Rakkaus on vaarallinen enkeli

Mun nimimerkkini täällä tulee kirjasta Rakkaus on vaarallinen enkeli (jos nyt et tahdo tietää kirjan juonesta enempää niin lopeta lukeminen tähän!). En nyt kuolemaksenikaan muista kirjailijaa (ja oon aivan liian laiska googlettaakseni – Googletin kuitenkin, kirjailija on Francesca Lia Block). Kirjan olen lukenut joskus yli kymmenen vuotta sitten, enkä siitä paljoa muuta muista kun sen, että Weetzie oli naimisissa (olikohan se edes naimisissa, no ainakin ne oli yhdessä) miehen kanssa, jota hän kutsui Mun Salainen Agentti Rakastaja Mieheksi. Hänellä oli myös kaksi homoystävää, joiden nimet oli Dirk ja Duck (mun kissani on saanut kirjan mukaan nimekseen Ankka).

Kirjan Weetzie tahtoi kovasti lasta, mutta hänen miehensä Mun Salainen Agentti Rakastaja Mies ei tahtonut. Mitä teki neuvokas Weetzie? No pani tietysti homoystäviensä kanssa ja lopulta sai lapsen, jonka isää kukaan ei tiennyt. Lapsella oli luonnollisesti lopulta kolme isää (nyt jos puhun ihan höpöjä niin syytän vaan muistiani). Osaan vaan jotenkin samaistua tähän ongelmanratkaisuun.

Jos en niin kipeästi tahtoisi omaa lasta, en varmaan edes jaksaisi käydä treffeillä. En myöskään jaksaisi enää tapailla jotakuta miestä viittä vuotta, jotta voitaisiin sitten miettiä mitä tahdotaan elämältä (en toki myöskään halua heti ekojen treffien jälkeen ruveta tekemään lasta). Joskus epätoivon hetkinä vaan harkitsen todella sen lapsen tekemistä ilman parisuhdetta, silläkin uhalla että taloudellisesti sekä henkisesti se olisi todella rankkaa. En vain tiedä onko henkisesti yhtään sen helpompaa käydä jatkuvasti treffeillä ja joka kerta pettyä siihen ettei lähemmäs kolmikymppiset miehet osaa pitää edes itsestään huolta!

Ehkä kaikkia ihmisiä ei myöskään ole tehty vaan parisuhteita ja/tai yhdessä asumista varten. Esimerkkinä mun vanhemmat. Okei, he olivat naimisissa lähes 20 vuotta, mutta sen jälkeen isäni on tapaillut samaa naista yli 10 vuotta ja he eivät edes suunnittele yhteenmuuttoa. Äitini taas on tapaillut vähän enemmänkin miehiä, mutta hänellekään ei tunnu (mun tavoin) riittävän minkäänlainen mies. Äidinäiti on ollut sinkkuna niin kauan kun mä olen elänyt ja vähän kauemminkin. Mun veljenikään ei ole ollut kovin ahkera naisten suhteen (eikä kyllä miestenkään, vaikka jossain välissä mietin hänen suuntautumistaan). Sukuvika siis?

suhteet oma-elama rakkaus hopsoa

Mun unelmien mies osais..

Anna Blue Eyes heitti ilmaan kysymyksen ”Jos saa kysyä, niin minkälaisia asioita sulla on siihen unelmamieheen liittyvällä toivelistalla tarkemmin?”

Toivelista. Tavallaan tuntuu hullulta toivoa toiselta ihmiseltä jotakin, koska sellaista täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan, ja aina parisuhteessa joutuu punnitsemaan millaiset viat toisessa hyväksyy. Monien parisuhteiden ja säätöjen jälkeen on kuitenkin muutamia asioita noussut esille, mitä mä en vaan pysty hyväksymään kumppanissani.

Ulkonäkö – Se ensimmäinen asia mihin ihmisessä kiinnittää huomion. Mä en oikeastaan osaa toivoa toisen ulkonäöltä muuta kun että toinen edes vähän yrittää pitää huolta itsestään. Ylipainoiset ihmiset on vaan no no, koska oon itse hyvin pieni nainen. Samoin kammoksun sellasia kaks ja puolmetrisiä miehiä, vaikka ne ois kuin laihoja. Pitkä tukka on pop, mut jostain syystä suurin osa mun miehistä on kaljuja. En myöskään innostu mistään kuntosalihirmuista. Ulkonäköön vois liittää myös sen, että miehen täytyy ihan oikeasti huolehtia henkilökohtaisesta hygieniastaan. Ei haittaa, jos hampaat jää joskus harjaamatta, mut viikko on liikaa. Myös suihkut on ihan suositeltavia, se testosteronihiki tuskin hurmaa ketään…

Poikamiesboksi – Mua ei niin kiinnosta onko mies innostunut sisustamisesta vai ei, sen huonekalut lentää roskiin kuitenkin siinä vaiheessa kun yhteenmuutto koittaa (ellet sit oo sisutanu kämppääs tyylikkäämmin kun mä). Mua varten ei tarvii hammasharjan kaa puunata kaikkia paikkoja kiiltäviks, mut jos joutuu miettimään joka askeleella mihin sitä juuri astui, niin homma on aika selvä. Sellanen perussiisteys pitäis jokaisessa kodissa vallita. Ja jos mä oon jäämässä yöks niin ois aika bonus, jos mulle löytyis oma tyyny. Kaks ihmistä ja yks tyyny ei vaan toimi.

Luonne – Huumorintajua pitää löytyä, sekä keskustelutaitoa ja tietynlaista leikkimielisyyttä. Mä kun oon vähän tällanen et saatan mennä kiipeilemään kiipeilytelineeseen niin onhan se kivaa jos toinen kiipee mukana eikä huuda naama punasena et tuu alas. Kaipaan myös sellasta rauhallista miestä, joka ei tykkää riidellä. Tykkään myös siitä (koska olen pieni nainen) et jos mies vähän kattoo mun perään ruuhkassa ja pitää musta ”huolta”. Siis tyylii kädestä kiinni etten katoa.

Raha – Mua ei kiinnosta miehen lompakon paksuus vaan se miten mies sitä rahaa käyttää. Pienelläkin palkalla tulee toimeen ja isommasta voi sit ostaa turhuuksia ja matkustaa. Yhtään ”Eiks sun äitis vois maksaa tän meijän laskun?” tai ”No myy vaik sit persettäs” -miestä en kattele..

Seksi – Kerran kuukaudessa ei ole tarpeeks ja ”Jokainen huolehtikoon omista orgasmeistaan” -lause ei kuulu mun sängystä. Ei varmaan tarvii tarkentaa enempää.

Luottamus, luottamus ja luottamus – Tää on se kaiken a ja o. Luottamus siihen toiseen, että se todella seisoo niissä ylä- ja alamäissä sun rinnalla ja todella tahtoo rakastaa sua jokaikinen päivä. No aina ei voi rakastaa, mutta niinkuin joku vanha pariskunta oli jossain haastattelussa kertoneet pitkän suhteensa salaisuudeksi sen, etteivät he koskaan oleet lakanneet rakastamasta toisiaan samaan aikaan.

 

Mä en pidä vaatimustasoani mitenkään korkealla (omasta mielestäni), mut silti tuohon muottiin on hyvin vaikea ketään istuttaa.

Millainen olis sun unelmakumppani?

 

 

suhteet oma-elama rakkaus