Ensimmäinen todellinen halu erota

Eletään maaliskuista maanantaiaamua. Kevään ensimerkit ovat jo esittäytyneet. Vaimoni uskottomuuden paljastumisesta on kulunut  131 päivää. Ja tänään minulla on ensimmäistä kertaa olo, että olen valmis luovuttamaan.

Viikonloppu oli jokseenkin hankala. Itse olin vähän allapäin ja vaimoni käyttäytyi hyvin ailahtelevasti. Välillä hän oli minua kohtaan aivan inhimillinen, muhinoimmekin sunnuntaina vähän. Mutta aivan hetkessä hän saattoi olla taas ylimielinen ja käyttäytyä kuin en olisi edes paikalla. Ilmapiiri oli ajoittain jopa vihamielinen. Sunnuntai-iltana vaimoni meni aikaisin sänkyyn ja olin itsekin väsynyt. Olin jo menossa hänen viereensä, mutta huomasin hänen kirjoittavan keskittyneesti puhelimellaan. Tajusin kyllä heti, että hän viestitteli nettisuhteensa kanssa, joten en halunnut hänen viereensä päätäni laskea.

Aloin pohtimaan tätä kokonaisuutta, jonka kanssa olen jo monta kuukautta paininut. Vaimoni petti minua toisen miehen kanssa. Sen lisäksi hän haki romanssia nettisuhteesta, joka paljastui huijaukseksi. Hän aloitti toisen nettisuhteen, joka jatkuu yhä. Hän on valehdellut minulle jo vähintään pari vuotta ja valehtelu ja peittely jatkuu vieläkin. Vaimoni ei suostu keskustelemaan minun kanssani tai selvittämään asiaa kunnolla. Vaikka hän sanoo harvakseltaan rakastavansa minua, minun on siihen äärimmäisen vaikea uskoa. Kun mietin tätä kaikkea, en oikein millään saa tätä vyyhtiä aukeamaan oikealla tavalla. En oikein näe mitään muuta tulevaisuutta, kuin sen, että eroamme.

Asian miettiminen nostaa kurkkuuni taas kivuliaan palan. Jo pelkkä tämän faktan toteaminen tuntuu sisällä hyvin voimakkaana. Kun siihen lisätään mielikuva siitä, että istun lapseni sängyn päädyssä ja kerron, että meidän perheemme hajoaa, olo on vähintäänkin lohduton.

Tarvitsen jonkun sanomaan minulle, ettei tämä tästä enää korjaannu. Tai sen, että tämä saattaa vielä muuttua parempaan, jos jaksan yrittää. Itse en näköjään osaa päätöstä tehdä. Tai uskalla, oikeastaan.

Mieleni on tällä hetkellä erittäin tuskainen. Minun on vaikea keskittyä oikein mihinkään ja minulla on jatkuvasti olo, että purskahdan itkuun. Oleminen tuntuu kidutukselta. Toivon vain, että jokin asia päästäisi minut tästä nyt heti. Tai edes laskisi kätensä olkapäälleni ja sanoisi: ”Kyllä se siitä”.