Pitäisikö meidän ottaa oppia boomereilta?
Quiet quitting on mielestäni aivan mahtava ja tervetullut ilmiö. Olen nimittäin monesti miettinyt, että kun tämä työelämä on nykyään niin sietämätöntä, niin kuinka kauan ihmiset jaksavat hakata päätään seinään ja yrittää samaa vanhaa kaavaa yhä uudestaan todetakseen vain joka kerta, että eivät jaksa eivätkä kykene suoriutumaan tällä nykyisellä mallilla enää yhtään pidemmälle.
Voin todellakin olla väärässä, mutta uskoisin, että suuri osa boomereista on porskutellut työelämän läpi iloisesti eläkkeelle siksi, koska he ovat päässeet koulusta suoraan töihin kiinni ja sitten sitä on istuttu mukavasti perseellä suorittamaan sitä jokapäiväistä rutiinia. Tietotyössäkään ei ole vaadittu jatkuvaa ajan tasalla pysymistä, itsensä kehittämistä ja opiskelemista töiden ohella. Elämä on varmasti ollut hitaampaa ja asiat ovat tapahtuneet verkkaisemmin.
Tunnen aivan sairasta vahingoniloa aina, kun joku vanhemman ikäpolven edustaja itkeskelee iltapäivälehdissä, kuinka ei ole sadoista yrityksistä huolimatta onnistunut työllistymään uudestaan.
ETTÄ TERVETULOA VAIN TÄNNE MEIDÄN ELÄMÄÄN JA ARKEEN!
Oletko onnistunut pitämään osaamisesi ajan tasalla? Milloin olet viimeksi opiskellut tai suorittanut sertifikaatteja? Oletko osannut antaa aktiivisen ja ulospäinsuuntautuneen mielikuvan? Et kai vain ole väkertänyt CV:täsi jonkun kusisen Wordin avulla? Ehei, ansioluettelon ja hakukirjeen täytyy näyttää nykyään myös visuaalisesti houkuttelevilta. Ja kai olet kuvannut itsestäsi myös videoesittelyn? Joku visuaalinen portfolio voisi myös olla paikallaan, jotta erottuu massasta.
Vituttaa aivan saakelisti, kun joku eläkeikää kolkutteleva kehtaa alkaa mussuttamaan jotain paskaa yhtään mihinkään työnhakuun tai työntekoon liittyvästä. Vähän sama, jos joku miesoletettu alkaisi mansplainaamaan naiselle kuukautisista tai synnyttämisestä. Te boomerit ette elä enää tässä ajassa ja teillä ei ole hajuakaan siitä, millaisia osaamisvaatimuksia työnantajilla on hakijoita kohtaan saati, miten pitäisi kyetä tekemään kahden-kolmen ihmisen duunit. Ja teillä ei etenkään ole hajuakaan siitä, kuinka paljon voi pientä ihmistä vituttaa, kun joku Ritva tai Raimo ei ole kyennyt edes Teams-puhelujen käyttöä opetella EDELLEENKÄÄN ja kiskoo silti puolet isompaa palkkaa kuin meikäläinen.
Ehkä meidän pitäisikin ottaa boomereilta oppia? Ainakaan heidän ikäpolvella ei ole tunnustettu samassa mittakaavassa työelämässä uupumista kuin meillä nuoremmilla. Ehkä ratkaisu on quiet quitting: Aletaan asettamaan meidän hyvinvoinnin kannalta terveitä rajoja työelämän vaatimuksille. Tehdään sen verran duunia kuin yksi ihminen pystyy työajan puitteissa tekemään. Vaaditaan, että se jatkuva ajan tasalla pysyminen ja oppiminen tapahtuu työajalla. Vaaditaan kunnollista palkkaa, jolla pystyy elämään ja jota pystyy myös säästämään tai sijoittamaan. Kun työaika loppuu, ne duunit jäävät sinne työpaikalle ja muu elämä voi jatkua vapaa-ajalla.
Omaan korvaan nämä eivät kuulosta mitenkään epärealistisilta tai törkeiltä vaatimuksilta. Päin vastoin, tuntuu siltä, että me ollaan oltu työelämässä liian kilttejä ja annettu työnantajan jyrätä liian pitkään ja liian pitkälle. Alettu pitää tätä nykytilannetta normaalina. Ehkä nyt olisi jo korkea aika korjaavalle vastaliikkeelle?