Joskus naurattaa tää kun ihmiset keksii kaikenlaisia kojeita helpottaakseen elämää, mutta silti tuntuu että elämä on vaan päivä päivältä hankalampaa.

Esimerkkinä nyt vaikka nää parisuhteet. Äidin kanssa ollaan käyty monta pitkää keskustelua aiheesta ja hän aina jaksaa kertoa, että kun hän oli nuori, niin jos tyttö ja poika kävivät yhdessä vaikka kahvilla tai muualla niin sitten jo seurusteltiinkin ja sitten joko erottiin tai mentiin naimisiin.

Nykyään kun käy jonkun kanssa kahvilla (jos sinne asti edes pääsee) niin ei voi kahvittelun jälkeen olla varma edes että näkeekö toista enää ikinä. Jos jotenkin eksytään toisille treffeille niin silti jää auki kysymys, että onko tää nyt tapailua vai seurustelua?

Tapailuakin taitaa olla kahta mallia, joko tapaillaan niin, että saa tapailla muitakin, tai sitten tapaillaan niin ettei muita saa tapailla. Seurustellessa tosin sitten pitääkin kulkea silmälaput silmillä ettei toinen vaan tule mustasukkaiseksi (Anteeksi mikä luottamus?)… Ja mua ei kyllä henkilökohtasesti hirveesti häiritse se, jos mun mieheni joskus katselee toisia naisia (kauniita asioita on kiva katsella, oli ne sitten naisia tai miehiä, luontoa, taidetta, taloja yms).

***

Tässä vaiheessa voisin hypätä vähän toiseen aiheeseen (nää asiat kyllä nivoutuu sitten lopussa yhteen).

Elikäs, mä oon halunnu koiraa ja iät ja ajat, mutta koskaan ei oo elämässä vielä ollut sopivaa tilannetta sille. Ensivuoden alussa oikeestaan olisi aika hyvä sauma, kunhan saan uuden työpaikan ja asetun sinne aloilleni.

Edellisessä suhteessa mulla kyllä oli kaksikin koiraa, mutta ne olivat mun makuun vähän liian isoja ja kuolaavia ja sillosen miehen kanssa oli puhetta että saisin oman pikkukoiran joskus, mutta sitä päivää ei sitten koskaan koittanut.. Ja nämäkin koirat jäivät erossa eksälle, joten olen taas koiraton.

***

Ja miten nää kaksi asiaa liittyy toisiinsa?

Mä oon hetken tässä tapaillut yhtä miestä, ei vielä olla varmoja halutaanko olla yhdessä elämämme loppuun asti ja asioita myös mutkistaa se, että asutaan eri kaupungeissa. Me emme siis seurustele ja mikään yhteenmuutto ei olisi edes seurustellessa mitenkään ajankohtainen millään saralla, mutta kun puhuin hänelle siitä, että olen ajatellut hankkivani koiran, sain vastaukseksi ”hankitaan sitten kun meil on omakotitalo ja oma piha”.

Kieltämättä ihanaa (tai pelottavaa), jos hän pystyy kuvittelemaan noin pitkälle, mutta tällä elämänkokemuksella sanon, että muutto yhdessä isoon taloon on mahdollista ehkä joskus viiden vuoden päästä. Aikasintaan!

Tää mies on oikeesti aika ihana,  mut mä rupeen kyllä hyppii seinille ja ahdistumaan, jos joku mies, joka ei asu mun kanssa, ei oo parisuhteessa mun kanssa, rupee määräämään mua, aikusta ihmistä, siitä et saanko ottaa koiran vai en. Ahdistun jo ihan siitäkin syystä, et mitään mitä ykskään mies on koskaan luvannu mulle, ei oo vielä tähän päivään mennessä tapahtunut. Jos me sitten joskus päädytään sinne omakotitaloon, niin voidaan ottaa toinen koira!

Kumpi menee edelle koira, jota mulla vielä ei ole vai mies, jota mulla ei vielä ole?