Enkeli ikkunalaudalla

Muutama fakta:

1. Minä pelkään lintuja, siitä ei liene epäilystäkään. Erityisen paljon pelkään niitä silloin, kun ne änkevät sisään tuuletusikkunan pikkiriikkisestä raosta lauantaiaamuna kun olen vielä syvässä unessa. Pelkään niitä jopa niin paljon että menen vaatehuoneen taimmaiseen nurkkaan istumaan kääriytyneenä täkkiin, makuupussiin ja kahteen mattoon, ja harkitsin vielä sukkakorin päähän vetämistä ihan kaiken varalta. Ja kyseinen lauantai oli vielä minun syntymäpäiväni, perhana.

2. Minulla ja edesmenneellä mummollani oli sama syntymäpäivä. Mummoni kertoi joka ikinen vuosi kaikille halukkaille kuulijoille, kuinka isäni oli synnytyssairaalasta soittanut ja kertonut mummolle, että nyt tuli tällainen vähän erilainen synttärilahja. Yhteissynttärit oli mummolle iso juttu.

3. Yksi lempikirjoistani kautta aikain on ollut Veljeni Leijonanmieli. Tiedättehän sen kohdan, jossa Joonatan kertoo Korpulle, että kuolleet lentävät linnun ruumiissa aika ajoin tarkastamaan elossa olevien omaisten boogien. Myös eräässäkin hilpeässä joululaulussa kuollut pikkuveli lensi varpusena taivaasta toivottamaan hyvää joulua isosiskollensa. Pohjoisessa kuulemma myös uskotaan, että linnuissa ja ihmisten sieluissa on jotain yhteistä.

Ei sillä että istuisin sukkakori päässä vaatehuoneen lattialla useinkin salaliittoteorioita kehittelemässä, mutta onhan tässä nyt vähän liikaa sattumaa. 

Taidan viedä ensi talvena lintulaudan läheiseen metsään.

Suhteet Oma elämä Höpsöä