Kohti hitaampaa elämää

Muutama vuosi sitten luin Kaarina Davisin kirjan Irti oravanpyörästä. Kirja ei suoranaisesti muuttanut elämääni sillä hetkellä, mutta ajatusmaailmaani se muutti pysyvästi. Lyhykäisyydessään voisin sanoa, että kirja näytti minulle nykyisen elämämme mielettömyyden. Jo pienestä pitäen meille opetetaan, että menestys piilee materiassa ja titteleissä. Tätä menestystä jahdatessamme sitten päädymme työhön, joka imee meiltä kaikki mehut. Ostamme tavaraa, jota emme tarvitse. Unohdamme kohtuullisuuden käsitteen ja haluamme aina vain enemmän ja suurempaa. Otamme velkaa rahoittaaksemme suureellisen elämämme ja joudumme tekemään entistä kovemmin töitä pyörittääksemme talouttamme. Usein haaveilemme irtiotosta ja suunnittelemme, mitä kaikkea teemme sitten eläkkeellä.

Ymmärsin, että jo parikymppisenä opiskelijana olin omaksunut hienosti edellä kuvatun elämäntavan. Opiskelin yliopistossa, haaveilin hyväpalkkaisesta työstä, että voisin sitten matkustella, ostaa oman asunnon ja shoppailla niin paljon kuin mieli tekee.

Tuolloin pari vuotta sitten en kuitenkaan ollut valmis muuttamaan elämäntapaani. Nyt kolme vuotta myöhemmin todellisuus on kuitenkin iskenyt niin sanotusti silmille. Valmistuin vuosi sitten, mutta oman alan töihin on lähes mahdoton työllistyä – kesätöitä kyllä löytyy, muuta ei. Pilvilinnat rikkaasta elämästä romuttuivat nopeasti. Nyt työskentelen rakennustyömaalla sekatyöntekijänä, koska opintolaina ja vuokra on maksettava. Palkka ei ole erikoinen, mutta työssä viihdyn kohtuullisesti. Tuskin jään alalle, mutta nyt olen kiitollinen siitä, että olen ylipäätään työllistynyt kokopäiväisesti.

Nyt Davisin kirja tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan. Olen tehnyt muutoksia askel askeleelta ja vähentänyt kulutustani reilusti. Olen myös uhrannunt ajatuksen tai pari luonnolle ja ympäristölle ja muuttanut kulutustottumuksiani paremmiksi luonnolle (ja Suomelle) ostamalla enemmän kotimaista ruokaa ja mieluiten myös lähellä tuotettua. Tänä kesänä myös viherpeukaloani on alkanut kutitella siihen malliin, että 6 neliön parvekkeemme muuttuu (toivottavasti) satoisaksi keitaaksi. Harkitsen myös viljelypalstan vuokraamista.

Kaiken kaikkiaan olen oppinut, että vähemmälläkin pärjää ja että onnellisuus piilee yleensä ihan yksinkertaisissa asioissa. Kiireessä näitä pieniä onnen hetkiä ei kuitenkaan välttämättä huomaa. Siksi kannattaa välillä hidastaa tahtia. Tästä hidastamisesta ja siitä kumpuavista oivalluksista onkin luvassa juttuja tässä blogissa. Tervetuloa lukemaan.