V*tun työelämä

Omassa elämässäni on käynyt niinkin onnekkaasti, että asiat ovat aina olleet ihan kivasti. On voinut porskutella muina toimistohamstereina tyytyväisenä elämässä eteenpäin.

Paitsi tuo vitun työelämä. Mikä siinä onkin, että vaikka kaikkensa yrittää olla hyvä siinä mitä tekee, yrittää viihtyä, olla kiva kollega ja ennen kaikkea yrittää sietää niitä lukemattomia epäkohtia, puutteita ja sitä saatanan silppua, mitä omalle työpöydälle lakkaamatta sataa, niin päivän päätteeksi sitä löytää itsensä kuitenkin päivittämässä jälleen CV:tä parasta toivoen.

Tässä ajassa mättää kaikki. Huudetaan työvoimapulaa ja rekryalustat pursuavat mitä mielikuvituksellisempia mahdollisuuksia, mutta sitten kukaan ei kuitenkaan tunnu kelpaavan kellekään. Pitäisi osata olla joku multitalentti akrobaatti ja täydellisesti räätälöity paketti työnantajan tarpeisiin. Työelämän tinderöintiä.

Vaatimuslista on niin valtava, että mielessä on käynyt, vaivautuuko työnantaja enää edes perehdyttämään niihin loppumattomiin tehtäviin? Ehkä vaihtuvuus on sitten niin suurta, että uudesta rekrystä halutaan kaikki irti päivästä yksi lähtien. Koska kohta se jo kuitenkin lähtee.

Miksi se jo kuitenkin lähtee? Miksi minä olen päättänyt uhrata jälleen vapaailtani hakukirjeiden kirjoitteluun? Koska haluaisin löytää tuolta vitun työelämältä edes yhden ihan tavallisen työnantajan, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia, maksaa työn vaativuuden ja vastuun mukaista palkkaa, ei vaadi yrittäjähenkistä burnout-asennetta eikä etenkään oleta, että olet työyhteisön kanssa yhtä suurta perhettä.

Ja ennen kaikkea etsin työpaikkaa, jossa infra on kunnossa: Sitä sillipurkkia ohjaa ammattitaitoiset johtajat dataan ja mittareihin nojaten. Joka mahdollistaa työntekijöiden roolien, vastuiden ja ylipäänsä koko tarkoituksen määrittymisen ja jakautumisen järkevästi koko organisaatiossa. Joka mahdollistaa työn hallinnan tunteen ja ymmärryksen siitä, mikä merkitys sinulla siinä muurahaispesässä oikein on. Joka mahdollistaa mielenrauhan ja työhyvinvoinnin ja sitä kautta motivoituneen ja sitoutuneen henkilökunnan.

Haluan siis löytää ihan tavallisen työpaikan, olenhan itsekin loppujen lopuksi ihan tavallinen. Mielestäni vaadin työltä ihan perusasioita. Perusasioita, joista jostain kumman syystä on tullut niin kovin harvinaisia tässä vitun työelämässä. Ja tässä pisteessä me nyt sitten ollaan, rakas lukija, että turhauttaa ja vituttaa kaikki.