Seksihelteen uhri

Vinkkaan teille nyt hyvän kännykkäpelin. Choices: Stories you play. Tykkään kirjoista, lukemisesta ja kirjoittamisesta, niin tämähän on ihan mulle tehty. Kaveri alunperin vinkkasi tämän mulle ja kerkesin kesäloman aikana jäämään tähän vähän koukkuun, koska kaiken tämän kyynisyyden alla oon oikeasti sellainen romanttinen höttöpää. Piilotan sen vain hyvin. Yleensä. Ehkä tämä kesä herättää mussa jotakin romanttisia höttötunteita. Seksihelteet ja silleen. Peli on vähän kuin joku Harlekiini-kirja, etenkin jos pelaa Royal Romance -version. Tiivistettynä Royal Romancen idea on päätyä yhteen joko prinssin taikka prinssin bestiksen kanssa.

Peli alkaa niin, että tavoitteena on voittaa prinssin sydän, koska no. Prinssi. Kuitenkin siellä on koko ajan mahdollisuus flirttailla prinssin bestikselle, joka sattuu olemaan prinssin vastakohta. Prinssi on kohtelias, elegantti ja kiiltokuvamaisen täydellinen, bestis taas sellainen tavallinen kansalainen, sarkastinen ja sanavalmis. Flirttailen tietysti molemmille, koska no, miksei. Toinen tarjoaa puoli valtakuntaa ja kuningatartittelin, toinen taas hattarantuoksuista, keskinäistä vittuilua.

Tästä päästään siihen tosielämän ongelmaani (ja ajatukseen, että kaverilla oli selkeästi joku taka-ajatus vinkatessaan tästä pelistä), että en taida edes itsekään tietää mitä tahdon. Haluan mieluusti kaiken. Prinssin, puoli valtakuntaa ja sarkastisen vittuilijan. Kuitenkin se hattarantuoksuinen vittuilu on yleensä ollut se avainsana, mitä tulee minuun ja miehiin. Olen itsekin luonteeltani sellainen kyyninen, sarkastinen, hattarantuoksuinen vittuilija (unelmavaimo siis…) ja tarvitsen tyypin, jonka pään on suunnitellut sama arkkitehti. Liiallinen vakavuus tai kiltteys tökkäävät yleensä kiinnostusmittarini asentoon ”ihan kiva, mutta…” ja haluan suhteiltani mitä tahansa muuta kuin ihankivamuttaa. Kiltteys ei tietenkään ole mikään huono piirre, mutta sellainen liiallinen mielistely on. Ellei ikinä voi olla eri mieltä, perustella omia kantojaan tai ylipäätään omata omia mielipiteitä, ei suhteesta kanssani tule yhtään mitään.

Ehkä tässä myös jollain tavalla tiivistyy kesän mysteerimieheni, joka on jo kanssani samalla paikkakunnalla ja jonka kanssa pitäisi kaiken järjen mukaan törmätä päivänä minä hyvänsä, mieluusti tietenkin heti ja mieluusti sellaisessa tilanteessa, ettei kummallakaan ole kiire, vaan on aikaa jäädä juttelemaan. Tai ainakin esittää 1-2 hyvin tärkeää kysymystä, kuten ”Jätitkö sinä sen lapun?” ja mikäli vastaus ensimmäiseen kysymykseen on kyllä, jatkokysymys ”Lähdetkö kahville?”
Vastauksen on siihenkin parempi olla kyllä.

Kaipaan elämääni romanttista höttöä, rentoja treffejä, tyhmiä hymyjä ja huonoja sisäpiirivitsejä. Etenkin tuon mysteerimieheni kanssa, jonka kanssa oli tosi luontevaa jutella, oli kevyttä kenttäflirttiä ja muutamia tilanteita, joissa jopa minun jossitteleva luonteeni totesi, että nyt on ihan selkeästi ilmassa jotain muutakin kuin normaalia työpäiväjuttelua.
Ja sitten se katoaa vuodeksi johonkin hornan tuuttiin ja minä lasken epätoivoisesti päiviä, että koska meillä on tilastollinen mahdollisuus nähdä uudelleen ja mitä siinä tilanteessa kannattaa sanoa.
Tän on pakko johtua seksihelteestä 🙁