Testissä : Cocoa Brown – itseruskettavat tuotteet

Stay golden

Olen käyttänyt itseruskettavia tuotteita siitä asti kun niitä on saanut kaupoista ja ensimmäiset rusketukset joita kokeilin yli 6 vuotta sitten olivat todella oransseja eivätkä kuivuneet millään. Muistan, että jouduin seisomaan tunnin levitettyäni rusketuksen, muuten rusketuksesta olisi tullut epätasainen. Silloinen asuinkumppanini ihmetteli kyllä miten jaksoin seistä tunnin pekästään 5 pv rusketuksen takia. En todella tiedä, en tekisi sitä enää.

Siksi uudet moussemaiset rusketukset sopivat minulle nykyään parhaiten, koska en halua kuluttaa itseni ruskettamiseen aikaa. Se kiintiö on menneisyydessä niin sanotusti täyttynyt ja olen myös erittäin huono odottamaan minkään muunkaan kuivumista (mm.kynsilakan) 🙂 

Olen ennenkin käyttänyt Cocoa Brown 1 Hour Tan Moussea Lontoossa asuessani ja pidin siitä jo silloin. Olen edelleen silti niitä ihmisiä jotka levittävät rusketuksen yötä vasten, koska aikaisemmissa tuotteissa on aina ollut 8h vaikutusaika enkä välitä itseruskettavan tuoksusta niin en halua päivänmittaan sitä myöskään haistella. Cocoa Brownin 1-3 tunnin rusketuksen voi levittää milloin vain, sillä odotus ei ole niin pitkä. Sen voi levittää vaikka juhlien aamunakin vielä, mahtava lisä itseruskettavien valikoimaan jos minulta kysytään! Lontoossa muistin törmänneeni tuotteeseen sosiaalisenmedian kautta ja silloinkin tuotteen ideologia oli selvillä:

Nopea laadukas rusketus joka sopii myös herkkäihoisille. Itsehän en  auringossa ennen ruskettunut ollenkaan jonka takia olen niin paljon itseruskettavia käyttänytkin, nykyään saan hieman muutakin väriä iholle kuin punaista jos auringossa vietän aikaa 🙂

Miksi käytin paljon itseruskettavia ennen? Parikymppisenä oli vaikeaa hyväksyä sitä että, omistin luonnostaan melkein mustat hiukset ja aivan maidonvalkean ihon, koska elettiin aikaa jolloin piti olla ruskea ja omistaa vaaleat hiukset. Nykyään käytän itseruskettavia tuotteita lähinnä kesällä, kun en halua itseäni mitenkään erityisesti ruskettaa auringossa enkä sielä helposti rusketukkaan, talvisin omaksun lumikkimaisen olemukseni ja olen siitä ylpeä.

Cocoa Brownilta kokeilin nyt uutuustuotetta Night and Day Tan joka siis sisältää pois huuhtoutuvan värin sekä asteittain ruskettavan aineen. Tuotteen levitykseen käytin Deluxe Tanning Mitt – hanskaa sillä olen ajansaatossa huomannut, että levitys onnistuu parhaiten rusketukseen tarkoitetulla hanskalla ja saadakseni parhaan lopputuloksen kuorin ihoni päivää ennen rusketuksen levitystä Cocoa Brownin omalla kuorintavoiteella, joka on todella nimensä mukaan Tough Stuff eli erittäin kuoriva, voisin jopa verrata kuorintahanskaan tätä.

Haju oli miellyttävä, tietysti itseruskettavat aina hieman tuoksahtavat, mutta tässä haju oli omasta mielestäni miedoimmasta päästä.

Kuorintavoide oli erittäin tehokas, käytin sitä kosteaan ihoon mutta sen voi myös hieroa kuivaan jos haluaa super tehokkaan kuorinnan.

Lopuksi käytin uutta suosikkiani Golden Goddess kimaltavaa vartaloöljyä jota käytän nykyään aina käsiin ja dekolteelle jos lähden juhlimaan, se tuo iholle ihanan hohteen ja korostaa päivettynyttä ihoa kauniisti.

Itse rusketus oli minusta selkeä, kun levitin tuotteen se näkyi heti ja kun pesin sen pois seuraavana aamuna oli rusketus edelleen ihollani. Väri ei ole oranssi vaan hyvin luonnollinen ja levitys on hyvin helppoa.

IMG_5267.jpg

Hieman infoa itse tuotesarjasta

Cocoa Brown – luonnollinen ja kaunis ruskea iho ympäri vuoden

Cocoa Brown itseruskettavilla tuotteilla saavutat kauniin ja luonnollisen rusketuksen. Laaja valikoima tuotteita, jotka sopivat saumattomasti yhteen.

