Haapsalu kuvina

Kävin viikonloppuna tustustumassa veljeni ostamaan remonttikohteeseen eli mökkiin joka alkaa olemaan jo ihan kivalla mallilla. Juoksevan veden puute oli ehkä pieni miinus, mutta eiköhän sekin sielä pian ole niin pääsee uudestaan nauttimaan Haapsalun kauniista luonnosta.

Testasin myös alustavasti meidän Muumi-hyttyshätistintä, hiuspompulan mallista  täysin luonnollisista ainesosista koostuvaa hyttyskarkoitetta. Haapsalussa oli hyvin tuulista ja hyttysiä ei paljoa näkynyt, mutta ensimmäisenä aamuna kävelimme rannalle ja silloin Kärpäslauma ei jättänyt minua rauhaan kun olin valinnut mustan takin, ilmeisesti ne luulivat minua hevoseksi 🙂 Sunnuntai aamuna päätin testata toimiiko hyttyshätistin kärpäsiin, tein sillä sekaisen nutturan pääni päälle ja TADAA ei yhtään kärpästä. Annoin hätistimeni äidin mukaan maalle kovempaan testiin siellä on nimittäin hyttysiä riesaksi asti.

Nyt kuitenkin kaunis Haapsalu kuvina

IMG_4859.JPG

IMG_4837.JPG

IMG_4889.JPG

IMG_4892.JPG

IMG_4893.JPG

IMG_4894.JPG

IMG_4895.JPG

IMG_4896.JPG

IMG_4897.JPG

IMG_4898.JPG

IMG_4899.JPG

IMG_4832.JPG

IMG_4873.JPG

Kauneus Testit Matkat Työ

Alterna Moisture Intense

Olen pitkään yrittänyt kirjoittaa Alternan uutuus tuotesarjasta Moisture Intensestä sen jälkeen kun pääsin seuraamaan sivusta kuinka tuote todella toimii,  jostain syystä lykkäsin kuitenkin postaamista.

Testasin tuotetta itse ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna ja olen edelleen sanaton.

Snapchattasin aiheesta seuraajilleni sanoen ”Mun hiukset ei ole ikinä olleet näin pehmeet, haluun vaan jäädä kotiin halailemaan mun hiuksia” ja se oli totuus.

Olen vuosien varrella kampaajana kolunnut läpi melkein kaikki tuotesarjat ja en ole IKINÄ kohdannut tällaista pehmeyttä hiuksissani heti ensimmäisen käytön jälkeen.

Omista hiuksistani sen verran, että olen luonnostani erittäin tummahiuksinen mutta vaalensin hiukset aivan vaaleiksi vuonna 2012 josta vielä seuraamukset näkyvät ja tuntuvat latvaosissa, hiukset ovat myös erittäin luonnontaipuisat. Hiukseni tarvitsevat siis erittäin paljon kosteutta varsinkin koska kiharran ja suoristan niitä melkein päivittäin.

 

Alterna Moisture Intense Oil Creme

Jokainen sarjan tuote sisältää täyteläistä Abyssian-öljyä, hoitavaa Avocado- & Oliiviöljyä, anti-aging Kaviaari-uutetta ja Color Hold® teknologian. Äärimmäiseen muutokseen erittäin kuiville hiuksille.

 

IMG_4701.jpg

 

Olen nyt siis vihdoin löytänyt toistaiseksi ylivoimaisesti parhaiten kosteuttavan tuotesarjan

 

Hiustenhoito projekti siis aloitetaan Pre-shampoo nimisellä hoitotuotteella joka levitetään kuiviin hiuksiin kosteilla käsillä ja annetaan vaikuttaa 5-15 minuuttia, itsehän välillä istun tämä päässä pidempäänkin koska siitä ei ole mitään haittaa tai oikeastaan en istu vaan viikonloppuisin levitän pre-shampoon hiuksiini ja alan imuroimaan asuntoa 🙂

Pre-Shampoo Treatment

Jokaviikkoinen shampoopesua edeltävä tehohoito. Tämä uudenlainen tuote tekee hiuksista pehmeät ja sileät, sekä parantaa shampoon ja hoitoaineen vaikutuksia.

 

Vaikutusajan jälkeen olen yleensä laskenut itselleni kylvyn johon käyn upottautumassa ja huuhtelen pre-shampoon kylpyveteen, sitten seuraa Shampoo vaihe, shampoo kannattaa vaahdottaa hyvin käsien välissä ja levittää ensin pitkin vedoin kauttaaltaan hiuksiin ennen kun alkaa hieromaan, Shampookin nimittäin sisältää öljyä ja jää herkästi yhteen kohtaan ja muut alueet eivät näin peseydy tai lisäät koko ajan tuotetta lisää ja näin käytät tuotetta turhaan liikaa.

Oil Creme Shampoo

Innovatiivinen shampoo joka on ylellisen kermainen koostumukseltaan sisältäen abyssinian öljyä. Puhdistaa hellävaraisesti hiuksista lian ja öljyt kuivattamatta hiuksia.

 

Lopuksi hoitoaine jonka vaikutusajaksi suositellaan 5 minuuttia. Itse täytyy myöntää, että en aina jaksa pitää niin pitkään kun suihkussa käyn, mutta jos on kylpypäivä niin sitten 🙂 Tehokkain lopputulos tietysti tulee kun seuraa tarkasti ohjeita.

Oil Creme Deep Conditioner

Abyssinian öljyä sisältävä ylellinen ja kosteuttava hoitoaine hiuksille. Kosteuttaa myös kaikkein kuivimmat ja karheimmat hiukset tehden niistä todella pehmeät, sileät ja kiiltävät.

 

Tuotteet maksavat 36,50-41,50 € ja löydät niitä sekä Stockmannilta että Salon24.fi verkkokaupasta

 

Lopuksi vielä testikuvat toimistolta 🙂

IMG_3423.jpg

Jo kuvissakin näkee kuinka suuri ero hiuksissa on ensimmäisen käytön jälkeen, mutta suosittelen kyllä testaamaan itse! Jos on helposti rasvoittuvat hiukset, mutta erittäin kuivat latvat niin suosittelen kuivashampoota tämän kaveriksi. Itsellä käytössä tällä hetkellä Alternan Bamboo Style Dry Shampoo ja tuoksuna Mango/Coconut josta teen erillisen postauksen vielä ensi viikolla ennen kuin virallinen festivaali kesä alkaa ja matkustan Suomeen Sideways festivaaleille.

Kauneus Hiukset Testit Työ