Ikävä.

Syksy. Kiireisintä, mutta samalla kauneinta aikaa. Haluaisin vaan joka ilta istua Tokoinrannassa ihailemassa toinen toistaan kauniimpia auringonlaskuja. Tänä syksynä niitä on ollut aivan älyttömän paljon. Ensimmäinen hetki pariin viikkoon kun sain yhden puolituntisen napattua itselleni. Löysin itseni ihailemasta auringonlaskua, hetkellisesti tyhjän tunteen vallassa. Siinä jotenkin tajusin että syksy tullut elettyä puoliunessa, mutta samanaikaisesti täydellä vauhdilla. Päivät valuu aikataulutettuina aamusta iltaan, hitaista aamuista ei tietoakaan ja yhtäkkiä huomaan löytäväni itseni jo marraskuusta! 

Nykymaailmasta on tullut järkyttävän suorittavaa. Ikävöin aikaa itselleni, ystävien seuraa ja rakkaiden läheisyyttä. Tuntuu että niistä nipistän aikaa aivan liikaa. Eilen Anssi Kelan versiota Ikävä -kappaleesta kuunnellessani oivalsin, että on aika alkaa taas elää. Olkoon marraskuu ja joulukuukin itselle ja läheisille omistettu, aika raivata kalenterista tilaa ja lopettaa menetettyjen hetkien haikailu. 

Tästä vähän biisiä ja fiilistelyä kuvien muodossa 🙂 

https://open.spotify.com/track/5cdsataoy6d7ihyjX8yqfj