Merkin luoja, nuori ja lahjakas Marissa Carter loi start-up yrityksen nimeltä Cocoa Brown ja voitti Irlannin parhaan start-up yrityksen palkinnon vuonna 2013. Marissa on todellinen suunnannäyttäjä – hän loi idean tontouring tekniikasta itseruskettavilla tuotteilla jolla korostetaan kasvojen parhaita piirteitä käyttämällä itseruskettavaa tuotetta meikin sijaan.

Cocoa Brown sarjan suuria faneja ovat julkkis Khloe Kardashian ja Kylie Jenner, jotka tunnetaan ympäri vuoden kestävästä kauniista ruskettuneesta ihostaan.

Kaikki Cocoa Brown sarjan tuotteet antavat iholle miellyttävän ja raikkaan kukkaistuoksun. Ne eivät sisällä parabeeneja tai säilöntäaineita, jonka takia tuotteet sopivat herkälle iholle. Cocoa Brownin itseruskettavat tuotteet ovat käteviä käyttää, ne kuivuvat nopeasti eivätkä jätä iholle tahmeaa tunnetta. Tuloksena on tasainen ja luonnollinen rusketus.

Screen Shot 2016-07-06 at 3.19.35 PM.png

Cocoa Brown tuotteita myy ja maahantuo www.salon24.fi

kauneus iho testit meikki

Mitä kuivashampoo oikeasti on ja miten se toimii

Some days,your hair ismostly dry shampoo,hairspray and hope..png

 

Kuivashampoita on sekä spray, että puuteri muodossa. Jotta voisi ymmärtää mitä kuivashampoo oikeastaan tekee hiukselle pitää tutustua ingredients listaan ja lukea mitä kuivashampoo pitää sisällään.

 

Mitä se on?

Spray shampoossa yleisin ainesosa on yleensä butaani, propaani, alkoholi tms. jonka tarkoituksena on levittää tuote tasaisesti pullosta hiuksiin.

Toisena tärkeimpänä ainesosana on itse “kuivattava” ainesosa joka imee itseensä kaiken kosteuden ja rasvan hiuksista. Joissain kuivashampoissa vaikuttavana aineena käytetään talkkia, toisissa piidioksidia eli silicaa (mineraali)  ja toiset valmistajat korvaavat sen luonnollisella riisitärkkelyksellä. Kaikki näistä toimivat samalla tavalla ja on itse kuluttajan päätös minkä niistä valitsee.Toiset valitsevat luonnollisuuden perusteella toiset sen mikä sopii omiin käyttötarkoituksiin parhaiten, toiset taas ehkä tuoksun takia 🙂

 

Käyttö

Ns. oikea tapa käyttää kuivashampoota on suihkuttaa sitä rasvaisiin kohtiin eli siis tyveen, antaa vaikuttaa n. 2 minuuttia ja harjata sen jälkeen hiukset. Näin myös mahdollisesti näkyvät valkoiset kohdat hiuksissa häviävät kun hiuksissa oleva kosteus ja rasva imeytyy shampooseen. Suosittelen myös varovaista suihkutusta less is more taktiikalla.

Uutena vinkkinä kuulin, että voit myös suihkuttaa kuivashampoon hiuksiin ennen nukkumaanmenoa ja harjata ne aamulla saadaksesi volyymiä hiuksiin heti aamusta tekemättä juurikaan mitään. Tämä oli eilen itsellä testissä ja voin sanoa, että toimi mainiosti! Olisin jopa voinut nukkua pidempään, koska tästä syystä olin valmis aikaisemmin ja saavuin töihin 20 minuuttia etuajassa 😀

 

Dry shampoo makes your dreams last longer.png

 

Kuinka paljon kuivashampoota kuuluu käyttää?

Se riippuu täysin hiuslaadusta, hennot ohuet hiukset kaipaavat vain kevyen suihkauksen, paksut ja karheat hiukset enemmän.

Kiutenkin jos omistat luonnonkiharat hiukset kannattaa kuivashampoon kanssa olla varovainen sillä kuivashampoo nimensä mukaan myös kuivattaa hiuksia käytön yhteydessä ja hiuksista saattaa tulla hyvinkin pörröiset ja kiillottomat.

 

Mikä on liikaa?

Kuivashampoota käytetään yleensä liian usein. Kuivashampoota ei pitäisi käyttää päivittäin sillä se saattaa tukkia hiustupen ja aiheuttaa päänahan ongelmia. Tärkkelys ja silica pohjaiset kuivashampoot liian usein käytettynä saattavat pois harjauksessa myös kuluttaa latvaa ja aiheuttaa hauraitten hiusten katkeilua. Suositus kuivashampoon käyttämiseen on maksimissaan kaksi kertaa viikossa, mielummin vähän kerralla ja lisäten kuin liikaa kerralla ja pois harjaten.

 

Itselläni on käytössä Alternan Bamboo sarjan Cleanse Extend Dry Shampoo tuoksun takia, sarjan Mango – Coconut on vaan niin käsittämättömän herkullinen tuoksu, että en varmaan ikinä kyllästy siihen.

kauneus hiukset testit terveys