Ärrinmurrin!

Tää mun blogi nyt taitaa alkaa mennä enemmän sinne miehet on maasta, naiset on maasta ja miten silti on mahdollista, ettei me ymmärretä toisiamme?

Muakin on aina kehuttu että oon ikäistäni kypsempi ja ihan fiksu nuori nainen, mut silti on tää asia mitä mä en ymmärrä ja ne on miehet…

Sen lisäks, että mulla on korvien välissä muutakin kun sahajauhoa oon myös ihan perus nätti, joten kosijoita toisinaan tunkee ovista ja ikkunoista.

Mut silti tuntuu että kaikki mun miesjutut noudattaa hyvinkin samaa kaavaa..

Tästä on nyt jo 3-4kk aikaa kun eräs mies sanoi, että olisin aika hyvää vaimoainesta, mutta hän ei kuitenkaan halua seurustella kanssani, vaan katsella ihan rauhassa (yleensä siis katsella myös rauhassa telkkaria kun nähdään harvoin). No hänet olen kyllä jo jotakuinkin unohtanut, koska tällä jutulla ei vain ole tulevaisuutta…

Hänen aikanaa tapasin toisen miehen, aivan uskomattoman ihanan, (mun mielestä) komean ihanan ihanan miehen. Siis ihanan (kai nyt kaikki varmasti ymmärsi?)! Hänkin totesi, että tuskin meistä mitään suurta rakkaustarinaa koskaan tulee ja ollaan vaan kavereita ja kumpikaan ei ole tilivelvollinen toisilleen. Eilen hän sitten kyseli onko mulla ollut tässä ketään ja vastahakoisesti kerroin, että olen jonkun toisen miehen kanssa ulkona käynyt niin hän suuttui.

Olenhan mä toisaalta itsekin sika kai kun tapailen useempia miehiä kerrallaan, mut jos yksikin niistä mulle sanois, että nyt kuule hei tutustutaan kunnolla ja jätät ne muut miehet niin jättäisin kaikki kyllä heti, mut kun ei, kun pitää katella ja miettiä ja ihmetellä.. Olenko mä ainoa, joka osaa yhdenkin illan jälkeen sanoa, et haluanko mä todella tutustua johonkin tai olla tutustumatta? En mä siis yhden illan jälkeen osaa sanoa, et haluanko jonkun kanssa naimisiin, mut en mä sitä toki odota miehiltäkään…

Mä vaan niin tiedän, että tässä tulee käymään taas niin, että kun mä sit viimein alan seurustelemaan jonkun kanssa, niin useampikin mies toteaa, et miks mä en ottanu heitä, kun hekin ois olleet kiinnostuneita..

Mur!