Ensimmäinen kuukausi

Ensimmäinen kuukausi vaimoni uskottomuuden paljastumisen jälkeen oli hyvin sekava. Pystyin enimmäkseen vain selviytymään päivistä ja kaikki, ihan kaikki tuntui suunnattoman raskaalta. Fyysinen kipu oli mukana, etenkin ensimmäiset viikot ja oloni tuntui ajoittain kuumeiselta. Päässäni risteli valtavasti ajatuksia, enimmäkseen kuitenkin siellä kolusi kysymys ”miksi”. Vaimoni tuntui minulle etäiseltä ja vieraalta ja hänen oma käytöksensä minua kohtaan pahensi tilannetta kovasti. Ahdistus nousi välillä todella kovaksi ja minun oli välillä hyvin vaikea olla siinä olotilassani. Tuo vaimoni rakastaja tuli uniini usein ja myös keskeytti päivän askareeni toistuvasti. Suunnittelin ottavani yhteyttä tuon miehen vaimoon ja paljastavani koko vyyhdin hänelle. En olisi siitä hyötynyt mitenkään, mutta ajattelin, että voisin hyvin tehdä sen, vaikka vain omaa oloani helpottaakseni. Se mies toimi siinä mielessä oikein, että osasi pysyä kaukana minusta, sillä samalla hetkellä, kun hän olisi tehnyt itsestään minulle yhtään kiinnostavamman, olisin yhteyttä hänen vaimoonsa ottanut. Lapsellista, tiedän, mutta varmasti helpottaisi. Kun vaimoni meni aamulla töihin, siis samaan rakennukseen, jossa hänen syrjähyppynsä työskenteli, oloni oli kamala.

Minulla oli suuri tarve hallita vaimoani, ikään kuin varjella sitä, ettei hän pääsisi pettämään minua uudelleen. En tietenkään voinut mitenkään kontrolloida yhtään mitään, mutta se ei sen tarvetta vähentänyt yhtään. Tilannetta toki pahensi se, että vaimoni tuntui käyttävän heikkoa olotilaani hyväkseen ja salaili ja peitteli kaikkea ehkä jopa entistä enemmän. Sydämeeni sattui kovasti, kun ymmärsin vaimoni nauttivan tilanteesta, jossa hän näki minun kärsivän suunnattomasti.

Kärsin kovasti häpeän tunteesta. Häpesin sitä, että minä olin se ressukka, jota oli petetty. Pelkäsin, että kaikki ihmiset tietävät asiasta. Häpesin sitä, että olin ollut niin sinisilmäisen rakastunut vaimooni, tunnustanut hänelle rakkauttani, kirjoitellut rakkauskirjeitä ja kaikkea sellaista pehmeää ja hempeää ja kuitenkin samaan aikaan hän oli ollut suhteessa toiseen mieheen. Tunsin itseni turhaksi ja mitättömäksi.

Pohdin jo ihan alusta saakka, pitäisikö minun erota vai yrittää korjata se, mikä meni rikki. Nyt myöhemmin tajuan, että sen pohtiminen oli aivan liian aikaista. Rationaaliselle ajattelulle ei päässäni ollut tilaa ja siksi olisi ollut parempi jättää se kokonaan pois. Mutta siinä tilassa en pystynyt hallinnoimaan toimintaani niin, että olisin voinut tehdä mitään loogisia päätöksiä.

Oloni oli hyvin yksinäinen, sillä tuntui, että olen ainoa ihminen koko maailmassa, joka on tässä tilanteessa. Siltikin, vaikka luin netistä paljon tarinoita pettämisestä, uskottomuudesta, niistä selviämisestä ja eroamisesta. En halunnut kertoa kovin laajalti asiasta ystävilleni, sillä ajattelin sen kuormittavan heitä kohtuuttomasti. Nyt ymmärrän, että puhuminen on SE juttu, jolla tällaisesta voi päästä yli.
Voimattomuus toimia mitenkään leimasi jokaista päivää. Ensimmäinen kuukausi oli siis käytännössä kokonaan vain shokin käsittelyä. Jos minulta nyt joku kysyisi, miten tuossa ensimmäisen kuukauden aikana kannattaisi toimia, sanoisin, että keskity vain hengittämiseen. Älä yritä päättää mitään, älä yritä etsiä mitään, hengitä vain. Yksi sisäänhengitys ja sen jälkeen yksi uloshengitys. Toista.

Syöminen ja nukkuminen olivat hyvin heikoilla kantimilla. Ravinnon ja unen puute pahensivat olotilaani selkeästi, mutta en voinut sille mitään. Minulle henkireikä oli työ, johon sain mennä ja pakottaa ajatukseni edes muutamiksi sekunneiksi kerrallaan muuhun. Työstä ei tullut juuri mitään, mutta jos toinen vaihtoehto olisi ollut koti, olisin voinut varmasti vieläkin huonommin. Ensimmäisestä päivästä lähtien kurkussani on tuntunut sellainen möykky. Muistatko, kun äitisi moitti sinua, kun olit lapsi? Sinulle tuli paha mieli ja tunsit kurkussasi palan, joka melkein sattui. Juuri sellaisen minä löysin kurkustani ja tunnen sen vieläkin, vaikka tätä kirjoittaessani vaimoni kärähtämisestä on kulunut jo yli neljä kuukautta.

Kuntoilin valtavasti, käytännössä ainakin kaksi kertaa päivässä. Se oli selkeästi liikaa ja sen vaikutukset tuntuivat kehossa ihan aitona kipuna. Mutta uskon siitä olleen apua. Ainakin minulla oli jokaiselle päivälle edes yksi selkeä suunnitelma ja se osoittautui aika tärkeäksi asiaksi. Kirjoitin myös paljon. Kirjoitin kirjeitä vaimolleni ja itselleni, laadin erilaisia listoja tai ihan vain kirjoitin sen, mitä tunsin sisälläni. Kirjoitin myös erokirjeen vaimolleni. Jos olisin sen lähettänyt hänelle, olisimme nyt eronneet. Siitä tuli sen verran rehellisen tulikiven katkuinen, ettei paluuta olisi enää ollut.

Jos vaimoni olisi ollut yhteistyökykyinen ja keskustellut kanssani rehellisesti, olen varma, että minun oloni ja toipumiseni olisi helpottunut valtavasti. Siispä, jos sinä, joka kärähdit uskottomuudesta, luet tätä ja haluat helpottaa puolisosi elämää, puhu hänen kanssaan rehellisesti ja avoimesti.

Tuntui, että se ensimmäinen kuukausi kesti todella kauan. Tuska ei helpottanut yhtään sen aikana ja jokainen herääminen aamuun tuntui todella tahmaiselta. Yöt alkoivat pelottaa, koska tiesin, etten saa kuitenkaan nukuttua. Istuin öitä pimeässä olohuoneessa ja möyrin syvällä tukahduttavassa pahassa olossa.