Rakkaus on vaarallinen enkeli
Mun nimimerkkini täällä tulee kirjasta Rakkaus on vaarallinen enkeli (jos nyt et tahdo tietää kirjan juonesta enempää niin lopeta lukeminen tähän!). En nyt kuolemaksenikaan muista kirjailijaa (ja oon aivan liian laiska googlettaakseni – Googletin kuitenkin, kirjailija on Francesca Lia Block). Kirjan olen lukenut joskus yli kymmenen vuotta sitten, enkä siitä paljoa muuta muista kun sen, että Weetzie oli naimisissa (olikohan se edes naimisissa, no ainakin ne oli yhdessä) miehen kanssa, jota hän kutsui Mun Salainen Agentti Rakastaja Mieheksi. Hänellä oli myös kaksi homoystävää, joiden nimet oli Dirk ja Duck (mun kissani on saanut kirjan mukaan nimekseen Ankka).
Kirjan Weetzie tahtoi kovasti lasta, mutta hänen miehensä Mun Salainen Agentti Rakastaja Mies ei tahtonut. Mitä teki neuvokas Weetzie? No pani tietysti homoystäviensä kanssa ja lopulta sai lapsen, jonka isää kukaan ei tiennyt. Lapsella oli luonnollisesti lopulta kolme isää (nyt jos puhun ihan höpöjä niin syytän vaan muistiani). Osaan vaan jotenkin samaistua tähän ongelmanratkaisuun.
Jos en niin kipeästi tahtoisi omaa lasta, en varmaan edes jaksaisi käydä treffeillä. En myöskään jaksaisi enää tapailla jotakuta miestä viittä vuotta, jotta voitaisiin sitten miettiä mitä tahdotaan elämältä (en toki myöskään halua heti ekojen treffien jälkeen ruveta tekemään lasta). Joskus epätoivon hetkinä vaan harkitsen todella sen lapsen tekemistä ilman parisuhdetta, silläkin uhalla että taloudellisesti sekä henkisesti se olisi todella rankkaa. En vain tiedä onko henkisesti yhtään sen helpompaa käydä jatkuvasti treffeillä ja joka kerta pettyä siihen ettei lähemmäs kolmikymppiset miehet osaa pitää edes itsestään huolta!
Ehkä kaikkia ihmisiä ei myöskään ole tehty vaan parisuhteita ja/tai yhdessä asumista varten. Esimerkkinä mun vanhemmat. Okei, he olivat naimisissa lähes 20 vuotta, mutta sen jälkeen isäni on tapaillut samaa naista yli 10 vuotta ja he eivät edes suunnittele yhteenmuuttoa. Äitini taas on tapaillut vähän enemmänkin miehiä, mutta hänellekään ei tunnu (mun tavoin) riittävän minkäänlainen mies. Äidinäiti on ollut sinkkuna niin kauan kun mä olen elänyt ja vähän kauemminkin. Mun veljenikään ei ole ollut kovin ahkera naisten suhteen (eikä kyllä miestenkään, vaikka jossain välissä mietin hänen suuntautumistaan). Sukuvika siis?