilmeisesti ei ole vieläkään. Reiluuden vuoksi mainittakoon, että kaveri katkoi yhteydet myös muihin vanhoihin kavereihinsa, sillä se suhde oli niin tiivis, ettei se ollut enää yksikkö. Ei ollut Maijaa ja Mattia, vaan Mattijamaija, sellainen lonkkaluista yhteensulautunut pari. Uudet kaverit löytyi sitten miehen kaveripariskunnista, jotka oli tällaisia samanlaisia yhteenliittymiä.
Onneksi kuitenkin on niitäkin kavereita, jotka seurustelusta huolimatta säilyttää kontaktin meihin vanhoihin sinkkukavereihin ja viettää aikaa meidänkin kanssa. Itselleni ainakin on tärkeää, että elämää löytyy myös sen parisuhteen ulkopuolelta. Jos suhde karahtaa kiville ja vasta sen jälkeen huomaa etäännyttäneensä kaikki kaverinsa luotaan, on tosi hankala ottaa enää 5-10 vuoden päästä uudelleen kontaktia,että ei olla puhuttu aikoihin, mutta nyt tarvis juttuseuraa…